2.6.2020 08:26 BC Nokian Korisliiga-joukkue naarasi siirtomarkkinoilta ison vonkaleen, kun Antero Lehto, 36, vaihtaa Tampereen naapurikunta Nokiaan.

Antero Lehdon meriittilista on upean: Korisliigan vuoden pelaajaksi keväällä 2014 valittu Lehto on juhlinut Suomen mestaruutta kolmesti kasvattajaseura Pyrinnön riveissä. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
Tuleva kausi on Lehdolle jo 21. Korisliigassa. Vaikka ura jatkuu jo kolmatta vuosikymmenettä, niin tahti ei ole hiipunut. Tilastollisesti Lehdon edelliskausi Pyrinnössä oli jopa yksi hänen uransa parhaista: 13,1 pistettä, 2,9 levypalloa ja 4,1 syöttöä ottelua kohden.
– Ensimmäisistä kontakteista saakka Nokiasta välittyi fiilis, että mut ihan oikeasti sinne halutaan. Jo pelkästään senkin perusteella on hienoa tulla Nokialle, Lehto sanoo BC Nokian tiedotteessa.
– Itselle oli aika hakea uusia tuulia uralla, kun kuitenkin Pyrinnössä olen pelannut yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 saakka. Siviilielämä on sellaisessa tilanteessa, etten mielelläni paikkakunnalta poistuisi. Tällainen mahdollisuus kun tuli, niin hyvillä mielin siihen tartuin. Ilman muuta myös päävalmentaja Gibsonin alaisuudessa pelaaminen kiinnosti.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.
BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson on äärimmäisen tyytyväinen meritoituneen takamiehen sopimukseen.
– Kauden päättyessä analysoimme heti, mitä voimme tehdä paremmin tulevaisuudessa. Yksi isoista asioista oli johtajuus, jota Antero tuo ehdottomasti. Hänen historiansa puhuu puolestaan. Väsymätön työntekijä, joka saapuu saliin ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä. Lisäksi hänellä on allaan hemmetinmoinen kausi, Gibson näkee.
– Anteron kohdalla ei tarvitse pohtia, mitä hän tuo kentälle. Tiedät jokainen kerta, että hän tuo parhaansa. Olen todella innoissani, että pääsen tekemään töitä hänen kanssaan.
Lehto aloitti pääsarjauransa Tampereen Pyrbasketin riveissä 16-vuotiaana kaudella 2000-01. Lopullinen läpimurto pääsarjassa tapahtui kolme vuotta myöhemmin Lehdon vääntäessä Pyrbasketille keskimäärin 12,7 pistettä, 2,2 levypalloa ja 1,5 syöttöä ottelua kohden ansaiten Korisliigan vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnon.
Lehto on pysynyt valtaosin kasvattajaseuransa riveissä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kaudella 2006-07 Lehto vietti yhden kauden Korihaissa ja helmikuussa 2015 Lehto siirtyi Italian pääsarjassa Serie A:ssa pelanneeseen Pallacanestro Vareseen. Siirtoa edeltävällä kaudella hänet valittiin samana kautena Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi. Sen lisäksi kesällä 2014 hän murtautui sensaatiomaisesti Susijengin MM-kisajoukkueeseen.
Lehdon meriittilista hänen kahdenkymmenen pelikautensa aikana on hurja: kolme Suomen mestaruutta (2010, 2011, 2014), yksi Suomen Cup -voitto (2013), Korisliigan vuoden pelaaja (2014), vuoden puolustuspelaaja (2012) ja vuoden kehittynein pelaaja (2004, 2014). Aikuisten maajoukkuepelejä Lehdolle on kertynyt 13 kappaletta.
Lehdon lisäksi BC Nokia on pelaajasopimukset tulevasta kaudesta Lassi Nikkarisen ja Antti Ahosen kanssa. Päävalmentajana jatkaa Greg Gibson, jonka apuna ovat valmentaja Tero Vasell ja fysioterapeutti Tommi Tatti.
Itsenäisyyspäivän Korisliiga-voittajia olivat KTP-Basket, Korihait ja Kauhajoki.
Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.