Cavaliersille kuudes peräkkäinen voitto – Markkanen 8 pistettä hallitsevaa mestaria vastaan

19.12.2021 09:17 Cleveland Cavaliers voitti NBA:ssa jo kuuden peräkkäisen ottelunsa, kun Cavs kaatoi hallitsevan mestarin Milwaukee Bucksin 119-90 (62-51). Lauri Markkanen heitti ottelussa kahdeksan pistettä.

Cavaliers nousi voitolla itäisen konferenssin kolmannelle sijalle. Kuva: Ville Vuorinen.

Cavaliers onnistui kokoamaan puoliajalle kaksinumeroisen johdon, joka venyi kolmannella neljänneksellä jo 30 pisteeseen. Milwaukee pelasi loukkaantumisten ja NBA:n koronaprotokollan vuoksi vain kahdeksalla pelaajalla – poissa oli käytännössä joukkueen tavallinen aloitusviisikko.

Cavaliersin parhaimmat pistemiehet olivat Darius Garland (22/4/6 syöttöä) ja Cedi Osman (23/5). Milwaukeen ykkönen oli 28 pistettä ja 11 levypalloa kerännyt Jordan Nwora.

Markkanen pelasi 29 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi kahdeksan pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä. Markkanen osui pelitilanneheitoissaan vain kolmesti neljästätoista yrityksestä.

Voitolla Cleveland jatkoi sarjataulukon kiipeämistä. Cavaliers on nyt itäisen konferenssin kolmannella sijalla – edellä ovat vain Chicago Bulls ja Brooklyn Nets.

> Ottelutilastot

Henkilöt

Asiat

 
4.2.2026 09:19 NBA

Jazz onnistui katkaisemaan tappioputkensa – Markkanen 27 pistettä Pacersin kaadossa

NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan kuuteen venyneen tappioputkensa, kun Jazz päihitti Indiana Pacersin vieraissa 122-131. Lauri Markkanen säkitti 27 pistettä.

26.1.2026 11:00 Susijengi

Video: Susijengin uutuusdokumentti seuraa Lauri Markkasen arkea Yhdysvalloissa

Seurasimme Lauri Markkasta parin intensiivisen päivän ajan Salt Lake Cityssa. Mitä tapahtuu, kun NBA-superstara kohdataan hänen omalla kotikentällään?

13.1.2026 09:07 NBA

Jazz ohitti Cavsin toisella puoliajalla – Markkanen 28 pistettä, 12 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti vieraissa Cleveland Cavaliersin 112-123. Lauri Markkanen keräsi 28 pisteen ja 12 levypallon tupla-tuplan.

13.1.2026 08:21 Susijengi

Lauri Markkanen yhdeksättä kertaa vuoden koripalloilija

Susijengin ja Suomi-koriksen kiintotähti Lauri Markkanen, 213 cm ja 28 vuotta, on valittu urallaan jo yhdeksännen kerran vuoden koripalloilijaksi Suomen urheilutoimittajien vuosiäänestyksessä. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatteihin lukeutuva Markkanen hallitsee nyt yksinoikeudella kaikkien aikojen eniten vuoden koripalloilijan nimityksiä voittaneiden pelaajien listaa.

9.1.2026 10:35 NBA

Jazz kampesi voittoon Mavericksia vastaan – Markkanen 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz sai katkaistua viiteen venyneen tappioputkensa, kun utahilaiset kaatoivat Dallas Mavericksin 116-114. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 33 pistettä, 7 levypalloa ja 4 syöttöä.

16.12.2025 09:01 NBA

Jazz jatkoaikavoittoon Mavericksista – Markkanen 33 pistettä, 16 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti jatkoajan jälkeen Dallas Mavericksin 140-133. Lauri Markkanen oli hurjassa vireessä tilastoiden 33 pistettä, 16 levypalloa, 5 syöttöä ja 4 riistoa.

13.12.2025 07:24 NBA

Lauri Markkanen 26 pistettä, kun Jazz vei voiton Tuomas Iisalon Grizzliesistä

NBA:ssa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Lauri Markkasen edustama Utah Jazz voitti Tuomas Iisalon päävalmentaman Memphis Grizzliesin 126-130. Markkanen heitti 26 pistettä ja noukki 9 levypalloa.

5.12.2025 07:10 NBA

Jazz rykäisi Netsin ohitse päätösjaksolla – Markkanen 30 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz nousi vahvan päätösjaksonsa turvin Brooklyn Netsin ohitse ja marssi 110-123 voittoon. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 30 pistettä ja 8 levypalloa.

2.12.2025 08:21 NBA

Jazzille makea revanssi Rocketsista – Markkanen 29 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.

29.11.2025 07:36 NBA

Jazz katkaisi tappioputkensa Kingsiä vastaan – Markkanen 28 pistettä, 7 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.

Näytä lisää vastaavia