18.6.2008 Toukokuussa Katajan kanssa 2+1-vuotisen pelaajasopimuksen solminut 19-vuotias takamies Anselmi Vanjoki ei siirrykään Joensuuhun. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Honka-kasvatilla oli tarkoitus edustaa Katajaa, mikäli hän saa Joensuusta opiskelupaikan. Mieli kuitenkin muuttui alkukesästä, kertoo Kataja tiedotteessaan.
- Sopimus purettiin ihan hyvässä yhteisymmärryksessä Anselmin aloitteesta, joukkueenjohtaja Jukka Törmälä selvittää.
- Harmillinen juttu, sillä todella mielellämme olisimme "Pampun" Joensuuhun ottaneet. Emme kuitenkaan halua väkisin ketään tänne sitouttaa, Törmälä päättää.
Urallaan 46 nuorten maaottelua pelannut Anselmi Vanjoki oli viime kaudella voittamassa Espoon Hongalle toista peräkkäistä Suomen mestaruutta.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.
Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.
Miesten Korisliigan kolmen ottelun ilta päättyi Helsinki Seagullsin, Tapiolan Hongan ja Kouvojen voittoihin. KTP-Basket puolestaan kärsi tappion Hannes Pöllän huikeasta tehoilusta huolimatta.
Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.
Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.