16.3.2019 18:55 BC Nokia voitti viimeisen jakson peräti 34–7.

Järkälemäinen Sean O'Mara viimeisteli BC Nokialle 12 pistettä. Kuva: Ville Vuorinen
BC Nokia esitti lauantaina kotiyleisölleen melkoisen kirin, kun Kotkan KTP-Basket kaatui 89–78 (37–46). BC Nokian voitosta teki erityisen huima päätösneljännes, jonka kotijoukkue vei nimiinsä peräti lukemin 34–7.
Kolmeen jaksoon mikään ei juurikaan viitannut siihen, että BC Nokia vielä nousisi taistelemaan sarjapisteistä. Neljännelle jaksolle lähdettiin kotkalaisjoukkueen turvallisessa 16 pisteen johtoasemassa.
Päätösjakso oli kuitenkin BC Nokian yksipuolinen näytös. KTP:n hyökkäyspelaaminen sakkasi täysin. Samaan aikaan BC Nokia sai molemmissa päässä kenttää todellisen hurmoksen päälle. Etenkin kapteeni Dragan Labovic (14/6) tyylitteli monta sytyttävää suoritusta.
– Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun tällä kaudella istun tässä ja minulla on jotain positiivista sanottavaa. Vihdoinkin me heräsimme oikeaan aikaan ja näytimme, että miten pystymme pelaamaan. Pelasimme ensimmäiset 30 minuuttia löysästi, mutta heräsimme viimeiselle neljännekselle, helpottunut Labovic hehkutti lehdistötilaisuudessa.
BC Nokialle voitto oli erittäin arvokas. Pudotuspeliviivan alapuolelle on nyt kahdeksantena sarjataulukossa olevilla nokialaisilla matkaa kahden voiton verran.
– Kolme ensimmäistä neljännestä oli aikamoista perässä juoksemista ja sellaisen tahtotilan ylläpitämistä, että kyllä me tästä selvitään. Heitimme tosi huonosti ensimmäisen puoliajan, mutta kun ketsuppipullo aukesi, niin sitten mentiin. Emme vaihtaneet mitään taktiikkaa, vaan saimme pari heittoa sisään ja huomattiin, että tämä korishan on aika siistiä, BC Nokian päävalmentaja Tero Vasell iloitsi.
KTP:lle tappio oli jo viides peräkkäinen. Kotiedusta pudotuspeleihin haaveilevan joukkueen seuraava mahdollisuus kääntää kurssinsa on tiistaina Lapuan Kobrien saapuessa Kotkaan.
– Onnittelut Nokialle hienosta noususta. Korismatsi kestää 40 minuuttia. Meidän henkisessä mielentilassa vastoinkäymiset vaikuttavat megalomaanisella tavalla. 27-28 minuuttia toteutimme erittäin hyvin ja jätkät oli keskittyneitä. Sitten pari todella heikkoa heittoa, kaveri heittää toiseen päähän pari kolkkia sisään, heille henki päälle ja meillä meni usko, KTP-luotsi Tomi Kaminen summasi.
– Nokia pisti lopussa kovia heittoja sisään. Meille tuli samaan aikaan pari hölmöä menetystä ja heikkoa heittoa, joita ei tullut alussa. Näin tässä liigassa tuppaa tapahtua, että ero kasvaa, KTP:n kapteeni Michael Pounds (8/2) mietti.
BC Nokian paras oli tilastojen valossa takamies Armin Cane (26/7/5s). KTP:ltä onnistuivat Jalen Jackson (15/5) ja Juho Lehtoranta (12/4).
BC Nokian kotiottelut jatkuvat keskiviikkona, kun vieraaksi saapuu Kouvolan Kouvot.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.