Anniina Äijänen johdatti Trevison tärkeään voittoon

5.5.2025 15:08 Anniina Äijänen oli Trevison johtohahmo, kun joukkue aloitti Italian Serie A2:n lohkovälierät voitolla. Awak Kuier puolestaan taistelee Serie A1:ssä mestaruudesta finaalissa.

Anniina Äijänen taistelee vielä noususta Italiassa. (Kuva: FIBA Europe)

Treviso puristi tiensä jatkoon pudotuspelien avauskierrokselta ja aloitti lohkon välierät niukalla 58-57-voitolla Mantovasta. Treviso lähti päätösneljännekselle turvallisen tuntuisessa 19 pisteen johtoasemassa, mutta Mantova jätti Trevison vain kuuteen pisteeseen. Trevison ratkaisijaksi nousi Äijänen, joka naulasi voittokoriksi jääneen heiton vajaat puoliminuuttia ennen loppua. Treviso nappasi näin kotiedun itselleen.

Äijänen loisti ottelussa 15 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplalla.

Voittaja etenee lohkofinaaliin, jonka voittaja nousee ensi kaudeksi pääsarjaan ja pääsee taistelemaan Serie A2:n voitosta toisen lohkon voittajaa vastaan.

Serie A1:ssä Kuierin Reyer Venezia aloitti mestaruutensa puolustamisen, kun se sai finaalissa vastaansa tutun Schion. Schio voitti kaksi ensimmäistä finaalia kotikentällään Kuierin vahvasta panoksesta huolimatta. Avauspelissä suomalaistähti heitti 18 pistettä ja nappasi viisi levypalloa. Toisessa tilastoihin karttui seitsemän pistettä, seitsemän levypalloa ja kolme torjuntaa.

Susiladiesin pelit viime viikolla:

Italian Serie A1 (finaalit, paras viidestä):
Schio-Reyer Venezia 72-62 (otteluvoitot 1-0)
Awak Kuier (Reyer Venezia): 18 pistettä, 5 levypalloa, 2 syöttöä, 2 riistoa, 1 torjunta
Ottelutilastot

Schio-Reyer Venezia 86-79 ja. (otteluvoitot 2-0)
Awak Kuier (Reyer Venezia): 7 pistettä, 7 levypalloa, 2 syöttöä, 3 torjuntaa
Ottelutilastot

Italian Serie A2 (lohkon välierät, paras kolmesta):
Mantova-Treviso 57-58 (otteluvoitot 0-1)
Anniina Äijänen (Treviso): 15 pistettä, 10 levypalloa, 3 syöttöä
Ottelutilastot

 
29.4.2025 09:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtisella ehjä kausi isossa roolissa – ”Kehityin kauden aikana”

Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.

21.4.2025 14:01 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta aloittanut finaalit Saksassa – kausia päätökseen Espanjassa ja Unkarissa

Useissa Euroopan korissarjoissa on ratkaisujen ajat käsillä. Roosa Lehtoranta pelaa Saksan finaaleissa, Awak Kuier Italian välierissä, Helmi Tulonen taistelee sarjapaikasta ja Anniina Äijänen noususta.

17.4.2025 11:09 NCAA

Elina Aarnisalo vaihtaa yliopistoaan ja liittyy North Carolinan vahvuuteen

Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.

7.4.2025 16:20 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia vakuuttavasti välieriin

Awak Kuierin Reyer Venezia ei jättänyt mitään sattuman varaan Italian Serie A1:n puolivälierissä, vaan eteni vakuuttavasti välieriin. Unkarissa Sara Bejedin mitalihaaveet kaatuivat ja Saksassa saatiin välierät käyntiin.

5.4.2025 19:47 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kaatuivat UConnille Final Fourissa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.

1.4.2025 07:42 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät NCAA:n lopputurnauksen Final Fouriin

Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.

31.3.2025 19:28 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta jatkaa mestaruustaistelua Saksassa

Roosa Lehtoranta jatkaa Saksan mestaruuden jahtia, kun Saarlouis Royals eteni välieriin suoraan kolmella voitolla. Veera Pirttisen ja Niko Kuusen kaudet tulivat sen sijaan päätökseen. Unkarissa saatiin myös pudotuspelit vauhtiin.

28.3.2025 10:57 NCAA

Sweet Sixteen kutsuu Elina Aarnisaloa ja UCLA:ta

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät Sweet Sixteen -vaiheeseen eli 16 parhaan joukkoon. UCLA saa ensi yönä vastaansa Ole Missin.

24.3.2025 11:18 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Saarlouis tarrasi kiinni välieräpaikkaan

Saksan Bundesliigassa puolivälierät käynnistyivät Roosa Lehtorannan ja Veera Pirttisen osalta vahvasti. Awak Kuier loisti jälleen Italiassa.

21.3.2025 11:32 NCAA

Lemmilän Ohio State ja Sandvikin Indiana myös NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elsa Lemmilän edustama Ohio State ja Henna Sandvikin Indiana pelaavat NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa ja pelaavat ensi yönä. Lopputurnauksessa nähdään myös konferenssiensa mestarit Elina Aarnisalo (UCLA) ja Janette Aarnio (South Florida).

Näytä lisää vastaavia