Dettmannin Saksa tulikasteessa

Koripallon MM-kisat käynnistyvät torstain ja perjantain välisenä yönä Yhdysvaltain Indianapoliksessa. Suomalaisittain mielenkiinto kohdistuu alkulohkoon C, jossa mukana on suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin Saksa. Vastus Saksalla on kivenkova, sillä samassa alkulohkossa pelaa kisojen suursuosikki ja isäntämaa USA sekä Kiina ja Algeria.

Kun Saksa saa vastaansa Kiinan heti avauspäivänä, kääntää 44-vuotias Dettmann jälleen yhden uuden lehden suomalaisessa koripallohistoriassa. Ennen Dettmannia nimittäin ei ole yksikään suomalainen valmentaja (tai pelaaja) MM-kisakentillä esiintynyt.

Dettmannin Saksan menestys perustuu vahvaan joukkuepeliin, jonka kruunaa NBA:n kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Dirk Nowitzki. 213-senttinen Nowitzki oli kuluneella kaudella taalaliigan kahdeksanneksi paras korintekijä nakutettuaan otteluissa keskimäärin 23,4 pistettä. Pudotuspeleissä tahti vain kiihtyi ja vasta 24-vuotias saksalainen kirjauttikin tilastoihinsa vakuuttavat 28,4 pistettä ja 13,1 levypalloa. Nowitzkin ei kuitenkaan tarvitse Saksan maajoukkueessa kantaa vastuuta menestyksestä yksinään. Ademola Okulajasta on kehittynyt Espanjan liigassa melkoinen tekijä ja Patrick Femerling tunnetaan yhtenä Euroopan parhaimmin liikkuvana sentterinä.

Vuoden 2001 EM-kisoissa Saksa sijoittui neljänneksi lunastaen samalla paikkansa Indianapolikseen. Saksan peliä kyseisissä kisoissa väritti energisyys ja venymiskyky ahdingossa. Joukkue nousi järjestään voittoihin otteluiden jälkimmäisillä puoliskoilla. Samanlaista intohimoista peliä Dettmann toivoo näkevänsä joukkueeltaan myös Indianapoliksessa. Hyvällä pelillä Saksalla on mahdollisuudet jopa suuryllätyksiin. Ennen Indianapoliksen kisoja Saksan paras saavutus MM-kisoissa 12. sija vuoden 1994 lopputurnauksessa.

Suosikkien takana tasaista

Yhdysvaltojen ennakkosuosikin asema on vankka, joka pönkittyy entisestään, kun joukkue pelaa kotiyleisönsä edessä. Jugoslavia on USA:n haastajista ehdottomasti nimekkäin ja kenties ainoa varteenotettava sellainen. Hallitsevilla mestareilla on marssittaa kentälle viisi NBA-ammattilaista, joiden joukossa mm. NBA:n läntisen konferenssin finaaleihin viime kaudella selviytyneen Sacramento Kings ?kaksikko Vlade Divac-Predrag Stojakovic. USA ei hävinnyt ainoatakaan kamppailua arvokisoissa vuoden 1992 jälkeen, kun NBA-ammattilaisten kerma on ollut mukana. Kun Jugoslavia vuonna 1998 voitti MM-kultaa, olivat NBA-pelurit työsulun takia sivussa. Nyt Jugoslavialla on koossa joukko, joka saattaa tarjoilla USA:n NBA-miehistölle sen historian ensimmäisen tappion.

USA:n ja Jugoslavian takana on tasaista; mm. Argentiinalla Brasilialla, Espanjalla ja Saksalla on kaikilla koossa joukkueet, joilla voidaan taistella aina mitalipeleihin saakka. Erityisesti Argentiinasta on povattu kisojen yllättäjää. Argentiinan joukkueeseen liittyy sellainen mielenkiintoinen seikka, että sen riveissä pelaa kaksi Hanno Möttölän nykyistä seuratoveria Tau Ceramica Vitoriasta: Luis Scola ja Andres Noccioni.

Kuriositeettina mainittakoon myös, että MM-kisoissa esiintyy neljä sellaista pelaajaa, jotka ovat pelanneet Suomessa SM-Korista. Kyseiset pelurit ovat Uuden-Seelannin Phillip Jones (Kouvot, Honka), Kanadan Titus Channer (Huima, Vilpas), Sherman Hamilton (Honka) ja Michael Meeks (Honka).

MM-kisojen neljästä neljän joukkueen alkulohkosta jatkopeleihin selviytyy kolme parasta. Jatkoonmenijät (12) jaetaan kahteen jatkolohkoon, joista neljä parasta selviytyy puolivälieriin. MM-finaali pelataan 8.9.