27.12.2013 21:10 Hallitsevan mestarin Nilan Bisonsin tappiottomien otteluiden sarja jatkui myös loimaalaisten kauden ensimmäisessä kohtaamisessa viime kevään pronssijoukkue Kataja Basketia vastaan. Joensuun LähiTapiola Areenalle kerääntyneet hurjat 1984 katsojaa, jännitti viimeiseen asti omiensa puolesta, mutta Bisons nappasi 15. perättäisvoittonsa trillerierolla 56–58 (31–29).

John Williamson johti Bisonsin historiansa ensimmäiseen voittoon Joensuun LähiTapiola Areenalla.

Vanha yleisönsuosikki Alex Wesby palasi Kataja Basketin paitaan. Kuvat: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.
Kataja oli pelin alussa kahdesta joulutauolta palanneesta joukkueesta terävämpi ja rankaisi loimaalaisvieraitaan pallonmenetyksistä siirtymällä avausneljänneksellä parhaimmillaan 11 pisteen johtoon. Bisons-päävalmentaja Greg Gibsonin palopuhe kuitenkin tehosi, ja loimaalaiset nappasivat heti toisen jakson alkuun 10-0-kirin.
Ottelun toinen puoliaika oli koripalloshakkia, jossa joukkueet kuittasivat toistensa onnistumiset vuoroin molemmissa päissä sekä eliminoivat toistensa peruskuviot kerta toisensa jälkeen.
Ottelun ratkaisu alkoi kuplia jo kaksi minuuttia ennen loppua, kun Mikko Koivisto siirsi Bisonsin vapaaheittoviivalta 54–58-johtoon. Mike Morrison toi kakkosellaan joensuulaiset vielä kahden pisteen päähän, mutta Katajan viimeisessä hyökkäyksessä Billy Keys blokkasi ratkaisevasti Teemu Rannikon kolmosyrityksen.
– Joukkueet tuntevat toisensa ja toistensa hyökkäyskuviot hyvin. Meni puurtamiseksi eikä peli ollut kaunista, mutta lopulta kova voitto Joensuusta, Bisonsin apuvalmentaja Joonas Iisalo kommentoi ottelun kulkua.
Joensuu Areenan 1,984-päinen yleisö sai nähdä kahden raskaan sarjan härän mittelöä, kun Bisonsin John Williamson (19/13) otti mittaa kotijoukkueen Mike Morrisonista (16/6/4 blokkia).
Bisonsista Williamsonin ohessa näkyvimmät onnistujat olivat Carl Lindbom (10/2) ja Billy Keys (8/5/3 syöttöä), kun taas Katajasta Petri Virtanen (14/3) onnistui neljästi kolmoskaaren takaa.
Kotijoukkueesta Vesa Mäkäläinen (6/3) palasi pitkältä sairaslomalta ja Alex Wesby (2/5) pelasi Kataja-paidassa ensi kerran sitten kevään 2006.
Bisons johtaa Korisliigaa yksinoikeudella 15 voitollaan yhtä monesta ottelusta. Kataja on hakenut 18 ottelusta 13 voittoa.
(Basket.fi)
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.
Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.
Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.