
Suomen miesten vaisu kaukoheittopelaaminen (2/15) avauspuoliskolla kostautui, ja Brasilia pääsi myllyttämään pisteitä vahvalla sisäpelillään ja korinalustan hallinnallaan. Brasilia johti kolmannen jakson lopun lähestyessä peliä parhaimmillaan jo pistein 40–59.
Päävalmentaja Ari Tammivaara kutsui kuitenkin joukkonsa aikalisälle, ja Suomen yliaggressiivinen miespuolustus pakotti Brasilian menetyksiin toisensa jälkeen. Suomi vei seuraavat minuutit 14-0 ja käväisi jo yhden pisteen päässä, kunnes Brasilia sai taas sisäpelinsä kuntoon ja kuittasi voiton.
– Teimme toisella puoliskolla huikean tasonnoston, mutta valitettavasti Brasilia onnistui löytämään syötöt korin alle. Välipäivä tulee hyvään saumaan, sillä Norja ja Kiina tulee voittaa nimenomaan mahdollisimman aggressiivisella pelillä, Suomen haastajamaajoukkueen apuvalmentaja Lassi Tuovi arvioi.
Suomen ykkönen Brasiliaa vastaan oli Roope Ahonen (23/2/4 syöttöä).
Menetykset kostautuivat naisten joukkueelle
Suomen naiset kohtasivat universiadiurakkansa avausottelussa Kiinan, joka kaksi vuotta sitten joutui taipumaan Suomelle lähes 20,000-päisen kotiyleisönsä edessä. Tällä kertaa Kiina oli alusta alkaen väkevänä mukana pelissä ja takoi taululle kymmenessä minuutissa jo 26-8-lukemat.
Suomi onnistui pariin otteeseen virittelemään kiriä, mutta kiriyritykset kuitenkin päättyivät useimmiten pallonmenetyksiin. Suomelle merkittiin ottelussa peräti 26 menetystä.
– Erittäin huono kymmenminuuttinen heti alkuun, jossa hieman nopeampi vastustaja pääsi juoksemaan kenttää ja voittamaan helpohkosti 1-1-tilanteita. Toisesta jaksosta lähtien pelasimme paremmin, mutta Kiina rokotti jokaisesta huonosta heitonvalinnasta tai menetyksestä. Puolustusmuotojen vaihtelulla saimme Kiinan pelin sekaisin, mutta tällä kertaa se ei riittänyt, naisten haastajamaajoukkueen päävalmentaja Anton Mirolybov muotoili.
– Huomenna vastaan tuleva Unkari ja ylihuominen vastustajamme Australia ovat erittäin urheilullisia ja hyviä joukkueita. Meidän tulee pystyä jatkossa nostamaan tasoamme molemmissa päissä kenttää, mikäli haluamme tapella voitoista, jatkoi Mirolybov.
Suomelta pystyivät Kiinan vauhtiin vastaamaan Henna Salomaa (14/2), Noora Järvikangas (13/5), Linda-Lotta Lehtoranta (13/4/7 syöttöä) sekä Krista Gross (12/6/3 riistoa/4 blokkia).
Suomi – Brasilia 65–75 (15–16, 28–39, 48–59), miesten haastajamaajoukkueen maaottelu, universiadien alkulohko, Kazan (Venäjä) 8.7.2013
Suomi: Roope Ahonen 23/2/4 syöttöä, Carl Lindbom 14/6, Juho Lehtoranta 12/3, Antto Nikkarinen 11/2/6 syöttöä/3 riistoa, Markus Molenius 3/1, Mikael Sandberg 2/5, Lauri Toivonen 0/3, Alex Vaenerberg 0/2, Matias Ojala 0/1, Jesse Niemi 0/0, Sami Ikävalko 0/0, Matti Nuutinen.
Suomi – Kiina 62–74 (8-26, 23–38, 42–58), naisten haastajamaajoukkueen maaottelu, universiadien alkulohko, Kazan (Venäjä) 8.7.2013
Suomi: Henna Salomaa 14/2, Noora Järvikangas 13/5, Linda-Lotta Lehtoranta 13/4/7 syöttöä, Krista Gross 12/6/3 riistoa/4 blokkia, Saara Wahlgren 4/0, Laura Saarinen 3/11, Meral Bedretdin 2/2, Anni Mäkitalo 1/0, Emmi Leino 0/1, Hanna Vapamaa 0/1, Sofia Pelander 0/1, Anissa Pounds 0/0.
