29.10.2024 09:08 Susiladiesissa 49 ottelua pelannut Karhun Pojat -kasvatti Annika Holopainen, 31, lopettaa pelaajauransa. 186-senttinen Holopainen ehti pelata Suomen kenttien lisäksi Yhdysvaltojen NCAA:ssa, Saksassa, Puolassa, Ranskassa, Islannissa ja Espanjassa. Islannissa hän oli pistekuningatar ja Saksassa hän voitti cup-mestaruuden.

Annika Holopainen lopettaa koripallouransa. Kuva: Ville Vuorinen.
Holopainen ilmoitti lopettamispäätöksestään Instagram-tilillään viikonloppuna.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.– Pieni oranssi pallo on ollut minun suurin opettajani ja ”passini” nähdä maailmaa. Edustin Suomen maajoukkueita 16 vuotta, valmistuin maisteriksi Old Dominionista, elin kuudessa eri maassa ja saavutin unelmani olla ammattilaisurheilija, Holopainen kertoo päivityksessään.
Holopainen pelasi Korisliigaa Espoo Teamissa kausina 2009-2012 ja hänet valittiin kaudella 2010-11 vuoden tulokkaaksi ja vuoden parhaaksi 6. pelaajaksi. Korisliigasta hänen palkintokaappiinsa tuli myös kaksi SM-pronssia ja yksi cup-voitto.
Yhdysvalloissa Holopainen pelasi yhden kauden Portlandin yliopistossa ja kolme kautta Old Dominionin yliopistossa. Euroopassa hänen ammattilaisuransa on ollut vilkas ja sisältänyt monia sarjoja ja maita: Saksaa, Puolaa, Ranskaa, Islantia ja Espanjaa.
Susiladiesissa Holopainen pelasi 49 ottelua. Nuorten maajoukkueissa hän pelasi peräti 80 ottelua.
Susiladiesin EM-karsintojen ensimmäinen vastustaja torstaina 13.11. on kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia, joka lukeutuu Suomen tapaan vuoden 2027 EM-kisojen alkulohkojen emäntiin. Belgia voitti kultamitalin heinäkuussa nousemalla 12 pisteen takaa voittoon finaalissa Espanjaa vastaan.
Galatasaray varmisti alkulohkonsa voiton Euroliigassa jatkaen puhtaalla pelillä. Veera Pirttinen debytoi Iso-Britannian liigassa.
Veera Pirttinen, 28, jatkaa ammattilaisuraansa ulkomailla, kun BC Nokian kasvatti siirtyy Iso-Britannian ykkössarjaa SLB:tä pelaavaan Manchester Basketballiin.
Päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt 14 pelaajaa, jotka muodostavat Susiladiesin EM-karsintajoukkueen marraskuun ikkunaan. Susiladies aloittaa EM-karsintaottelujen myötä valmistautumisensa vuoden 2027 EM-kotikisoihin.
Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.
Awak Kuierin Galatasaray jatkoi voittoisaa menoaan viime viikolla eikä ole kokenut alkukaudesta vielä tappiotta. Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals puolestaan porskuttaa Bundesliigassa.
Kesällä käynnistyneen Rohkaisijat-hankkeen keskeinen viesti lapsille ja nuorille on, että että he eivät ole yksin. Nyt 100 nopeinta vanhempaa voi pyytää lapselleen henkilökohtaisen rohkaisun Susijengin tai Susiladiesin tähdeltä.
Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.
Seuraavaksi parrasvaloihin astuu Susiladies, jolla on tähtäimessä EM-kotikisat 2027. Valmistautuminen kotikisoihin alkaa nyt, kun Susiladiesin EM-karsintojen kotiavauksessa on vastassa Ruotsi.
Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.