Voitollaan sarjanousija Aura Basket nousi sarjataulukossa jo toiseksi. Kevätkaudella joukkue on voittanut 11 pelistään peräti yhdeksän.
Aura Basket esiintyi tasaisen vahvasti sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Kapelimestarina oli jälleen Juha Sten, joka teki 22 pistettä, jakeli kahdeksan koriinjohtanutta syöttöä ja riisti viisi kertaa. Amerikkalaisvahvistus Boakai Lalugba huudatti kotiyleisöä komeilla donkeillaan kooten Stenin tavoin 22 pistettä. Luke Lloyd haki isännille huimat 21 levypalloa.
Vaisun Tarmon parhaat olivat 15 pistettä heittäneet Clifton Jones ja Roni Leimu. Porvoolaisten maajoukkuetakamies Petri Virtanen joutui jättämään ottelun kesken saatuaan ns. puujalan. Tarmon toisen tehotakamiehen Daryl Greenen kolmosonnistumisia sisältäneiden peräkkäisten otteluiden sarja tuli päätökseen. Ennen Aura Basket -ottelua Greene oli upottanut vähintään yhden kolmosen 29 peräkkäisessä ottelussa. Maanantaina miehen kolmoset kirjattiin 0/5.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/