Bisons jatkoi mitaliputkeaan pronssilla

13.5.2014 Viimeiset kaksi kauttaan Suomen mestaruusjuhliin päättänyt loimaalainen Nilan Bisons ylsi tälläkin kaudella mitaleille. Ikimuistoinen, mutta vaikea kausi 2013/14 Eurocupeineen kaikkineen päättyi tiistaina pronssiin, kun Bisons peittosi kotihallissaan viime kevään finaalivastustajansa KTP:n lukemin 84–76 (38–46).

Pronssiottelun loimaalaissankareita olivat mm. Antto Nikkarinen..

..ja Tuukka Kotti.

Bisons on SM-pronssimitalisti mallia 2013/14. Kuvat: Tytti Nuoramo.

 KTP aloitti pelin vahvasti Jukka Matisen pussittaessa joukkueensa ensimmäiset 12 pistettä. Toisella neljänneksellä KTP tuki vahvaa hyökkäyspelaamistaan puolustuksella, joka sai Bisonsin näyttämään vaisulta. Parhaimmillaan kotkalaiset johtivat ottelua 12 pisteellä viitisen minuuttia ennen taukoa.

 

Päävalmentaja Greg Gibson juotti kuitenkin omilleen käärmeliemiä pelin tauolla, ja kopista kotiyleisön eteen mylvi päättäväinen Bisons. Loimaalaiset hyökkäsivät puolustuksellaan kotkalaisten selustaan ja vaihtoivat kahdeksan pisteen tappioasemansa muutamassa minuutissa 11 pisteen johdoksi.

 

KTP vaani kolmen pisteen päässä (77–74) vielä nelisen minuuttia ennen loppua, mutta loppuhetkillä Bisons lukitsi vieraansa täysin puolustuspäässä. Lopulta Ville Mäkäläisen ja Antto Nikkarisen onnistumiset varmistivat pronssimitalit kotijoukkueelle.

 

– Tulimme huolimattomasti peliin, etenkin puolustuksellisesti, ja Ryan Ayers sekä Jukka Matinen olivat alussa tulessa. Olen ylpeä siitä, että tulimme kovaa toiselle puoliajalle ja kaikki pelaajat ottivat osaa nousuun, Gibson kehui.

 

Antto Nikkarinen (21/4/6 syöttöä) nousi esille Bisonsin johtajana tauon jälkeen. John Williamson (22/3), Tuukka Kotti (16/9/3 syöttöä/3 riistoa/2 blokkia) ja Ike Udanoh (6/7) muodostivat Nikkarisen lisäksi vahvimman loimaalaisnelikon.

 

Ilman Sharaud Currya pelanneesta KTP:sta Matinen (21/5/3 syöttöä) ja Ayers (13/8) esiintyivät edukseen.

 

Gibson: ”Erittäin ylpeä joukkueesta”

 

Pronssi ei ollut Bisonsin mielessä kauteen lähdettäessä, myönsi Gibson, mutta pitkän ja raskaan pelikauden 2013/14 päätteeksi himmeä mitali maistui loimaalaisittain erityisen kirkkaalta.

 

– Olemme oppineet paljon ja saaneet menestystäkin. Erityisen kiitollinen olen siitä, että saimme mahdollisuuden pelata Eurocupia. Pitkään kauteen mahtui paljon ylä- ja alamäkiä, ja toisin kuin edellisillä kausilla, meillä oli pitkin kautta paljon loukkaantumisia, Gibson tiivisti.

 

– Olen erittäin ylpeä joukkueestani, joka osoitti todella haluavansa päättää kauden mitaliin. Pronssiottelun toinen puoliaika – ja erityisesti sen kolmas jakso – olivat vahvaa näytöstä.

 

Gibson ylisti erikseen pronssijoukkueen erinomaista joukkuehenkeä.

 

– Me olemme kuin perhe, amerikkalaisvalmentaja tunnelmoi.

 

Nilan Bisons, Loimaa – KTP-Basket, Kotka 84–76 (22–25, 38–46, 67–59), Korisliigan pronssiottelu, Loimaa 13.5.2014

Bisons: John Williamson 22/3, Antto Nikkarinen 21/4/6 syöttöä, Tuukka Kotti 16/9/3 syöttöä/3 riistoa/2 blokkia, Matti Nuutinen 7/3, Ville Mäkäläinen 7/3, Ike Udanoh 6/7, Ilpo Pehkonen 3/3, Frank Robinson 2/5/5 syöttöä, Carl Lindbom 0/0, Liam Osmanu Djeen.

KTP:
Jukka Matinen 21/5/3 syöttöä, Ryan Ayers 13/8, Timo Heinonen 12/2, Chris Owens 11/4, Samuli Vanttaja 9/3, Aleksi Akpaso 4/1, Randall Hanke 4/1, Joonas Lehtoranta 2/3/4 syöttöä, Miki Kuusisto 0/1, Otto Kilpeläinen 0/0.

 

Ottelutilastot: Bisons – KTP
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia