Bisons yhä kesyttämätön Loimaalla

23.1.2013 22:00 Korisliigan hallitseva mestari Nilan Bisons on ainoana joukkueena Korisliigassa voittanut kauden kaikki kotipelinsä. Keskiviikkona loimaalaiset saivat kotivoitoissa tusinan täyteen kukistamalla Kouvot täpärästi 82–77 (37–44). Voitot nappasivat keskiviikkokierrokselta myös KTP, Pyrintö, Korihait ja Korikobrat.

Martin Zenon donkki lopetti Kouvojen rypistelyt Loimaalla.

Devonne Giles vei voiton Shawn Atupemista KTP-Vilpas-kohtaamisessa.

Carl Lindbomin heitot putosivat Lahdessa.

Mikko Jalosen ja Korihaiden uhriksi jäi tällä kertaa LrNMKY.

Samuel Haanpään Korikobrat kuittasi syksyisen kotitappionsa FoKoPolle. Kuvat: Eveliina Toivola, Matti O. Koskinen, Tytti Nuoramo & Kai Kilappa.

Bisons ei kuitenkaan jatkanut voittokulkuaan helpolla. Erinomaisesti puolustanut Kouvot johti viimeksi kaksi minuuttia ennen neljännen jakson loppua numeroissa 72–77.

 

Kotiyleisön kannustus sai kuitenkin biisonilauman uuteen juoksuun. Ryan McDade kavensi ensiksi korin alta numeroiksi 74–77, ja Jeb Ivey tasoitti pelin viimeisen minuutin alkaessa lukemiin 77–77. Martin Zeno nostatti loimaalaisyleisön lopulta jaloilleen lyömällä nopeasta hyökkäyksestä ilmavalla donkilla Bisonsin ratkaisevaan kahden pisteen johtoon.

 

– Kouvot oli hyvä. Me sen sijaan puolustimme huonosti ja saimme vasta viimeisellä jaksolla juonesta kiinni. Vasta lopussa keskityimme peliin niin kuin olisi pitänyt tehdä alusta asti, kommentoi Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.

 

Loimaalaisista vahvimmat minuutit pelasivat kuusi kolmosta pussittanut Mikko Koivisto (22/5), Martin Zeno (17/5) sekä Ryan McDade (14/9).

 

Kouvojen tehomiehenä erottui Gilberto Clavell (28/6/2 blokkia).

 

KTP venytti Vilppaan tappioputkea, Relphordella kelpo debyytti


Salon Vilppaan tappioputki venyi jo kuuden pelin mittaiseksi, kun KTP otti kotivoiton Steveco Areenalla selvin pistein 97–82 (55–33). Kotkalaisille voitto oli jo viides perättäinen.

 

Kotkalaiset ottivat ohjat viemällä vahvalla rutiinilla avausjakson murskaavasti nimiinsä 32–13. Kolmannen jakson puolivälissä kotijohto kävi parhaimmillaan 30 pisteessä. Vilpas sai kuitenkin pelin juonesta kiinni ja kiri kolmisen minuuttia ennen loppua kahdeksan pisteen päähän ennen kuin KTP onnistui ratkaisemaan pelin.

 

– Pelissämme oli hyvää ja huonoa. Pelaamisen taso vaihteli liiaksi, mutta onneksi hoitelimme repsahduksen jälkeen voiton jollain lailla kotiin, tokaisi KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen.

 

KTP:n sentterihärkä Devonne Giles (33/7/3 blokkia) oli kentän ehdoton tehomies. Sefton Barrett (19/7/2 blokkia) ja Bojan Sarcevic (15/4/6 syöttöä/3 riistoa) olivat myös miehiä paikoillaan.

 

Vilppaan ilonaihe oli joukkueen uusi amerikkalaisvahvistus Marcus Relphorde (27/10/5 syöttöä), joka toi kolmannella ja neljännellä jaksolla salolaiset lähes yksin peliin mukaan.

 

Pyrintö ylivoimainen Lahdessa

 

Tampereen Pyrintö haki keskiviikkokierroksen suurimman voiton pyörittämällä vierasottelussaan liigajumbo Namika Lahdesta 61–96 (24–47)-voiton.

 

Peli ratkesi käytännössä jo varttitunnissa, kun Pyrintö rallatteli iloisesti 17–41-johtoon. Pelin edetessä vierasjoukkue keskittyi puolustamalla pitämään isännät aisoissa.

 

Vieraiden kultaranne oli viidellä kolmosella lahtelaisia rankaissut Carl Lindbom (26/5). LaMonte Ulmer (15/7/2 blokkia), Antero Lehto (10/0/6 syöttöä) ja Antti Nikkilä (9/10) kunnostautuivat myös tahoillaan.

 

Ilman kotimaista tehomiestään Cedric Latimeria pelanneesta Namikasta vain Jordan Hasquet (15/6/3 syöttöä) ylsi hetkittäin vieraiden tasolle.

 

Korihaille tärkeä jatkoaikavoitto

 

Uudenkaupungin Korihait nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle ottamalla kotikentällään tuiki tärkeän jatkoaikavoiton Lappeenrannan NMKY:sta pistein 91–88 (78–78, 36–38).

 

Tasainen peli oli ratkeamassa loppuhetkillä Namikalle, mutta ilmiömäistä kautta pelaava Mikko Jalonen onnistui viimeisellä kaksiminuuttisella kahdesti kolmosessa tuoden Korihait tasoihin. Jatkoajalla ratkaisijan viitan repi ylleen Pyry Rainamaa, joka nosti perättäisillä kakkosillaan Korihait neljän pisteen johtoon, kun pelikellossa oli vain minuutti aikaa.

 

Mikko Jalonen (26/5/6 syöttöä) oli Korihaiden miehistöstä aivan omaa luokkaansa. Antone Robinson (18/15) ja Alain Laroche (16/6) kuuluivat myös voittajien tehokaartiin.

 

LrNMKY:n ulkomaalaistrio Greg Logins (33/7)-Jason Conley (25/13)-Matt Gibson (18/4/3 syöttöä) elätteli taas vieraiden voittotoiveita pisimpään.

 

Korikobrat tällä kertaa voittoon FoKoPosta

 

FoKoPon toistaiseksi ainoa vierasvoitto tuli syyskauden alkajaisiksi Lapualta, mutta toista kertaa eivät forssalaiset lakeuksilta pisteitä vieneet. Korikobrat voitti tällä kertaa FoKoPon kotikentällään 82-73 (48-23) ja jatkavat Korisliigan jaetulla kahdeksannella sijalla Korihaiden vanavedessä.

 

Ensimmäisellä puoliajalla kotiyleisö pääsi nautiskelemaan lapualaisnäytöksestä, kun Korikobrat myllytti hyvän puolustuspelinsä ja tarkan heittopelinsä turvin 48–23-johtoon. Kolmas jakso tarjosi kuitenkin täysikäännöksen, kun FoKoPo vei kymmenminuuttisen 9-27 palaten peliin mukaan. Lähemmäksi forssalaiset eivät kuitenkaan enää päässeet.

 

Isäntien hahmo oli kuusi kolmosta naulannut Samuel Haanpää (24/9), jota tukivat Dominique Coleman (18/12/6 syöttöä/4 riistoa) ja Dwight Tolbert (17/6/3 syöttöä).

 

FoKoPosta Andrais Thornton (22/9) ja Charlie Burgess (20/6/4 syöttöä) keräsivät parhaat tehot.

 

(STT)


Lisätietoja: Korisliiga
 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia