15.11.2022 09:32 Susijengin riemukkaimpiin onnistujiin maanantai-iltana lukeutunut Daniel Dolenc, 29, teki läsnäolonsa tiettäväksi Viroa vastaan niin hyökkäys- kuin puolustuskorinkin alla. Runsaat kaksi vuotta sitten susidebyyttinsä tehnyt 205-senttinen korinalusrouhija kertoo ottavansa jokaisen maajoukkuekutsun tilaisuudeksi kantaa yhteiseen kekoon ja kehittyä pelaajana.
Daniel Dolenc otti ilon irti MM-karsintavoitossa Viroa vastaan. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.
Marraskuun MM-karsintaikkunan avausottelu Bambergissa hallitsevaa EM-pronssimitalisti Saksaa vastaan oli vaikea, mutta maanantaina Espoo Metro Areenalla Viro oli – Susijengin toisen jakson mustia hetkiä lukuun ottamatta – vastaantulija.
Suurimpia syitä kahden ottelun väliseen tasonnousuun oli vaihtopelaajien tasonnousu. Erityisesti Dolenc, puolustuspäässä säpissyt Henri Kantonen sekä ensimmäisen maaottelunsa pelannut Aatu Kivimäki toivat joukkueen peliin ylimääräisen vaihteen.
- Saksa-pelin jälkeen tarvittiin koko jengin efforttia. Lähdettiin siitä, että jokainen antaa kaikkensa jokaisessa vaihdossa ja että energian taso pysyy korkeana aina, kun seuraava kundi tulee kentälle, Dolenc analysoi.
- Se on motivoiva tekijä kumpaankin suuntaan, kun aloitusviisikon kaverit tietävät, että myös penkiltä tuleva kaveri hoitaa oman tonttinsa.
Viimeisen parivuotisen aikana useampi Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja on lyönyt maajoukkuetasolla tossunsa naulaan. Tämä on aiheuttanut siirtymän, jossa 1990-luvun alkupuolella syntyneet pelaajat, kuten kapteeni Sasu Salin, Alex Murphy, Ilari Seppälä ja Daniel Dolenc muodostavatkin yhtäkkiä Susijengin kokeneen jaoston.
Dolenc debytoi itse Susijengissä kesällä 2020, tuoreeltaan 27 vuotta täyttäneenä. Sitä seuranneet vuodet ovat olleet Espoo Basket Teamin kasvatille hyviä – esimerkkeinä mainittakoon Itävallan kevään 2021 mestaruus Swans Gmundenin kanssa sekä paraikaa käynnissä oleva FIBA Europe Cup -kausi, jonka aikana Dolenc on urakoinut tappiottomalla Karhu Basketille 16,3 pistettä ja 4,8 levypalloa ottelua kohden käsittämättömällä 88,9% kahden pisteen heittojen onnistumisprosentilla.
- Kaikki onnistumiset ovat tietenkin vaikuttaneet positiivisesti omaan tekemiseen, Dolenc kuittaa.
- Onhan se yhtä ja samaa jatkumoa, kun pystyy luottamaan sekä seurajoukkuetasolla että täällä Susijengissä sekä itseensä että kaveriin ympärillä. Molemmilla näyttämöillä tulee luottamus siihen, että kun hoitaa oman tonttinsa, se palvelee isompaa kokonaisuutta.
Susijengissä pelaamista Dolenc kuvailee omalla, kovalla työllä saavutetuksi etuoikeudeksi, jonka hän ottaa kiitollisuudella vastaan. Mahdollisuus ottaa korin alla mittaa Lauri Markkasen, Alexander Madsenin ja Hannes Pöllän kaltaisista pelaajista jokapäiväisissä treeneissä kehittää ja hioo.
- Aina, kun Susijengiin tulee, tiedän pääseväni haastamaan Suomen parhaita pelaajia omalla pelipaikallani ja edelleen kehittymään pelaajana, hän kuvailee.
- Mulle Susijengi merkitsee yhteishenkeä, joukkuepelaamista ja mahdollisuutta. Täällä saa tehdä hartiavoimin hommia ja kun paikka kentällä tulee, on ilo antaa kaikkensa näiden koko joukkueen puolesta.
Vuosina 2020-21 pelatuissa EM-karsinnoissa Dolenc kiskoi susipaidan ylleen neljässä kuudesta pelatusta karsintaottelusta ja kuului miehistöön Prahan ja Berliinin EM-kisapaikan ratkaisseessa Tbilisin karsintaikkunassa.
Susijengin osakkeiden arvo on sitten noiden päivien kohonnut. Kesän 2022 onnistumiset toivat mukanaan seitsemännen sijan EM-kisoissa ja paikan vuoden 2023 Aasian MM-kisoissa, ja lähitulevaisuudessa siintävät paitsi vuoden 2025 EM-kotikisat, myös mahdollisuus edetä MM- ja EM-kisojen välissä kesän 2024 olympiakarsintoihin.
- Paikka tulevissa arvokisoissa ja vastaavissa on tietenkin kaunis ajatus ja olisi hienoa jonain päivänä olla osa kisajoukkuetta, mutta minulle tärkeintä on keskittyä yhteen hetkeen ja yhteen päivään kerrallaan, olla joka päivä parempi pelaaja ja pysyä terveenä, Dolenc analysoi.
- Vaikka olenkin tässä tottunut ”vanhan” pelaajan titteliin, en usko, että kehitys ikinä loppuu. Kun kilometrejä alkaa kerääntyä, täytyy pitää huolta kropasta, tulla joka päivä innokkaana töihin ja ottaa ilo irti siitä, että saa olla osa tätä yhteistä matkaa Susijengin kanssa.
Susijengi päättää MM-jatkokarsinnat helmikuussa, jolloin se pelaa vieraskentällä (24.2.) Israelia vastaan ja kotikentällä (27.2.) Saksaa vastaan.
MM-jatkokarsintalohko J:stä paikkansa Aasian MM-kisoissa ovat jo varmistaneet Saksa (8 voittoa/2 tappiota), Susijengi (8 voittoa/2 tappiota) sekä Slovenia (7 voittoa/3 tappiota).
Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.
Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.
Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.
Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.
Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.
Yhdeksi Susijengin kantavista voimista kuluvalla vuosikymmenellä kasvanut Elias Valtonen, 23, nauttii koripallosta. Euran Veivin kasvatti siirtyi joulukuussa espanjalaisesta Manresasta Saksan Bundesliigan nousijajoukkue Rostock Seawolvesin riveihin, jonka paidassa Euran Veivin kasvatti on vähitellen löytänyt peli-ilonsa.
Sasu Salinin aikakausi Susijengin kapteenina käynnistyi perjantai-iltana maaotteluidenkin osalta, kun EM-pronssimitalisti Saksa peittosi suomalaisvieraana Bambergissa. Tuore kapteeni on nyt selvinnyt tulikasteestaan ja kuvailee ensimmäistä kapteeniviikkoaan pehmeäksi laskuksi luottamustoimeen.
Susijengiin jo seitsemän vuoden ajan kuulunut ja Romanian liigan Craiovassa hurjaa jälkeä tekevä Shawn Hopkins, 27, pelaa uransa parasta koripalloa ja on esiintynyt Susijengin harjoituksissa ennennäkemättömällä itseluottamuksella. BC Nokian kasvatti vetää perjantai-iltana Suomi-paidan ylleen ensimmäisessä arvokisakarsintaottelussaan koskaan.
Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on 50. aikuisten maaottelunsa kynnyksellä. Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa pelannut Susijengin sisäpuolustuksen lukko siirtyy uudelle kymmenluvulle oivallisessa tilanteessa – hänellä on selkeä käsitys pelillisestä identiteetistään ja runsaasti nälkää.
Korisliigan johtotähtiin vuosia kuulunut Henri Kantonen, 25, lähti edelliseen Susijengi-kesään toipilaana, mutta päätti kesänsä Prahan ja Berliinin EM-kisaryhmän arvokkaana rotaationpalasena. Kantonen on vaalinut ainutlaatuisen EM-kisakokemuksen opetuksia viime kuukaudet ja on valmis jatkamaan Susijengissä siitä, mihin syyskuussa jäi.
Japanin korkeimmalla sarjatasolla pelaava Alex Murphy, 29, on maajoukkueurallaan uuden haasteen edessä. Susijengin ”vanhaan kaartiin” kuin varkain varttunut Alex seurasi vaikuttuneena joukkueen historiallista kesää 2022 ja on nyt valmis tuomaan kaiken osaamisensa jengin käyttöön matkalla karsintojen kautta tulevaan MM-kisakesään.
Jukka Toijalan pian neljättä vuotta valmentama Viron maajoukkue sai lentävän lähdön MM-karsintoihin voittamalla ensimmäisestä kolmesta pelistään kaksi. Vaikka sittemmin joukkue on taipunut neljässä perättäisessä karsintaottelussa, on joukkue Toijalan mukaan strategian mukaisessa aikataulussaan ja enemmän kuin valmis kohtaamiseensa Susijengiä vastaan.
Susijengin satakuntalaisvahvistus Elias Valtonen, 23, otti torstai-iltana paikkansa kirkkaissa parrasvaloissa, kun Susijengi jatkoi MM-karsintojen voittoputkeaan peittoamalla Israelin Tampereen Nokia Arenalla 11 554 katsojan edessä. Israelia 17 pisteellä kurittaneen Valtosen mukaan Susijengissä heittopaikat tulevat kyllä, kun jaksaa olla aktiivinen ja aggressiivinen.
Kesän 2022 jälkeen kääntyy Susijengin historiassa uusi lehti, kun joukkueen pitkäaikaiset runkopelaajat Shawn Huff ja Petteri Koponen lyövät tossut naulaan. Kaksikko pelaa torstaina uransa viimeisen kotimaaottelunsa, mutta on yhtä mieltä siitä, että muistojen aika tulee myöhemmin – nyt keskitytään peliin.
Vuosien 2021–23 MM-karsintojen ensimmäinen vaihe huipentuu Susijengin osalta tänään sunnuntaina Rijekassa, jossa kotijoukkue Kroatia taistelee selkä seinää vasten paikastaan MM-jatkokarsinnoissa. Susijengin kokeneeseen jaostoon lukeutuva Sasu Salin, 31, uskoo omiinsa ja kertoo olevansa enemmän kuin vakuuttunut joukkueensa otteista karsintojen aikana.
Erinomaisen kauden Latvian mestarin VEF Riikan paidassa pelannut Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on viimeisen muutaman vuoden ajan loistanut Susijengin sisäpuolustuksen lukkona. Torstai-iltana Espoo Metro Areenalla Madsen, 208 cm, sai vierelleen 213-senttisen Lauri Markkasen ottelussa, joka antoi osviittaa Susijengin lähitulevaisuudesta.
Vuosikymmenten taivaltaan Susijengin päävalmentajana päättävä Henrik Dettmann, 63, antoi leveän hymyn nousta kasvoilleen maanantai-iltana Koperissa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kaaduttua toisen perättäisen kerran. Jo vuosia Dettmann on puhunut Susijengin valoisasta tulevaisuudesta, ja nyt tehdyn työn sato alkaa näkyä myös muille.
Susijengi on saanut ensimmäistä kertaa vuoteen koripalloilevat Murphyn veljekset Erikin, 31, ja Alexin, 28, vahvuuteensa. Vahvaa kautta Fukushima Firebondsissa pelaava kaksikko lensi sunnuntaina Japanista Helsinkiin ja uhkuu itsevarmuutta ennen tuplakohtaamista Euroopan koripalloeliittiin lukeutuvaa Sloveniaa vastaan.
Korisliigan ehdoton kotimainen tehokärki tällä kaudella on ollut Remu Raitanen. 206-senttinen ja 24-vuotias ToPo-kasvatti palasi vuosi sitten Suomeen San Franciscon yliopistovuosien jälkeen ja on tällä kaudella siivittänyt KTP-Basketin mitalijahtiin. Ulkomaiden ammattilaiskentille tähtäävä Raitanen kärkkyy myös paikkaa MM-karsintajoukkueessa.
Teini-ikäisiä pelaajia nousee Susijengin rinkiin viime aikojen otannan perusteella joka toinen vuosi, mutta alle täysi-ikäisiä pelaajia kerran parissa vuosikymmenessä. Viime vuodet HBA-Märskyä edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 193 cm, on ensimmäinen 17-vuotias maajoukkuerinkiin kutsuttu pelaaja yli 25 vuoteen.