Australia näytti mestarin elkeitä MM-avauksessa

25.8.2023 14:24 Suomalaisyleisö rokkasi, Australian pelaajat kiukuttelivat ja Susijengin johto kasvoi parhaimmillaan kahdeksaan pisteeseen perjantain MM-avausottelussa. Sen jälkeen olympiapronssimitalisti Australia oppi virheistään, valjasti odotetut aseensa käyttöön ja karkasi 72–98 (40–45) -voittoon.

Australia piti Susijengille klinikan olympiamitalitason koripallosta. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Sasu Salin rankaisee Patty Millsiä perättäisillä kolmosilla ja bonusvapaaheitolla. Elias Valtonen tiputtaa ajollaan Joe Inglesin keräilemään itseään päätyrajalle. Mikael Jantunen rouhii riistoja ja roskapalloja, Olivier Nkamhoua torjuu kaksi perättäistä australialaisten donkkiyritystä.

Seitsemäntoista minuutin ajan Susijengin peli pyöri Australiaa vastaan kuin unelma ja ”suuri ryöstö” roikkui ilmassa.

MM-kisojen mitalistisuosikkien joukkoon lukeutuva Australia rauhoitti kuitenkin pelinsä, haki Patty Millsin ja Josh Giddeyn ratkaisuilla hyökkäykseensä oikean rytmin ja imi puolustuksellaan kaiken tilan pois haastajaltaan kuin suoraan oppikirjasta.

Ottelun viimeiset 23 minuuttia merkittiin vahvan viestin lähettäneelle Australialle pistein 60–34.

- Erittäin hieno työnäyte Australialta. He ottivat meiltä tilan pois pala palalta ja aiheuttivat meille joukon vaikeuksia, Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi kuittasi avausottelun tarjonnan.

- Meidän vahvuutemme tuskin tulivat heille yllätyksenä, mutta heiltä kesti oman aikansa löytää vastalääkkeet meidän aseisiimme. Australia oppi ihailtavasti läpi pelin, teki meidän hyökkäyksestämme hankalaa ja löysi 1–1-ratkaisuista itseluottamuksensa. Ei ole ihme, että he ovat yksi tämän turnauksen ennakkosuosikeista.

Markkanen Boomersin hampaissa

”Boomersin” puolustussuunnitelma keskittyi odotetusti Lauri Markkasen hidastamiseen.

Aivan kuten vuoden takaisessa EM-puolivälierässä Espanjaa vastaan, sai Markkanen tyypilliset heittonsa ja nousi Susijengin tehoykköseksi, mutta joutui tekemään ylitöitä jokaisen pisteensä eteen. Samalla susihyökkäys muuttui Australian onnistumisen myötä yhä staattisemmaksi ja varovaisemmaksi.

Kun ottelun toisen puoliajan yhdestätoista kolmen pisteen heittoyrityksestä vain yksi onnistui, tipahti Susijengi kyydistä noin 25 minuutin pelin jälkeen.

- Ei tuolla tosiaan mitään yllätyksiä tullut. Australia pelasi kovaa ja teki aika lailla ne asiat mitä odotimmekin. Heillä on kuitenkin aika paljon rutiinia kovimman tason kansainvälisistä peleistä ja se näkyi, Markkanen kommentoi.

Australia sitoi ja rappasi Markkasta reippaalla kädellä ja usutti kaksi, parhaimmillaan kolmekin puolustajaa hänen kimppuunsa. Lisäksi Australia onnistui pysäyttämään Markkasen suunnanmuutospelin heti alkutekijöihinsä.

Reilu peli, totesi Lauri.

- Ihan normaalia puolustusta tällä tasolla. Kovaa siellä sai ottaa kiinni, mutta niin pitääkin.

Katse kohti seuraavaa

Kuten aina arvokisoissa, Susijengin leirissä keskityttiin ottamaan oppi tappiosta ja kääntämään katse tulevaan.

- Tällaisissa kisoissa ei ole hirveästi aikaa jäädä miettimään. Seuraava peli on ylihuomenna ja siellä tulee taas ihan erilainen vastustaja vastaan, joukkueen parhaimmistoon kuulunut Mikael Jantunen totesi viitaten sunnuntai-illan otteluun Japania vastaan.

Viedessään peliä avauspuoliskolla Susijengi pelasi nimenomaan omilla aseillaan – upotti kolmosia, juoksi kenttää ja siirsi palloa mieheltä miehelle.

Markkasen, Jantusen ja Salinin hyvän tason perussuorittamisen lisäksi erityisesti Elias Valtonen, Alexander Madsen ja Olivier Nkamhoua väläyttelivät kansainvälisen tason suorituskykyään pelin ensimmäisellä vajaalla puoliskolla. Noin esimerkkeinä.

- Oli tässä illassa hyviäkin asioita. Otetaan niistä kiinni. Meillä on tullut taas hyvä joukko suomalaisia paikan päälle ja seuraavassa matsissa tehdään heistä ylpeitä.

Susijengi ja Japani kohtaavat sunnuntaina 27.8. klo 15.00 Suomen aikaa (klo 21.00 paikallista aikaa).

Susijengi – Australia 72-98 (21–17, 40–45, 54–70), miesten maaottelu, MM-kisat (alkusarjaa), Okinawa City (Japani) 25.8.2023

Susijengi: Lauri Markkanen 19/8/4 syöttöä, Sasu Salin 13/2, Mikael Jantunen 8/5, Alexander Madsen 8/1, Elias Valtonen 7/2, Olivier Nkamhoua 6/2/2 blokkia, Alex Murphy 4/2, Miro Little 3/2/4 syöttöä, Edon Maxhuni 2/1/3 syöttöä, Henri Kantonen 2/0, Jacob Grandison 0/1, Ilari Seppälä 0/0.

Australia: Patty Mills 25/8/4 riistoa, Josh Giddey 14/9/8 syöttöä, Joe Ingles 13/4, Dante Exum 10/2/4 syöttöä, Duop Reath 8/5.

 
1.9.2023 09:29 Susijengi

Olympiakävijä Venezuela Susijengin koetinkivenä MM-huipennuksessa

Susijengin MM-kisat huipentuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa otteluun Venezuelaa vastaan. Vaikka Venezuela onkin edennyt Okinawalla tappiosta toiseen, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä korostaa, että vastustajan kokemus niin olympiakisa- kuin MM-näyttämöiltäkin on kovaa valuuttaa.

31.8.2023 13:46 Susijengi

Fanien energisoima Susijengi juoksi Kap Verdeltä jalat alta

Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.

29.8.2023 13:23 Susijengi

Saksa rankaisi Susijengin virheistä MM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi sai kokea Saksa-ottelussa perjantain Australia-pelin toisinnon. Susijengin toteuttaminen ja pelikuri riittivät viidentoista minuutin ajan, kunnes tappioton Saksa alkoi rankaista suomalaisvirheistä isolla kädellä ja purki susipuolustuksen kirurgintarkasti Dennis Schröderin johdolla. Saksa takoi tauluun 101–75 (47-39) -voittolukemat.

27.8.2023 19:05 Susijengi

Japani hurmosvoittoon Susijengistä päätösjakson heittomyllyllä

Susijengi johti Japania kahdeksallatoista pisteellä sunnuntain MM-kisaottelun kolmannen jakson lopussa ja pystyi jo maistamaan MM-avausvoittonsa. Keisei Tominaga herätti kuitenkin kotijoukkueen onnistumisillaan ja viitoitti tien villiin päätösjaksoon, jonka aikana Japani latoi kuin liukuhihnalta heittoa susisukkaan ja karkasi 98–88 (36-46) -voittoon.

8.5.2017 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsinnat vieraskentällä marraskuussa

MM-karsintojen alkulohko F:ssä pelaava Susijengi aloittaa karsintaurakkansa 24. marraskuuta, kun se kohtaa vieraskentällä myöhemmin selviävän MM-esikarsintojen lohkovoittajan. Karsinnat jatkuvat Suomen osalta 27. marraskuuta kotiottelulla Tshekkiä vastaan.

4.9.2014 17:40 Maaottelu

Uupunut Susijengi taisteli lopussa, Uuden-Seelannin etumatka liikaa

Keskiviikon myöhäisillan Turkki-tappion jälkeen Susijengillä oli suuria vaikeuksia saada peliään käyntiin Bilbaon alkulohkon päätöspelissä Uutta-Seelantia vastaan. Teemu Rannikon ja Gerald Lee juniorin herättämä Suomi nousi huutomyrskyssä 20 pisteen takaa pisteen päähän ja sai lopussa potentiaaliset voitto- ja tasoitusheitot ilmaan, mutta Uusi-Seelanti piti pintansa.

3.9.2014 20:45 Maaottelu

Turkki jatkoajalla voittoon Susijengistä, jatkopaikka vielä mahdollinen

Susijengin keskiviikon MM-kisaottelu päättyi pettymykseen, kun Susijengin vahva ote Turkista lipesi ja taistelevat turkkilaiset rynnistivät tuhansien suomalaiskannattajien harmiksi 77–73 (27–41, 68–68)-jatkoaikavoittoon. Tappiosta huolimatta Susijengin paikka Barcelonan jatkopeleissä on vielä voitolla mahdollinen saavuttaa.

3.9.2014 00:45 Maaottelu

Dominikaaninen Tasavalta kaivoi Susijengille sudenkuopan

Susijengin kolmas MM-kisaottelu päättyi huokauksiin, kun korinalustaa hallinnut Dominikaaninen Tasavalta vei suomalaisilta pelihuumorin. Petteri Koponen ja Mikko Koivisto toivat loppuhetkillä Susijengin 16 pisteen takaa heiton päähän, mutta karibialaiset jäädyttivät pelin hyökkäyslevypalloillaan ja jäivät juhlimaan 68–74 (32–41)-voittoa.

31.8.2014 19:00 Maaottelu

Susijengi selviytyi Ukrainan hermopaineesta, avasi voittotilinsä MM-kisoissa

Suomen Susijengin historian ensimmäinen MM-kisavoitto irtosi sunnuntaina Bilbaossa, kun viime kesän EM-kisoissa kuudenneksi sijoittunut Ukraina kaatui Susijengin kynsiin 81–76 (35–37). Ukraina kiri toisella puoliajalla kahdesti Susijengin runsaan johdon miltei umpeen, mutta Suomi osoitti tahtonsa lujuuden sekuntien kiertyessä kellosta vähiin.

31.8.2014 Maaottelu

Maailmanmestari USA juoksi Susijengiltä tassut alta

Historiansa ensimmäisissä MM-kisoissa pelaava Susijengi pysyi hallitsevan maailmanmestarin ja olympiakultamitalistin USA:n kyydissä kuutisen minuuttia täyteen ammutun Bilbao Areenan todistaessa. Saatuaan nopean vastahyökkäyspelinsä kulkemaan USA painoi kaasun pohjaan ja imi toisella neljänneksellä energian ja itseluottamuksen Suomen pelistä. USA kuittasi voiton pistein 114–54 (60–18).

14.7.2014 Maaottelu

Susijengin valmistautuminen MM-kisoihin alkaa

Suomen miesten Susijengi huhki viime viikolla preseason -harjoitusten merkeissä Helsingin Pasilassa ja aloittaa virallisen yhteisharjoituskautensa tänään maanantaina. Kahdenkymmenen miehen kokoonpanolla leireilevän Susijengin kesä huipentuu elo-syyskuussa Espanjassa pelattaviin MM-kisoihin.

10.9.2023 19:20 Susijengi

Herbert luotsasi Saksan maailmanmestaruuteen

Suomen kansalaisuuden jo 30 vuotta sitten saanut kanadalaislähtöinen Gordon Herbert, 64, liittyi suomalaisten palloilulajien maailmanmestarivalmentajien harvaan joukkoon luotsaamalla sunnuntaina Saksan koripallon miesten MM-kultaan. Saksa päihitti MM-finaalissa Serbian lukemin 83–77 (47–47).

31.8.2023 07:17 Susijengi

Kokenut Kap Verde ratsastaa jättiläinen Tavaresin hartioilla

Susijengin avausvastustaja MM-sijoitusotteluissa on tänään torstaina vastaan ryhmittyvä, historiansa ensimmäisiä MM-kisoja pelaava Kap Verde. Joukkueen peli rakentuu pitkälti Portugalin liigassa pelaavien veteraanien varaan, joskin ryhmän kulmakivenä komeilee Real Madridin järkäle, 221-senttinen Edy Tavares.

30.8.2023 16:47 Susijengi

Kap Verde ja Venezuela Susijengin vastustajiksi MM-sijoitusotteluissa

Okinawalla pelattavan MM-alkulohko F:n ottelut saatiin päätökseen keskiviikkoiltana. F-lohkosta ylempään jatkosarjaan etenevät lohkovoittaja Slovenia ja lohkokakkonen Georgia, kun taas Susijengi ottaa alemman MM-jatkosarjan sijoitusotteluissa mittaa lohkokolmonen Kap Verdestä ja lohkojumbo Venezuelasta.

30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

29.8.2023 16:29 Susijengi

Giddey johti Australian ylempään MM-jatkosarjaan

Japani väläytteli vaarallisuuttaan jo toisena perättäisenä iltana kohoamalla 27 pisteen takaa-ajoasemasta kolmentoista pisteen päähän Australiaa vastaan vajaat kolme minuuttia ennen MM-alkulohko E:n päätösottelun loppua. Australia hyydytti Japanin kuitenkin rutiinilla ja karkasi 109-89 (57-35)-voittoon.

28.8.2023 14:05 Susijengi

Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

28.8.2023 09:11 Susijengi

Mitalisuosikki Saksa Susijengin seuraava koetinkivi

Okinawan MM-kisalohko E:tä kahdella voitollaan johtava Saksa saapuu Susijengin seuraavaksi vastustajaksi tiistaina aamupäivällä Suomen aikaa. Saksa peittosi edellisessä ottelussaan olympiapronssimitalisti Australian ja kaahaa vahvasti kohti Manilan MM-loppusarjaa Dennis Schröderin, Wagnerin veljesten ja Daniel Theisin johdolla.

27.8.2023 07:00 Susijengi

Mikael Jantunen 50. maaottelussaan: ”Nimenomaan nämä pelit kasvattavat”

Susijengin avainkalustoon pidemmän aikaa kuulunut Mikael Jantunen, 23, sai perjantaina ensituntumaa MM-kisojen tasosta ottelussa olympiapronssimitalisti Australiaa vastaan. Uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina pelaava Jantunen muistuttaa, mikä merkitys otteluilla maailman kovimpia maita vastaan on kehityksen kannalta.

26.8.2023 11:37 Susijengi

MM-isäntä Japani luottaa kaukoheittoihin ja kaaokseen

Okinawan MM-alkulohko E:n isäntäjoukkue Japani on pienikokoinen, mutta huolellisesti yhteen pelaava ryhmä täynnä erinomaisia kaukoheittäjiä kahdella maailmanluokan atleetilla ryyditettynä. Hanno Möttölän mukaan parhaat aseet Japanin peittoamiseksi ovat maltti, joukkuepelaaminen ja fyysisyys.

Näytä lisää vastaavia