C-nuorille, mineille ja mikroille sääntömuutoksia

16.8.2011 Suomen Koripalloliiton Liittohallitus on kokouksessaan 16.6.2011 vahvistanut C-nuorten, minien ja mikrojen uudet pelisäännöt.

Suurin yksittäinen muutos edellisiin sääntöihin nähden on, että lepuuttamis- ja peluuttamissäännöt on vastedes poistettu kaikissa ikäluokissa. Niin C-nuorissa, mineissä kuin mikroissakin pelaajia saa peluuttaa vapaasti, kuten vanhemmissakin ikäluokissa.

Mini- ja mikroikäisissä on kuitenkin edelleen voimassa pakollinen pelaajavartiointi koko ottelun ajan. C-nuorissa puolustusmuoto on vapaa koko ottelun ajan, pelaaja- ja paikkapuolustusta saa käyttää vapaasti haluamallaan tavalla.

C-nuorten pelisäännöt

C-nuorten koripalloa pelataan pääsääntöisesti koripallon virallisten pelisääntöjen mukaan, mutta tätä ikäluokkaa varten on tehty muutamia poikkeuksia. Tässä oleellisimmat poikkeukset:

Peliaika on 4 x 10 minuuttia (neljä jaksoa), jatkoaika viisi minuuttia.

Puoliaikatauko kestää kahdeksan minuuttia, jaksojen väliset tauot kaksi minuuttia.

Joukkueen on merkittävä pöytäkirjaan vähintään viisi, mutta enintään 15 pelaajaa.

Sekä tytöt että pojat pelaavat C-nuorissa pelipallolla numero 6.

Minien ja mikrojen pelisäännöt

Mini- ja mikrokoripalloa pelataan pääsääntöisesti koripallon virallisten pelisääntöjen mukaan, mutta ikäluokkien sääntöihin on myös tehty muutamia poikkeuksia. Tässä oleellisimmat muutokset:

Korirenkaat ovat 260 cm korkeudella lattiasta, vapaaheittoviiva 4,00 metrin etäisyydellä korilevystä ja korilevy on mitoiltaan 1,20 (leveys) x 0,90 (korkeus) metriä.

Normaalin pelikentän lisäksi sallitaan seuraavat kenttämitat: 26 x 14, 24 x 13, 22 x 12 tai 20 x 11 metriä.

Peliaika on 4 x 8 minuuttia (neljä jaksoa), jatkoaika kolme minuuttia.

Puoliaikatauko kestää kahdeksan minuuttia, jaksojen väliset tauot kaksi minuuttia.

Joukkueen on merkittävä pöytäkirjaan vähintään viisi, mutta enintään 15 pelaajaa.

Sekä tytöt että pojat pelaavat mini- ja mikroikäisissä pelipallolla numero 5.

Kolmen pisteen heittoa ei ole.

Ainoa hyväksyttävä puolustustapa on pelaajavartiointi. Molempien joukkueiden pelaajavartiointipakko loppuu kuitenkin silloin, kun toisella joukkueista ei ole viittä pelaajaa kentällä.

Pelaajavartioinnista

Pelaajavartiointi on puolustusmuoto, jossa jokaisella puolustavalla pelaajalla on henkilökohtainen puolustusvastuu yhdestä hyökkäävästä pelaajasta. Puolustava pelaaja saa auttaa joukkuetoveriaan jättämällä huomioimatta oman puolustettavansa, mutta hänen täytyy välittömästi auttamisen jälkeen palata puolustamaan omaa vartioitavaansa tai vaihtaa puolustettavaa joukkuetoverinsa kanssa (auta ja palaa).

Edellä olevat säännöt eivät koske ylivoima- eli nopean hyökkäyksen puolustamista. Kaksi puolustajaa puolustamassa hyökkääjää pidempään kuin auttamishetken ajan (ns. ”träppääminen") on kiellettyä.

 
13.9.2010 Pohjoinen alue

Koripallon uudet pelisäännöt, pelikentän muutokset ja niiden voimassaolo

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

11.6.2015 Pohjoinen alue

Alueiden sarjoihin ilmoittautuminen alkanut

Kaikkien alueiden kaikkiin sarjoihin, aikuisten ja nuorten, ilmoittautuminen on alkanut. Huomioikaa, että osan sarjojen ilmoittautuminen päättyy jo 15.8.2015.

7.8.2013 Pohjoinen alue

Alueiden sarjoihin ilmoittautuminen käynnissä

Kaikkien alueiden kaikkiin sarjoihin, aikuisten ja nuorten, ilmoittautuminen on käynnissä. Huomio, että osan sarjojen ilmoitttautuminen päättyy 15.8.2013.

28.3.2013 Pohjoinen alue

Koripalloliiton sarjoissa keskitettyyn erotuomarimaksujärjestelmään syksyllä 2013

Suomen Koripalloliiton kaikissa virallisissa sarjoissa siirrytään syksystä 2013 alkaen keskitettyyn erotuomarimaksujärjestelmään.

23.11.2012 Pohjoinen alue

Alueiden kevään sarjoihin ilmoittautuminen on alkanut

Ilmoittautuminen on käynnissä uusille joukkueille alueiden kevään sarjoihin. Ilmoittautumiset tulee tehdä Baskethotelliin 7.12.2012 mennessä.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

10.5.2003 Pohjoinen alue

Liittovaltuusto hyväksyi sääntömuutoksia, nuorten ikärajat pysyivät ennallaan

Suomen Koripalloliiton hallituksen lisäksi koolla on ollut kevätkokoukseensa Espooseen kokoontunut liittovaltuusto. Valtuusto käsitteli kokouksessaan Koripalloliiton viime vuoden toiminnan, asetti talouden raamit ensi vuodelle ja hyväksyi liudan sääntömuutoksia.

25.4.2016 Pohjoinen alue

Koripalloliitto hakee seura- ja kilpailutoiminnan johtajaa sekä Korisliigan kehitys- ja myyntijohtajaa (päivitetty 25.4.)

Suomalainen koripallo on ollut viime vuodet valtavassa nosteessa. Suomi on noussut maailman rankinglistalla viidessä vuodessa 51 sijaa. Lisenssipelaajien määrä on kasvanut edellisestä vuodesta noin 11 prosenttia. Toiminta on muuttunut kaikilla tasoilla ammattimaisemmaksi. Suomen Koripalloliiton budjetti on kuluvan kauden aikana noin 7 milj. € ja EM –kisavuonna 2017 sen arvioidaan olevan noin 11 milj. €.

Näytä lisää vastaavia