Bosnian leiri toi suoritusvarmuutta vuonna 1989 syntyneille tytöille

Suomen tyttöjen vuonna 1989 syntyneiden maajoukkueen harjoitusleiri Bosniaan oli antoisa ja kaikki saivat leiriltä uusia kokemuksia. Joukkue pelasi kiertueella viisi ottelua sekä harjoitteli päivittäin.

Paikkakunta vaihtui, viimeistä kahta päivää lukuun ottamatta, jokaisena päivänä.

Harjoittelussa paneuduttiin joukkueen pelitavan läpikäymiseen niin hyökkäys- kuin puolustuspelaamisenkin osalta. Edellä mainittujen asioiden lisäksi keskityttiin pelaajien suoritusvarmuuden parantamiseen olosuhteisiin katsomatta.

Pelit olivat tasoltaan hyvin eritasoisia. Suurin osa vastustajista oli turhan helppoja Suomen joukkueelle, mutta pelitavan opetteluun pelit antoivat hyvän mahdollisuuden. Tämä näkyi myös Suomen peleissä, sillä harjoitellut asiat näkyivät hyvin otteluissa. Joukkue hitsautui yhteen niin pelillisesti kuin henkisestikin.

Matka oli mielenkiintoinen myös pelikentän ulkopuolisissa asioissa. Vierailut pormestarien luona, TV-haastattelut, lehtihaastattelut ja kukkien laskemiset haudoille olivat melko uusia juttuja niin pelaajille kuin valmennusjohdollekin.

Bosnian upeat maisemat ja suomalaisesta poikkeava kulttuuri antoi varmasti jokaiselle jotain. Bosniassa oli tottuminen myös ohjelman vaihtumiseen nopeallakin aikataululla, joka antoi reissuun lisämielenkiintoa. Yksi upeimmista hetkistä matkalla oli vierailu Heikki Walan tilalla, jossa joukkue sai oppitunnin Bosnian lähihistoriasta ja sodan vaikutuksista maahan.

Otteluiden tulokset ja pisteet/levypallot:

Suomi – ZKK Banovici 68-52 (31-20)

Maija-Leena Kaltiokallio Vilpas 7/3
Silvia Tamminen Honka 7/0
Jenni Laukkanen KaPo 3/2
Riina Haavisto HNMKY 2/3
Mette Scheiman Honka 17/4
Camilla Genberg Honka 7/3
Noora Suomilammi TuRi 10/2
Jenna Konkola KaPo huilivuoro
Hanna Vapamaa OrJy 0/2
Henna Salomaa HNMKY 4/6
Kia Ignatius Honka 10/3
Suvi Karvonen Huima 1/3
Aino Wirtanen PuHu 2/1
Sandra Välikoski EBT huilivuoro

Suomi – ZKK Banovici 68-52 (31-20

Maija-Leena Kaltiokallio Vilpas 14/5
Silvia Tamminen Honka 18/3
Jenni Laukkanen KaPo 7/1
Riina Haavisto HNMKY huilivuoro
Mette Scheiman Honka 8/1
Camilla Genberg Honka 13/3
Noora Suomilammi TuRi 3/5
Jenna Konkola KaPo 15/4
Hanna Vapamaa OrJy 14/5
Henna Salomaa HNMKY 5/2
Kia Ignatius Honka 12/5
Suvi Karvonen Huima 13/2
Aino Wirtanen PuHu huilivuoro
Sandra Välikoski EBT 3/3

Suomi – KK Rudar Ugljevik 74-45 (37-23)

Maija-Leena Kaltiokallio Vilpas 4/3
Silvia Tamminen Honka 4/5
Jenni Laukkanen KaPo 2/1
Riina Haavisto HNMKY 0/1
Mette Scheiman Honka 8/1
Camilla Genberg Honka 7/4
Noora Suomilammi TuRi huilivuoro
Jenna Konkola KaPo 2/2
Hanna Vapamaa OrJy huilivuoro
Henna Salomaa HNMKY 19/5
Kia Ignatius Honka 16/5
Suvi Karvonen Huima 2/3
Aino Wirtanen PuHu 6/6
Sandra Välikoski EBT 5/6

Suomi – KK Falconss Tuzla 84-33 (54-20)

Maija-Leena Kaltiokallio Vilpas 13/3
Silvia Tamminen Honka 9/2
Jenni Laukkanen KaPo huilivuoro
Riina Haavisto HNMKY 4/0
Mette Scheiman Honka 6/0
Camilla Genberg Honka 2/0
Noora Suomilammi TuRi 0/1
Jenna Konkola KaPo 3/1
Hanna Vapamaa OrJy 6/4
Henna Salomaa HNMKY 30/4
Kia Ignatius Honka 5/2
Suvi Karvonen Huima huilivuoro
Aino Wirtanen PuHu 5/6
Sandra Välikoski EBT 2/10

Suomi – Bolji Balcan All-Stars 142-44 (84-21)

Maija-Leena Kaltiokallio Vilpas 2/1
Silvia Tamminen Honka huilivuoro
Jenni Laukkanen KaPo 15/3
Riina Haavisto HNMKY 11/3
Mette Scheiman Honka 7/1
Camilla Genberg Honka huilivuoro
Noora Suomilammi TuRi 9/3
Jenna Konkola KaPo 18/2
Hanna Vapamaa OrJy 17/9
Henna Salomaa HNMKY 20/2
Kia Ignatius Honka 17/0
Suvi Karvonen Huima 10/5
Aino Wirtanen PuHu 6/0
Sandra Välikoski EBT 10/3

Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/