Dettmannin Saksa avausvoittoon EM-kisoissa

5.9.2003 Suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin luotsaama Saksa aloitti voitokkaasti Ruotsissa perjantaina käynnistyneet EM-kilpailut. Vaisusta pelistään huolimatta Saksa nipisti 86-81-voiton Israelista.

- Olihan vaikea peli. Israel pelasi hyvän ottelun ja olemme tietenkin iloisia voiton johdosta. Pystymme parempaan. En ole lainkaan tyytyväinen siihen, miten joukkue pelasi puolustuksessa. Emme olleet keskittyneitä, pohdiskeli Dettmann ottelun jälkeen.  

Saksa hallitsi ottelun kulkua aina neljännelle jaksolle saakka. Se oli ottelussa parhaimmillaan 19 pisteen (70-51) johdossa päätösneljänneksen alussa, kunnes Israel vastasi hurjalla 11-0-riuhtaisulla. Ensin Israel nousi kahdeksan pisteen päähän (70-62) ja parhaimmillaan vielä neljän pisteen (80-76) lähituntumaan, kun peliaikaa oli reilut kaksi minuuttia jäljellä. Patrick Femerling, Ademola Okulaja ja Stefano Garris tekivät kuitenkin tarvittavat pisteet ja Saksan voitto varmistui. Ratkaisuhetkillä nilkkavaivainen Okulaja kunnostautui paitsi korintekijänä myös riiston ja syötön muodossa.  

- Jalkaani särkee, mutta olen täällä (EM-kisoissa) ja haluan pelata, Okulaja julisti.  

Okulaja kokosi kaikkiaan 17 pistettä ja kymmenen levypalloa. Niinikään 17 pistettä heitti myös nilkkavamman vuoksi vielä arasti pelannut NBA-supertähti Dirk Nowitzki. Femerling täydensi Saksan tehotrion 16 pisteellään.  

Lauantaina Dettmannin Saksa ottaa mittaa Latviasta.  

Venäjä yllätti Serbia & Montenegron 

EM-kisoissa on neljä neljän joukkueen alkulohkoa, jotka pelataan 5.-7.9. Boråsissa, Luulajassa, Norrköpingissä ja Tukholman kupeessa sijaitsevassa Södertäljessä. Alkulohkojen parhaat selviytyvät suoraan puolivälieriin. Lohkoissaan 2. ja 3. sijoille sijoittuneet kahdeksan joukkuetta pelaavat lopuista neljästä puolivälieräpaikasta 8.9. 

Norrköpingissä pelattavassa Saksan lohkossa avauspäivän toisessa ottelussa nähtiin heti trilleri, kun Latvia ja Liettua ottivat yhteen. Latvia haastoi naapurinsa ennakkoluulottomasti ja vei ottelun aina jatkoajalle saakka. Liettua kuitenkin pusersi lisäajalla 92-91-voittoon.  

Latvian venyminen ei ollut avauspäivän suurin yllätys, vaan siitä vastasi Venäjä. Södertäljen ”kuolemanlohkossa” Venäjä otti arvokkaan voiton hallitsevasta maailmanmestarista Serbia & Montenegrosta lukemin 95-80. Vaikka Serbia & Montenegrolta puuttuukin EM-kisajoukkueestaan tukku avainpelaajiaan (mm. MM-kullan ratkaissut Dejan Bodiroga), voi sen tappiota pitää varsinaisena uutispommina. Venäjän ykkönen oli 29 pistettä heittänyt NBA-mies Andrei Kirilenko. Lohkon muut joukkueet ovat Pau Gasolin johtama Espanja sekä Ruotsi.  

Avauspäivän yllätykseksi voidaan laskea myös Slovenian voitto Italiasta (77-67) lohkossa A, joka pelataan Luulajassa.  

Lisää EM-kisoista osoitteessa http://www.eurobasket2003.com/. Kisojen nettipalvelussa mm. reaaliaikainen otteluseuranta, täydelliset tilastot, sarjatilanteet, otteluohjelma, uutisia.

 

Saksan olympiaunelma pirstoutui Italia-tappioon

Vuosi sitten historiallisen MM-pronssin valloittanut Saksan koripallomaajoukkue koki karvaan tappion myöhään maanantai-iltana. Alkulohkossaan vielä kohmeessa pelannut Italia ryhdistäytyi ja pudotti suomalaisen Henrik Dettmannin luotsaamat saksalaiset EM-kisojen jatkopeleistä lukemin 86-84. Samalla murskaantui Saksan haave Ateenan olympialaisista.

Saksa piti Latvian kurissa, varmisti jatkopaikan

Saksan maajoukkue selvitti tiensä Ruotsissa pelattavien EM-kilpailuiden jatkopeleihin jo toisena kisapäivänä. Suomalaisluotsi Henrik Dettmannin käskyttämä Saksa kukisti lauantaina Latvian 94-86 ja se tulee sijoittumaan varmuudella alkulohkonsa kolmen parhaan joukkoon.

Dettmannin Saksa aloittaa EM-kisat Norrköpingissä

Ensi syyskuussa (5.-14.9) Ruotsissa pelattavien miesten EM-kilpailujen alkulohkojen arvonnat suoritettiin perjantaina (14.2.) Tukholman kaupungintalolla. Kisojen 16 maata jaettiin neljään alkulohkoon. Suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin luotsaaman Saksan arpaonni heitti lohkoon B, joka pelataan Norrköpingissä. Vastaansa Saksa saa Israelin, Latvian ja Liettuan. Kovin arpaonni oli isäntämaa Ruotsilla.

8.1.2022 10:01 Pääjuttu

Suomaisvalmentajat loistavat Euroopassa – menestyksen takana tukku syitä

Kansallisia mestaruuksia, mitalisijoja ja kärkipaikkoja, kansainvälisten liigojen lopputurnauksia, maajoukkueiden päävalmentajapestejä – suomalaiset ammattivalmentajat ovat olleet kovaa valuuttaa Euroopan sarjoissa 2020-luvulla. Lassi Tuovi (Strasbourg), Tuomas Iisalo (Bonn) ja Anton Mirolybov (Gmunden) näkevät menestyksen taustalla ison tukun taustatekijöitä.

6.9.2021 15:53 Pääjuttu

Gordon Herbertistä Saksan maajoukkueen päävalmentaja

Jo runsaan kahden vuosikymmenen ajan kansainvälisillä huippukoripallokentillä vahvaa uraa tehnyt suomenkanadalainen Gordon Herbert, 62, on nimetty Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi. Herbert on toiminut miesten maajoukkuetasolla aikaisemmin Georgian ja Kanadan maajoukkueiden valmennusportaissa.

3.7.2020 08:56 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert siirtyy Venäjälle Avtodorin peräsimeen

Kanadan päävalmentajaksi vuoden 2019 MM-kisojen jälkeen noussut suomalais-kanadalainen Gordon Herbert, 61, valmentaa seuratasolla ensi kaudella Venäjän korkeimmalla seuratasolla VTB-liigassa pelaavaa Avtodor Saratovia. Apuvalmentajaksi Avtodoriin saapuu viime kaudella Frankfurtissa apuvalmentanut 25-vuotias Daniel Herbert.

26.1.2020 10:24 Susijengi

Lassi Tuovi SIG Strasbourgin päävalmentajaksi

Tappioputkeen ajautunut SIG Strasbourg on erottanut päävalmentajansa Vincent Collet’n tehtävistään ja nostanut joukkueen apuvalmentajana toimivan lappeenrantalaislähtöisen Lassi Tuovin, 33, päävalmentajaksi. Aiemmin Namika Lappeenrantaa Korisliigassa valmentanut Tuovi toimii kolmatta kauttaan SIG Strasbourgin valmennusjohdossa.

20.1.2020 12:03 Pääjuttu

Viron maajoukkueiden fysiikkavelho Kari Hyökillä takanaan ikimuistoinen matka koriksen maailmassa

Suomalaista koripalloa ja fysiikkavalmennusta laajemmin seuraaville Kari Hyökin, 43, nimi on ponnahdellut parin vuosikymmenen aikana esiin mitä moninaisimmista yhteyksistä. Torpan Poikien kasvatin tie onkin vienyt Suomen, Ruotsin ja Viron pääsarjakenttien kautta värikkäälle ja ikimuistoiselle tielle ja viimeksi Viron miesten maajoukkueen valmennusjohtoon.

1.7.2019 09:44 Valmentajat

Daniel Jansson Bundesliiga-joukkue ratiopharm Ulmin apuvalmentajaksi

Aiemmin seuran akatemiajoukkuetta, OrangeAcademy Ulmia, sekä 19-vuotiaiden joukkuetta valmentanut Jansson toimii jatkossa seuran edustusjoukkueen uuden päävalmentaja Jaka Lakovičin apuvalmentajana.

11.7.2018 10:59 Pääjuttu

Anton Mirolybov Basket Racing Luxembourgin peräsimeen

Korisliigassa menestynyt ja yhdeksän kautta Saksassa valmentanut helsinkiläislähtöinen Anton Mirolybov, 41, käskyttää pelikaudella 2018-19 US Basket Racingia Luxemburgin pääsarjassa. Miesten edustusjoukkueen lisäksi Mirolybov saa vastuulleen seuran kahden juniorijoukkueen valmennuksen.

Näytä lisää vastaavia