27.1.2007 Team Componenta nousi Korisliigassa pudotuspeliviivan yläpuolelle hakemalla lauantaina Kouvolasta vierasvoiton Kouvoista reilulla erolla 63-97 (42-46). Kouvolassa kohtasivat kaksi tasapisteissä pudotuspeliviivan molemmin puolin ollutta joukkuetta, joille voittaminen on ollut viime aikoina harvinaista. Molemmilla oli edellisen yhdeksän pelin saldona vain yksi voitto.
Kahden tasaisen jakson jälkeen Kouvot romahti kolmannella jaksolla, jonka se hävisi peräti 27-9. Kun kotijoukkue ei saanut viimeisellä jaksollakaan aikaan 12 pistettä enempää, oli karkkilalaisilla helppo työ varmistaa kauden toistaiseksi suurin vierasvoittonsa.
Voittajista Chris Davis kunnostautui 30 pisteellä. Roope Suonio heitti 16 pistettä.
Vaisuista Kouvoista vain Sami Laaksonen ja Jason Andreas pääsivät kymmenellä pisteillään täpärästi kaksinumeroisiin lukemiin.
Sarjataulukossa toiseksi viimeisenä ollut Uudenkaupungin Korihait jatkoi nousujohteista alkuvuottaan. Edellisessä pelissään se kukisti sarjaa johtavan Joensuun Katajan ja nyt kaatui sarjakakkonen Espoon Honka peräti 96-75 (46-35) -lukemin.
Jyri Lehtosen siirryttyä Korihaiden valmentajaksi joukkue on voittanut kuudesta pelistään neljä.
Korihait karkasi toisella neljänneksellä 17 pisteen johtoon, mutta Honka nousi tasatilanteeseen kolmannen jakson puolivälissä. Korihaiden uusi nykäys toi sille viidessä minuutissa 14 pisteen tällä kertaa ratkaisevan johdon.
Korihaiden tehotrion muodostivat Ronald Yates 26:llä, Ed Nelson 25:llä ja Ben Perkins 21 pisteellä. Hongasta Jukka Matinen heitti 23 ja Matthew Williams 15 pistettä. Honka joutui pelaamaan ilman Monte Cummingsia, joka loukkasi jalkansa alkuverryttelyssä.
(STT)
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.