Anni Mäkitalon kausi päättyi pahaan loukkaantumiseen – ”Jatkosta on tosi vaikea sanoa vielä mitään”

15.6.2022 12:11 Anni Mäkitalo teki paluun ulkomaan kentille, kun hän pelasi menneen kauden Kreikassa PAOK:n joukkueessa. Suurta vastuuta nauttineen Mäkitalon kausi sai kuitenkin ikävän päätöksen.

Anni Mäkitalon hieno kausi Kreikassa sai ikävän päätöksen. (Kuva: Ville Vuorinen)

Thessalonikista lähtöisin oleva PAOK aloitti kauden vahvasti ja Mäkitalo lukeutui joukkueen avainpelaajiin. Kauden jälkipuoliskolla alkoivat kuitenkin vaikeudet. PAOK sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi tasapisteissä kolmen muun joukkueen kanssa. Pudotuspelien avauskierroksella vastaan tuli Panathinaikos, jolle PAOK joutui taipumaan. Kausi jatkui kuitenkin sijoitusotteluissa ja joukkue sijoittui lopulta kuudenneksi.

- Joukkueen kausi jakautui hyvin selkeästi kahteen osaan. Joulutaukoon saakka olimme sarjassa kakkosia. Meillä oli erinomainen joukkue ja oma pelaamiseni oli hyvää. Joulun alla aloin pelata enemmän takapelaajaa kakkospaikan sijasta ja siirryin aloituksessa pointiksi. Se oli todella tervetullutta, sillä se on ollut minulle viime vuosina se ominaisin paikka. Koin myös, että silloin kun pelasin takapelaajaa ja juoksin kenttää, niin pelimme näytti myös erinomaiselta. Ympärilläni oli tietenkin erittäin hyviä joukkuekavereita ja olimme todella kova joukkue jouluun asti, jonka jälkeen meihin iski kaikki mahdollinen paha onni.

Hyvän alkukauden jälkeen PAOK:n kurssi kääntyi, kun joukkueessa tapahtui odottamattomia muutoksia.

- Aloittava kreikkalainen takapelaajamme lähti pelaamaan Euroliigaa, meidän aloittava jenkkilaituri sairastui koronan jälkitautiin ja lopetti kauden ja aloittava nelospaikan pelaajamme, Puerto Ricon maajoukkuepelaaja, meni nilkkaleikkaukseen. On aika selvää, että kun joukkueesta otetaan kolme avausviisikon pelaajaa pois, niin se ei ole enää sama joukkue. Sarjasijoituksemme varmaan vastasi sitä mitä me olimme, sillä emme olleet enää kevätkaudella sama joukkue näiden pelaajamuutosten myötä. Siitä jäi hieman harmillinen maku suuhun, että alkuperäisellä kokoonpanollamme olisimme voineet mennä tosi pitkälle, Mäkitalo käy kautta läpi.

Mäkitalo oli koko kauden isossa roolissa ja etenkin loppukaudesta Mäkitalo pelasi lähes täysiä minuutteja. Tilastokeskiarvoikseen hän merkkautti 6,4 pistettä, 2,5 levypalloa, 2,5 syöttöä ja 1,2 riistoa lähes 30 minuutin peliajalla.

- Sain ison roolin joukkueessa ja kevätkaudella melkeinpä liian ison, kun rotaatiomme pieneni merkittävästi. Alkukaudesta pelasin jonkin verran kakkospaikkaa, joka on minulle hieman tuntemattomampi viime vuosilta, ja hyökkäyksessä oli vähän sellaista itsensä hakemista ja lähinnä pelasin isoja minuutteja puolustukseni takia. Joulun alla aloin pelata takapelaajaa ja se tuntui paljon enemmän omalta ja huomattiin, että minusta on paljon enemmän hyötyä takapelaajana ja pääsen pallollisena juoksemaan kenttää.

Edessä pitkä kuntoutus

Mäkitalon kausi kuitenkin päättyi ikävästi, kun hän loukkaantui kauden loppusuoralla. Edessä on pitkä toipuminen.

- Valitettavasti kauteni loppui pari peliä ennen aikojaan, kun oikeasta polvestani meni eturistiside poikki. Tuntuu siinä mielessä katkeralta, että aina ajattelee, ettei tällainen voi osua omalle kohdalle. Tämä on kuitenkin osa urheilua, Mäkitalo harmittelee.

Tulevaisuuden suunnitelmat pyörivät Mäkitalolla tällä hetkellä polven kuntoutuksen ympärillä.

- Jatkosta on tosi vaikea sanoa vielä mitään ja ainoa tavoite on jumpata polvi sataprosenttisesti sellaiseen kuntoon, että voin elää hyvän ja terveen loppuelämän. Mietin korista sitten sen jälkeen.

Mäkitalo ei anna loukkaantumisen masentaa, vaan katsoo toiveikkaana eteenpäin.

- Totta kai tuntuu katkeralta, että miksi minä ja miksi nyt. Toisaalta olen 30-vuotias ja pelannut viimeiset 10 vuotta ammattilaisena ilman mitään suurempia loukkaantumisia. Tietenkin tällaiset ovat tosi epätoivottavia, mutta ne kuuluvat urheiluun. Tämänkin kauden sain muuten pelata koko lailla ehjänä joitain pieniä vaivoja ja koronaa lukuun ottamatta. Ei ollut tietenkään kiva lopettaa kautta näin ja edessä on pitkä kuntoutus, mutta olen todella kiitollinen kaudesta ja yritän pysyä positiivisena, Mäkitalo miettii.

Mäkitalo on urallaan pelannut ulkomailla Saksassa, Ranskassa, Unkarissa ja Tshekissä. Kreikka oli hänelle uusi ja mieluisa tuttavuus.

- Kreikka oli tosi hyvä kokemus ja olen tosi kiitollinen, että lähdin. Sarja on hyvä ja täällä on tosi kovia ulkomaalaisvahvistuksia joka joukkueessa. Viihdyin erinomaisen hyvin. Ihmiset ovat todella lämminhenkisiä, maa on ihana ja lämmin ja ruoka on hyvää. Olin ennen loukkaantumistani jutellut agenttini kanssa, että jos jatkan uraani, niin Kreikka voisi olla tosi varteenotettava vaihtoehto. Valmentaja oli myös kaavaillut, että voitaisiin jatkaa yhdessä myös ensi kaudella ja hän oli todella tyytyväinen minuun, joka tietenkin lämmitti mieltä. Sitä on turha miettiä nyt enkä ollut ehtinyt edes miettiä, että pelaanko vielä ensi kaudella ja missä. Nyt terveys edellä ja polven hoitaminen kuntoon on jatkosuunnitelmani. Kokonaisuudessaan Kreikka oli kuitenkin tosi mahtava kokemus ja oli hieno pelata Etelä-Euroopassa. Nyt on sekin koettu, Mäkitalo päättää.

Anni Mäkitalon tilastot Kreikan liigasta
Anni Mäkitalon tilastot Euro Cupissa

Henkilöt

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

Näytä lisää vastaavia