BC Nokia hankki kokoonpanoonsa mielenkiintoisen lisän, kun 20-vuotias Michael Besselink siirtyy näätäpaitaan. 198-senttinen helsinkiläisen Wartti Basketin kasvatti on viime vuodet viettänyt yliopistokentillä.
Kaudella 2017-18 Besselink pelasi hyvillä tilastoilla Porvoon Tarmossa Divisioona A:ta. Yli 16 pisteen ja viiden levypallon keskiarvot ovat hienoja lukemia tuolloin 18-vuotiaalle nuorelle.
Besselink vaihtoi Yhdysvalloissa yliopistonsa Maristista Binghamtoniin. Kuluvan NCAA-kauden kynnyksellä Besselink päätti keskittyä kokonaan koripalloon ja palasi Suomeen etsimään ammattilaisjoukkuetta Euroopasta.
– Hän on monipuolinen pelaaja, joka pystyy tekemään monta asiaa hyvin ja hänellä on korkea koripalloälykkyys, BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson toteaa tiedotteessa.
Gibson on tyytyväinen, että BC Nokia on saanut houkuteltua nuoria ja kehityshaluisia kotimaisia pelaajia.
– Michael ei ole pelannut viimeiseen 15-16 kuukauteen, joten hänellä on janoa päästä näyttämään kykynsä. Ennen kaikkea hän on joukkuepelaaja, mitä etsimme ensisijaisesti.
Besselinkin sopimus kattaa kuluvan kauden ja sisältää ensi kaudesta joukkueoption.
