Anissa Pounds jatkosopimukseen Pepinsterin kanssa

23.4.2020 08:22 Susiladiesin tarkka-ampuja Anissa Pounds, 27, on tehnyt jatkosopimuksen belgialaisseura Pepinsterin kanssa.

Anissa Poundsin ammattilaisura ulkomailla jatkuu Belgiassa. Kuva: Ville Vuorinen.

Pounds siirtyi Belgian pääsarjassa pelaavaan Pepinsteriin kesken kauden ja joukkue onnistui säilyttämään paikkansa sarjassa sijoittuen toiseksi viimeiseksi.

– On tosi kiva lähteä takaisin Belgiaan. Johto ja valmentaja sanoi jo ennen kuin kausi ehti loppumaan, että haluaa mut ehdottomasti takaisin. Mulla oli viime kausi todella vaikea henkilökohtaisesti, niin on jotenkin helpottunut fiilis. Tietää minne on menossa ja tietää, että siellä on kaikki hyvin, Pounds kommentoi.

Pounds aloitti toisen kautensa ulkomailla ammattilaisena Saksassa 2. Bundesliigan Bergische Löwenissä. Kentän ulkopuolella oli omat vaikeutensa, jotka henkilöityivät vahvasti joukkueen päävalmentajaan. Vuodenvaihteen tienoilla Pounds ja muutama muu pelaajaa jätti joukkueen.

Ajastaan Belgiassa Pounds kuitenkin nautti ja tavoitteet on asetettu edelliskautta korkeammaksi.

– Ensi kauden tavoitteet on ehdottomasti saada playoff-paikka. Meidän tulevalla jengillä on varmasti hyvät mahdollisuudet pärjätä hyvinkin sarjassa. Koko ajan mentiin parempaan suuntaan ja uskon, että kunhan vaan tehdään hyvin duunia, niin varmasti kausi menee hyvin.

– Näiden poikkeusolojen takia toivottavasti päästän syksyllä aloittamaan kaudet normaaliin tapaan.

Pounds aloittaa kolmannen kautensa ulkomailla ammattilaisena. Voitettuaan Peli-Karhujen riveissä Suomen mestaruuden 2017/18 Pounds siirtyi Espanjan Liga Femenina 2:ssa pelaavan Maristas Corunaan.

Pounds pelasi neljä kautta Arkansas Tech Universityssä (NCAA2) ennen paluutaan Kotkaan ja Peli-Karhuihin. Jo ennen siirtymistään yliopistoon Pounds ehti pokata Naisten Korisliigan kehittyneimmän pelaajan pystin (2012), parhaan kuudennen pelaajan palkinnon (2013). Naisten maajoukkueessa Poundsille on kertynyt 14 ottelua.

Henkilöt

 
29.4.2025 09:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtisella ehjä kausi isossa roolissa – ”Kehityin kauden aikana”

Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.

21.4.2025 14:01 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta aloittanut finaalit Saksassa – kausia päätökseen Espanjassa ja Unkarissa

Useissa Euroopan korissarjoissa on ratkaisujen ajat käsillä. Roosa Lehtoranta pelaa Saksan finaaleissa, Awak Kuier Italian välierissä, Helmi Tulonen taistelee sarjapaikasta ja Anniina Äijänen noususta.

17.4.2025 11:09 NCAA

Elina Aarnisalo vaihtaa yliopistoaan ja liittyy North Carolinan vahvuuteen

Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.

5.4.2025 19:47 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kaatuivat UConnille Final Fourissa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.

1.4.2025 07:42 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät NCAA:n lopputurnauksen Final Fouriin

Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.

28.3.2025 10:57 NCAA

Sweet Sixteen kutsuu Elina Aarnisaloa ja UCLA:ta

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät Sweet Sixteen -vaiheeseen eli 16 parhaan joukkoon. UCLA saa ensi yönä vastaansa Ole Missin.

21.3.2025 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta ja Veera Pirttinen aloittavat pudotuspelit Saksassa

Saksan Bundesliigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikonloppuna. Edessä ovat kevään ratkaisupelit ja suomalaispelaajista mukana ovat Roosa Lehtoranta ja Veera Pirttinen sekä valmentaja Niko Kuusi.

14.3.2025 12:52 NCAA

Elina Aarnisalon UCLA ja Janette Aarnion South Florida konferenssiensa lopputurnausten mestaruuteen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo ja UCLA sekä Janette Aarnio ja South Florida juhlivat konferenssiensa lopputurnauksien mestaruuksia. Täten UCLA ja South Florida ansaitsivat suoran paikan NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

7.3.2025 12:30 NCAA

Elina Aarnisalolle ja UCLA:lle kauden toinen tappio Big Ten -lopputurnauksen kynnyksellä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo ja UCLA kärsivät kauden toisen tappionsa juuri ennen Big Ten -konferenssin lopputurnausta. Osassa konferensseista lopputurnaukset ovat jo käynnistyneet.

3.3.2025 20:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsen Treviso porskuttaa voittoputkessa - Roosa Lehtorannasta Saksan cupin mestari

Anniina Äijäsen Treviso on vahvassa myötätuulessa Italian Serie A2:ssa, kun joukkue liitää tällä hetkellä kahdeksan ottelun voittoputkessa. Roosa Lehtoranta pääsi puolestaan juhlimaan Saksan cupin voittoa.

Näytä lisää vastaavia