Andre Gustavson heitti kauden piste-ennätyksensä – Elias Valtonen palannut vahvasti

Andre Gustavson oli vireessä heitettyään kauden korkeimman pistemääränsä Alankomaiden ja Belgian yhteisliigassa. Elias Valtonen on tehnyt vahvan paluun kentille, Olivier Nkamhoua jatkoi vahvaa kauttaan Italiassa ja Ilari Seppälä orkestroi joukkueensa hyökkäyspeliä Unkarissa voiton arvoisesti.

Andre Gustavson heitti kovat pisteet BNXT:ssä. (Kuva: FIBA Europe)

Gustavson heitti piste-ennätyksensä Alankomaiden ja Belgian yhteisliigassa, kun hän paukutti 21 minuuttiin 24 pistettä, kun Oostende kaatoi Mechelenin 94-66. Oostende on sarjassa toisena ja jahtaa vielä runkosarjan voittoa.

Gustavson on nakutellut pisteitä tällä kaudella 9,9 pisteen keskiarvolla.

Erik Sajantila oli myös hyvässä iskussa heittäen 13 pistettä Landstede Hammersin voitettua Groningenin.

Valtonen on palannut vahvasti loukkaantumisensa jälkeen pelikentille ja oli johdattamassa Granadaa 83-71-voittoon Andalusian derbyssä Malagaa vastaan. Valtonen paukutti ottelussa 14 pistettä.

Voitolla Granada kavensi eroa säilymisen, mutta se jatkaa edelleen sarjassa viimeisenä. Matkaa säilymiseen on vielä kolme voittoa.

Ilari Seppälä paukutti 22 pistettä ja Okko Järvi säesti kahdeksalla, kun Kecskemet kaatoi ZTE:n Unkarin liigan play-outeissa 93-82. Yhteensä suomalaiset ruokkivat vielä joukkuekaverinsa korintekoon 11 kertaa.

Nkamhoua oli jälleen Varesen kantavia voimia heittäessään 23 pistettä, mutta Varese koki kirvelevän 96-100-tappion. Varese jatkaa Italian SerieA1:ssä edelleen kahdeksantena.

Susijengin pelaajat viime viikolla:

Euroliiga:
ASVEL Villeurbanne-Fenerbahce 76-81
Mikael Jantuneen (Fenerbahce): 6 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö
Ottelutilastot

Barcelona-Bayern München 95-69
Daniel Herbert (Bayern München, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Turkin Süper Ligi:
Fenerbahce-Trabzonspor 93-90
Mikael Jantunen (Fenerbahce): 10 pistettä, 3 levypalloa, 1 syöttö, 2 torjuntaa
Ottelutilastot

Espanjan ACB:
Granada-Malaga 83-71
Elias Valtonen (Granada): 14 pistettä, 4 levypalloa, 2 syöttöä, 1 riisto
Ottelutilastot

FEB Primera:
Estudiantes-Oviedo 75-69
Sasu Salin (Estudiantes): 5 pistettä, 8 levypalloa, 4 syöttöä
Ottelutilastot

Italian Serie A1:
Cantu-Varese 100-96
Olivier Nkamhoua (Varese): 23 pistettä, 5 levypalloa, 1 syöttö, 2 riistoa, 1 torjunta
Ottelutilastot

Ranskan Elite1:
Gravelines-Dunkerque-La Mans 83-96
Edon Maxhuni (Gravelines-Dunkerque): 13 pistettä, 1 levypallo
Ottelutilastot

Alankomaiden ja Belgian BNXT League:
Oostende-Mechelen 94-66
Andre Gustavson (Oostende): 24 pistettä, 2 levypalloa, 2 syöttöä, 1 riisto
Ottelutilastot

Groningen-Landstede Hammers 61-86
Erik Sajantila (Landstede): 13 pistettä, 4 levypalloa, 2 syöttöä, 1 riisto
Ottelutilastot

Mechelen-Oostende 73-83
Andre Gustavson (Oostende): 15 pistettä, 7 levypalloa, 1 riisto
Ottelutilastot

Unkarin liiga (play-out):
ZTE-Kecskemet 82-93
Ilari Seppälä (Kecskemet): 22 pistettä, 1 levypallo, 6 syöttöä
Okko Järvi (Kecskemet): 8 pistettä, 2 levypalloa, 5 syöttöä
Ottelutilastot

Slovakian liiga (puolivälierät, paras viidestä):
Spisski Rytieri-Patriori Levice 86-85 (otteluvoitot 1-1)
Aatu Kivimäki (Levice): 2 syöttöä
Ottelutilastot

Viron liiga (puolivälierä, paras viidestä):
Keila Basket-Kalev/Cramo 74-101 (otteluvoitot 0-2)
Severi Kaukiainen (Kalev/Cramo): 13 pistettä, 2 levypalloa, 6 syöttöä, 1 riisto
Anton Mirolybov (Kalev/Cramo, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Kalev/Cramo-Keila Basket 105-76 (otteluvoitot 3-0)
Severi Kaukiainen (Kalev/Cramo): 10 pistettä, 4 levypalloa, 11 syöttöä, 3 riistoa
Anton Mirolybov (Kalev/Cramo, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Japanin B-league:
Jokohama-Alvark Tokio 85-83
Lassi Tuovi (Jokohama, päävalmentaja)
Jukka Toijala (Jokohama, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Jokohama-Shibuya 69-60
Lassi Tuovi (Jokohama, päävalmentaja)
Jukka Toijala (Jokohama, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Jokohama.Shibuya 67-70
Lassi Tuovi (Jokohama, päävalmentaja)
Jukka Toijala (Jokohama, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Puolan liiga:
Trefl Sopot-Pierniki Torun 92-72
Mikko Larkas (Sopot, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Liettuan liiga: 
Rytas Vilna-Zalgiris 70-75
Vesa Vertio (Rytas, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Saksan Bundesliiga:
Bayern München-Ludwigsburg 93-59
Daniel Herbert (Bayern München, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Islannin liiga (puolivälierät, paras viidestä):
KR-Stjarnan 115-118 2ja. (otteluvoitot 1-3)
Jere Anttila (KR, apuvalmentaja)
Ottelutilastot