Arikselle jatkoaikatappio, katseet jo Euroliigan jatkosarjassa

1.2.2008 Hanno Möttölän edustama ja Gordon Herbertin luotsaama Aris Thessaloniki päätti Euroliigan alkusarjan jatkoaikatappioon Israelin mestari Tel Aviv Maccabille lukemin 94-101. Aris sijoittui Euroliigan B-lohkossa viidenneksi (voittosuhde 7-7). Joukkue oli jo aiemmin varmistanut paikkansa sarjan 16 parhaan kesken pelattavassa jatkosarjassa.

Euroliigan jatkosarjan lohkoarvonnat suoritetaan ensi maanantaina Espanjassa. Jatkosarjassa 16 joukkuetta arvotaan neljään lohkoon. Joukkueet pelaavat lohkoissaan 13.2.-20.3. välisenä aikana kaksinkertaiset sarjat, joiden jälkeen kunkin lohkon kaksi parasta etenee puolivälieriin. Neljän joukkueen lopputurnaus Final Four pelataan Madridissa 2.-4. toukokuuta.

Torstaisella Aris-voitollaan Tel Aviv paransi voittosuhteensa lukemiin 11-3. Se on sama kuin lohkon keskinäisten otteluiden paremmuudella voittaneella Lietuvos Rytasilla.

Aris-tähti Jeremiah Massey vei ottelun jatkoajalle tasoitettuaan pelin 86-86-numeroihin kymmenen sekuntia ennen neljännen jakson päättymistä. Jatkoajalla pelin ratkaisi lopullisesti Maccabin Will Bynum upottamalla molemmat vapaaheittonsa 14 sekuntia ennen päätöstä.

209-senttinen Möttölä pelasi Maccabi-pelissä 18 minuuttia. Hän upotti kaksi kolme pisteen heittoa, poimi kolme levypalloa, riisti kahdesti ja antoi koriin johtaneen syötön.

Maccabi oli isojen miesten kahinoissa niskan päällä, vaikka joukkueen kroaattisentteri Nikola Vujcic ei pelannut. Tel Avivin sisäpelaajista Marcus Fizer (28/11), Terence Morris (13/9) ja Esteban Batista (12/4) olivat vauhdissa.

- Se oli hyvä koripallopeli. Menetimme keskittymisen puolustuksessa. Kun pelataan Maccabin tasoista joukkuetta vastaan, toinen virhe koituu kohtaloksi. Ei ensimmäinen, vaan toinen. Ei hyökkäyspään virhe, vaan se puolustuspään virhe. Emme kuitenkaan antautuneet missään vaiheessa ja se on asia, jota pidän positiivisena jatkoa ajatellen, pohdiskeli kanadalaissuomalainen Herbert.

Arpa ei suosinut Rannikon Himkiä

Euroopan kakkoskilpailussa ULEB cupissa pelataan pudotuspelien ensimmäinen kierros 19.2 ja 26.2. Ottelupareista jatkoon selviää kahden ottelun yhteistuloksella.

Loukkaantuneen Teemu Rannikon edustamalla venäläisseuralle BC Himkille ei arpaonni hymyillyt. Himki kohtaa ensimmäisellä kierroksella Kölnin, Saksan hallitseva cup-mestarin.

Heikko arpaonni ei kuitenkaan koske Kölniä, vaan seuraavan kierroksen vastustajaa, mikäli Himki sille etenee. Toisella kierroksella vastaan tulee nimittäin suurella todennäköisyydellä sarjan mestarisuosikiksi nostettu Joventut Badalona.

Espanjan liigassa neljäntenä oleva ja ULEB Cupin alkusarjan voittosuhteella 9-1 selvittänyt Joventut saa avauskierroksella vastaansa itävaltalaisen Gmundenin, jonka mahdollisuudet espanjalaisjättiä vastaan ovat pienet, ellei olemattomat. Badalonaa tähdittävät mm. Espanjan maajoukkuemies Rudy Fernandez ja 17-vuotias teinisensaatio Ricky Rubio.

Rannikko on sivussa kantapäävamman vuoksi aina maaliskuun alkuun saakka.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
4.2.2026 09:19 NBA

Jazz onnistui katkaisemaan tappioputkensa – Markkanen 27 pistettä Pacersin kaadossa

NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan kuuteen venyneen tappioputkensa, kun Jazz päihitti Indiana Pacersin vieraissa 122-131. Lauri Markkanen säkitti 27 pistettä.

3.2.2026 10:15 NCAA

Elsa Lemmilälle 14 pisteen ja 14 levypallon tupla-tupla-- Albina Sylan yliopisto 13 ottelun voittoputkessa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaistähti oli Elsa Lemmilä, joka tilastoi 14 pistettä, 14 levypalloa ja 4 torjuntaa. Albina Sylan Rhode Island taas porskuttaa jo 13 ottelun voittoputkessa.

3.2.2026 09:42 NCAA

Eemeli Yalaho rymisteli 26 pistettä – Miro Littlen ja Emil Skytän yliopistot voittoputkissa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisten pistekärki oli Eemeli Yalaho, joka mätti 26 pistettä Washington Statelle. Miro Littlen yliopisto on kuuden ottelun voittoputkessa, Emil Skytän yliopisto taas on voittanut jo 9 putkeen.

2.2.2026 21:45 Suomalaiset ulkomailla

Cup-voitto maistui Sasu Salinille – ”Aina mukava voittaa jotain”

Sasu Salin sai kaappiinsa uuden pokaalin, kun Estudiantes juhli Copa Españjan voittoa. Kokeneelle Susijengi-kipparille pokaalit ovat alkaneet iän myötä maistua entistä paremmalle.

30.1.2026 13:45 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä monivaiheinen alkukausi – ”Tämä on bisnestä ja tilanteet muuttuvat”

Anniina Äijänen vaihtoi tammikuussa seuraa, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjan Esteponasta Italian Serie A2:n San Salvatoreen. Äijäsen alkukauteen mahtui haasteita, mutta hän katsoo positiivisin mielin eteenpäin.

26.1.2026 22:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin pääsi juhlimaan cup-voittoa

Sasu Salinista tuli viikonloppuna Copa Españan mestari. Mustapha Amzil johdatti Trepcan Kosovon cupissa neljän joukkoon ja Edon Maxhuni loisti Gravelines-Dunkerquen tärkeässä voitossa. Alankomaissa nähtiin suomalaiskohtaaminen.

26.1.2026 22:20 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi säväytti Fenerbahcea vastaan

Sara Bejedi näytti taitojaan Fenerbahcelle, mutta harmittavasti se ei riittänyt kantamaan joukkuetta voittoon. Anniina Äijänen palaa takaisin Italiaan.

26.1.2026 11:00 Susijengi

Video: Susijengin uutuusdokumentti seuraa Lauri Markkasen arkea Yhdysvalloissa

Seurasimme Lauri Markkasta parin intensiivisen päivän ajan Salt Lake Cityssa. Mitä tapahtuu, kun NBA-superstara kohdataan hänen omalla kotikentällään?

19.1.2026 23:07 Suomalaiset ulkomailla

Andre Gustavson odotti oikeaa askelta eteenpäin – ”Paljon kiinni myös tuurista”

Jo muutaman kesän Susijengin vakionimiin ja EM-nelonen Andre Gustavson, 26, joutui odottamaan aina joulukuulle saakka ennen kuin ovet ulkomaille avautuivat. Lopulta seuraksi tuli Belgian mahtiseura Oostende.

13.1.2026 09:49 NCAA

Miro Little palasi parketille 20 pisteen voimin NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat loukkaantumisen jälkeen pelikentille palannut Miro Little, 16 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen ja 19 pistettä heittänyt Olavi Suutela.

Näytä lisää vastaavia