Catz jatkosopimuksiin Lotta Laaksosen ja Jenna Toivosen kanssa

5.7.2022 08:18 Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva lappeenrantalaisseura on solminut jatkosopimukset Lotta Laaksosen ja Jenna Toivosen.

Lappeenrannan Catz jatkaa aktiivisesti tulevan kauden joukkueen kokoamista. Viimeisimpinä jatkosopimuksen ovat tehneet Lotta Laaksonen (s. 2005) ja Jenna Toivonen (s. 1998) sekä fysiikkavalmentajana toimiva Iiro Härkönen. Pelaajasopimuksia on tällä haavaa koossa jo kahdeksan kappaletta, joten päävalmentaja Petri Joukaisen rakennuspalikat ovat hyvällä mallilla.

– Lähden innolla kohti uutta kautta. Viime kausi oli meiltä aika rikkonainen, sillä joukkuettamme vaivasi ikävät loukkaantumiset. Oma pelaamiseni meni viime kaudella eteenpäin ja tarkoitus olisi taas päästä kehittymään. Lähdetään tekemään toisistamme parempia pelaajia ja pelaamaan yhdessä joukkueena. Meillä on nuori, mutta taitoa täynnä oleva joukkue, kommentoi Toivonen.

Lotta Laaksosen viime kausi päättyi valitettavaan loukkaantumiseen, mutta nuori pelaaja on ehtinyt vakiinnuttaa paikkansa rotaatiossa.

- U17 SM-sarjassa kovaa jälkeä tehnyt (19 pistettä per ottelu) Lotta kuuluu tulevaisuuden pelaajiin ja on tärkeää saada hänelle jatkoa Catz:ssä, toteaa päävalmentaja Joukainen. Jennan jatko on niin ikään erinomainen juttu, sillä hän tuo hyvänä heittäjänä mukavasti variaatioita tekemiseemme. Toivottavasti tulemme näkemään häneltä tulevalla kaudella runsain määrin kolmosia, päävalmentaja Petri Joukainen kommentoi.

 
11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

5.4.2026 19:30 Naisten Korisliiga

Vierasvoitoille jatkoa – molemmat välieräsarjat tasatilanteessa

Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.

2.4.2026 21:30 Naisten Korisliiga

ToPo ja BC Nokia onnistuivat ryöstöissä

Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.

2.4.2026 09:50 Naisten Korisliiga

Viime vuosien menestysjoukkueet PeKa ja ToPo vastakkain – HBA ja BC Nokia ratkaisevat toisen finaalipaikan kohtalon

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2026 10:58 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Naisten Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 2. huhtikuuta, kun molemmat välieräsarjat käynnistyvät.

30.3.2026 20:46 Naisten Korisliiga

ToPo vei paikan välierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.

28.3.2026 22:17 Naisten Korisliiga

ToPo vei trillerin ja siirsi ratkaisun viidenteen peliin

Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.

27.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

BC Nokia palaa mitalipeleihin pitkän tauon jälkeen

Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.

Näytä lisää vastaavia