Bojanin korisleiri Uudessakaupungissa 24.–26.7.2023

2.6.2023 15:29 Korihait järjestää heinäkuun lopulla ensimmäistä kertaa ikinä Bojan Sarcevicin nimikkoleirin kaikille juniori-ikäisille koripalloilijoille. Bojanin korisleiri järjestetään Uusikaupunki Areenalla 24.–26.7.2023. Leirin ”päävalmentajana” toimii itseoikeutetusti Bojan Sarcevic sekä hänen apunaan toimii muita seuran edustusjoukkueiden pelaajia.

BOJANIN KORISLEIRI 24.–26.7.2023 klo 10–16

Tarkoitettu kaikille junioreille Pikkususista (2018 syntyneet) alle 19-vuotiaisiin
Hinta: 95€ (25% sisaralennus saman perheen lapsista)
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 7.7.2023 mennessä
Leirin tukikohtana on Uusikaupunki Areena (Pohjoistullitie 3), mutta sään salliessa osa harjoituksista tehdään ulkona, joten ota mukaasi sisä- sekä ulkovaatetus, oma juomapullo ja pallo. Myös pieni oma välipala kannattaa ottaa mukaan. Leirin ohjelmaan sisältyy koripallon lisäksi myös monipuolisesti oheisharjoituksia.

– Ensimmäiset kaksi päivää harjoittelemme perustaitoja kuten heittämistä, syöttämistä sekä pelin lukemista ja ymmärtämistä. Kolmantena päivänä kisataan ja pelataan. Ohjelma on suunniteltu niin, että kaikenikäisille junioreille löytyy mukavaa tekemistä. Tervetuloa kaikki koripallosta kiinnostuneet nuoret leirilleni, Bojan Sarcevic lähettää terveiset.

Sarcevicin lisäksi ohjaajina leirillä toimii pelaajia seuran Korisliiga-joukkueesta sekä naisten I-divarijoukkueesta. Bojan on vinkannut, että paikalla saattaa käydä myös yllätysvieraita.

Leiripäivät ajoittuvat päivittäin aikavälille 10.00 – 16.00 ja jokaisena leiripäivänä tarjotaan lounas. Leirimaksu sisältää ohjatun toiminnan, ruokailun, leiripaidan ja vakuutuksen.

Ilmoittaudu mukaan iloiseen ja ainutlaatuiseen kesäleiriin alla olevan linkin kautta!
https://docs.google.com/forms/d/1FU_Q9dd6w7XPTI4j8nHDP3oQQqvz6nMeME4v4P89Ec8/edit?pli=1

Huom. Mikäli leirille on tulossa ulkopaikkakuntalaisia, jotka tarvitsevat hotellimajoitusta, niin ota yhteyttä juniorit@korihait.fi.

Leirille mahtuu maksimissaan 75 pelaajaa ja pelaajat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.⁠

Tämä on seuran ilmoitus. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen mahdollisuuden ilmoittaa koripallotoimintaansa liittyvistä asioista Seura tiedottaa -uutisissa. 

 
18.4.2024 14:10 Seura tiedottaa

Tule Elite Athletes -koripalloleirille Poriin kesäkuussa

BC Sisun järjestämän Elite Atheles -leirin valmennuksesta vastaavat belgialaisvalmentajat Mathieu Detiege ja Oliver Goetgeluck.

13.2.2024 12:44 Korisleirit

Miro Little -korisleiri Varalan Urheiluopistolla 16.-20.6.2024

Koripalloleirien perinne saa upeaa jatkoa, kun kesän 2024 nimikkoleirinä starttaa Miro Littlen korisleiri 16-20.6.2024. Leiri on suunnattu 2009–2014 syntyneille pelaajille.

12.2.2024 08:48 Korisleirit

Anni Mäkitalo -tyttökorisleiri järjestetään Varalassa heinäkuussa

Anni Mäkitalon tyttökorisleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla 15.7-19.7.2024. Leiri on suunnattu 2009-2014 syntyneille tyttöjunioreille.

6.2.2024 12:05 Seura tiedottaa

Ura Basketin Joventut Badalona -treenileirit Kaarinassa kesällä 2024

Ura Basket järjestää kesäkuussa Kaarinassa espanjalaisen ystävyysseuransa Joventut Badalonan huippuvalmentajien vetämänä kaksi kesäleiriä: toinen mini- ja mikroikäisille sekä toinen 2006-2013-syntyneille pelaajille.

25.1.2024 15:10 Korisleirit

Tuukka Kotin kesäleiri 11.-14. heinäkuuta Eerikkilässä

Leiri on tarkoitettu 2010–15 syntyneille pelaajille ja se järjestetään 11.-14.7.2024 Eerikkilän urheiluopistolla.

30.4.2019 11:10 Läntinen alue

Ura Basketin kesäleirit tuovat eurokenttien osaamista Kaarinaan

Littoisten monitoimitalolla järjestetään kaksi huippuhienoa korisleiriä kesäkuussa. Ura Basketin kasvattien Matti Nuutisen ja Emir Sulejmanovicin nimikkoleirit tarjoavat Turun alueen junnuille hienon mahdollisuuden opiskella lajia kansallisten ja kansainvälisten huippuosaajien alaisuudessa.

3.2.2026 10:04 Seura tiedottaa

Hook Street Basket valtaa Rauman heinäkuussa

Kesäinen katukorisvaltaa Rauman! Hook Street Basket pelataan 4.7.2026 Otanlahden ulkokentillä, ja ilmoittautuminen turnaukseen on nyt käynnissä.

2.2.2026 10:28 Seura tiedottaa

Korisjunnujen hiihtoloman STC Shooting Camp Kisakalliossa 16.-18.2.

Hiihtoloman korisjunnujen taitoleiri järjestetään totuttuun tapaan Kisakalliossa 16.-18.2.2026. Leiri on tarkoitettu kaikille innokkaille ja kehittymishaluisille 2012-2015 -syntyneille junioripelaajille, tytöille ja pojille.

21.1.2026 12:27 Seura tiedottaa

LePy järjestää talvilomaleirin 6 - 13 -vuotiaille

Leirille ovat tervetulleet kaikki 6–13 -vuotiaat (s. 2012 - 2020) tytöt ja pojat, sekä aloittajat että jo korista harrastavat lapset ja nuoret. Kokemusta koriksesta ei tarvita, eikä leiriläisen tarvitse olla LePyn jäsen.

14.1.2026 14:54 Seura tiedottaa

HOLIDAY HOOPS 3x3 -turnaus Tampereella helmikuussa

Tule mukaan HOLIDAY HOOPS 3x3 -turnaukseen 22.2.2026. Suuren suosion viime vuonna saavuttanut turnaus järjestetään nyt toista kertaa Tampereella Tammelan koululla. 

Näytä lisää vastaavia