Cedric Latimer ja Arttu Saarijärvi Kouvoihin

Kouvot on solminut kesän kynnyksellä kaksi uutta pelaajasopimusta kun Korisliigakaudella 2015-2016 Kouvot-paidan pukevat päälleen ensi kertaa urallaan 27-vuotias Cedric Latimer ja 18-vuotias Arttu Saarijärvi. Latimerin sopimus on mallia 1+1 sisältäen neljän kuukauden mittaisen tryoutin ja Saarijärven sopimus on puolestaan 3-vuotinen.

Jalkavamma pitää lennokkaan Cedric Latimerin maan pinnalla seuraavat viikot. Kuva: Kai Kilappa.

198-senttinen Latimer on aiemmin pelannut neljä kautta kotimaan ylimmällä sarjatasolla edustaen Uudenkaupungin Korihaita ja Lapuan Korikobria sekä Namika Lahtea kahteenkin eri otteeseen. Viime kaudella Latimer pelasi Divari-A:ssa kolmanneksi sijoittuneen Oulun NMKY:n riveissä tehden keskimäärin 12 pistettä ottelua kohden.

”Cedu” on kunnossa ollessaan yksi sarjan urheilullisimmista pelaajista ja kuntoon mies tulee pääsemään sillä hän aloitti muiden kanssa harjoittelun kaksi viikkoa sitten. Hän tietää, että nyt on viimeisiä aikoja lyödä itsensä läpi voittavassa joukkueessa, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi seuran tiedotteessa.

17 nuorten maaottelun Namika Lahden kasvatti Saarijärvi pelasi keväällä päättyneen kauden SM-kultaa voittaneessa Lahden A-poikien joukkueessa sekä  Namika Lahden edustusjoukkueen riveissä. 200-senttinen laituri tehtaili A-poikien SM-sarjassa keskimäärin reilut 18 pistettä ja kuusi levypalloa ottelua kohden.

Lisätiedot: Cedric Latimer

Lisätiedot: Arttu Saarijärvi

Päivitetty