Anton Mirolyboville kahden vuoden jatkosopimus Itävaltaan

6.3.2020 12:20 Mirolybov on solminut jatkosopimuksen Swans Gmundenin kanssa. 42-vuotiaan Mirolybovin alku itävaltalaisseuran penkin päässä on ollut hieno.

Anton Mirolybov siirtyi täksi kaudeksi Itävaltaan. Joukkue taistelee tiukasti runkosarjan voitosta. Kuva: Swans Gmunden

Sarjan kärkijoukkueisin povattu ryhmä on Itävallan Superliigassa jaetulla kärkipaikalla tasapisteissä Klosterneuburgin kanssa, kun runkosarjaa on pelaamatta kuusi ottelua. 

- Erittäin hyvä fiilikset jatkosopimuksesta. Olen viihtynyt seurassa ja kaupungissa todella hyvin. Hommat toimivat ammattimaisesti ja pystyn keskittymään vetämään hyviä harjoituksia ja voittamaan pelejä, Mirolybov iloitsee tuoreesta jatkodiilistään.

Seurajohto on ollut tyytyväinen suomalaisvalmentajan johtamaan joukkueeseen, jonka tähtäimessä on palauttaa mestaruuspokaali kaupunkiin kevään 2010 jälkeen.

- Anton on tehnyt hienoa työtä ensimmäisestä päivästä lähtien. Hän on pystynyt kehittämään pelaajia ja ymmärtää hyvän joukkuepelin merkityksen. Olemme äärimmäisen tyytyväisiä, että hän jatkaa seurassamme seuraavat kaksi kautta, joukkueen GM Richard Poiger kommentoi.

Mirolybov on tyytyväinen jatkosopimukseen.

- Aloitimme neuvottelut kaikessa rauhassa jo vuodenvaihteessa. Tämä tuo minulle valmentajana varmuutta ja etenkin jatkuvuutta, jota olen kaivannut viime vuodet. Tässä seurassa kohtaavat ne asiat, joita haluan: motivoituneet pelaajat ja toimiva seura. Myös kaupunki on äärimmäisen hieno.

Mirolybovin apuvalmentajana on toiminut BC Nokian valmennusstaffista Itävaltaan siirtynyt Aleksi Koskinen.

- Aleksi on tehnyt tällä kaudella työstäni helppoa. Ensimmäistä kertaa minulla on ulkomailla valmentaessani suomalainen apuvalmentaja, ja yhteistyömme on toiminut todella hienosti.

- Seuraava tavoite on saada sorvattua hänelle ja pelaajille jatkosopimukset. Tahtotilani on se, että joukkue pysyisi mahdollisimman samana ensi kaudella, Mirolybov päättää. 

 
27.4.2026 17:17 Susijengi

Miikka Muurinen valitsi Arkansasin yliopiston

Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.

27.4.2026 10:04 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tuloselle pronssia Slovakiassa

Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.

25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

24.4.2026 09:12 Susijengi

Blomgrenin Mitteldeutscherille ENBL-liigan pronssia

Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

20.4.2026 19:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierille tappio Euroliigan finaalissa - Linda-Lotta Lehtorannasta tuplamestari

Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.

18.4.2026 11:04 Susijengi

Jantusen Fenerbahce kohtaa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä

Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.

14.4.2026 00:04 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan kausi päättyi pettymykseen

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.

Näytä lisää vastaavia