Dettmannista päävalmentaja, Selkeestä valmennuksen ja koulutuksen johtaja

22.1.2004 Suomen Koripalloliiton hallitus on keskiviikkona pitämässään ylimääräisessä kokouksessa valinnut Henrik Dettmannin Suomen miesten koripallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Dettmann valmensi viimeiset kuusi vuotta Saksan maajoukkuetta luotsaten joukkueen mm. sensaatiomaisesti MM-pronssille 2002. Kokouksessaan liittohallitus valitsi myös Koripalloliitolle valmennuksen ja koulutuksen johtajan.

Koripalloliiton toiminnanjohtaja Pekka Litmanen on Dettmannin valinnasta mielissään, vaikkakin asiat ovat edelleen keskeneräisiä. Osapuolet eivät saaneet kirjallista sopimus valmiiksi, kun Dettmannin paluu vuosi julkisuuteen.

- Valinta oli liittohallituksen kokouksessa yksimielinen. Dettmannin saavutukset puhuvat puolestaan. Dettmann on yksi parhaista johtajista ja organisoijista ja olin iloinen, että hän oli valmis lähtemään rakentamaan Suomi-koriksen uutta nousua. Tämä vuoto, jota on viime päivät jouduttu selvittämään ja selittelemään, on aiheuttanut kuitenkin tilanteen, jossa Dettmann on asettanut tehtävän vastaanottamisen edellytykseksi, että vuoto selvitetään. Voi olla, että tehtävä osoittautuu yhtä vaikeaksi kuin kivitalon siirtäminen käsipelillä. Uskon kuitenkin, että pääsemme asiassa positiiviseen lopputulokseen ja Dettmann astuu ruoriin, kommentoi Litmanen tilannetta.

Käydyissä neuvotteluissa Dettmannin sopimuskaudeksi sovittiin seuraava EM-karsintarupeama eli kaksi vuotta, jonka jälkeen Dettmannilla on optio jatkosta.

Nykyisin 45-vuotias Henrik Dettmann valmensi aiemmin Suomen koripallomaajoukkuetta vuosina 1992-97. Hänen johdollaan Suomi selviytyi ensimmäisen kerran 18 vuoteen EM-lopputurnaukseen vuonna 1995. Saksan maajoukkueen luotsiksi Dettmann siirtyi vuonna 1997. Hänen ohjastuksessaan Saksa pelasi nousujohteisesti sijoittuen ensin vuoden 1999 EM-kisoissa seitsemänneksi ja vuonna 2001 neljänneksi raivaten tiensä samalla MM-areenoille. Indianapolisissa järjestetyissä maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2002 Dettmann käskytti Saksan MM-pronssille, joka oli maan historian ensimmäinen MM-mitali.

Vuoden 2002 menestys poiki lukuisia kunniamainintoja ja huomionosoituksia Dettmannille niin koti-Suomessa kuin Saksassakin. Suomessa Dettmann nimettiin vuoden valmentajaksi niin Urheilutoimittajain liiton kuin Suomen valmentajat ry:n toimesta. Lisäksi Dettmann valittiin vuoden koripallovalmentajaksi Saksassa.

Henrik Dettmannin viimeisiksi otteluiksi Saksan päävalmentajana jäivät pelit Ruotsin EM-kisoissa, joissa Saksa kärsi tähtipelaajiensa Dirk Nowitzkin ja Ademola Okulajan loukkaantumisista. Saksan tie katkesi alkulohkon jälkeisellä pudotuspelikierroksella, kun se hävisi lopulta EM-pronssille venyneelle Italialle.

Kesällä 2003 Dettmann solmi monivuotisen sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Mitteldeutscherin valmentamisesta. Miesten maajoukkueessa Dettmann toimiikin oto-valmentajana. Viimeksi Dettmann oli joukkueineen tositoimissa keskiviikko-iltana, jolloin Mitteldeutscher raivasi tiensä jatkoon kansainvälisen koripalloliiton kakkoskilpailussa FIBA Euroopan Cupissa. Mitteldeutscher voitti kroatialaisen vastuksensa KK Hironin Zagrebin toisessa osaottelussa lukemin 91-67 edeten jatkoon voitoin 2-0. Tiistaisessa ensimmäisessä osaottelussa Mitteldeutscher murskasi KK Hironin loppuluvuin 92-53. Mitteldeutscher pelasi molemmat ottelut ilman tähtipelaajaansa Wendell Alexisia ja luottotakamiestään Paul Burkea.

Miesten maajoukkueen seuraavat kilpailullisesti tavoitteet ovat ensi syksynä käynnistyvissä EM-karsinnoissa, joissa Suomi pelaa B-divisioonassa paikasta A-divisioonaan. Lohkossaan Suomella on vastassaan Georgia, Luxemburg ja kivikova Makedonia. Seuraavan kerran maajoukkue on koossa ensi kesänä. Maajoukkueen kesäohjelma varmistuu myöhemmin.

Petri Selkeestä valmennuksen ja koulutuksen johtaja

Päävalmentajan tontin lisäksi Koripalloliitossa jäi avoimeksi valmennuksenjohtajan pesti, kun Ari Tammivaara jätti tehtävät vuodenvaihteessa. Keskiviikkoisessa kokouksessaan Koripalloliiton hallitus päätti valmennuksenjohtajan ja koulutuspäällikön toimien yhdistämisestä. Uuteen, valmennuksen ja koulutuksen johtajan toimeen, valittiin Petri Selkee, 35.

Selkee on aiemmin toiminut Suomen Koripalloliitossa nuorisopäällikkönä. Koripallourallaan hän on ennättänyt työskennellä myös Namika Lahden valmennuspäällikkönä, mestaruussarjajoukkueen apuvalmentajana sekä useiden nuorten maajoukkueiden pää- ja apuvalmentajana.

Valmennuksen ja koulutuksen johtajan tehtävässään Selkee tulee vastaamaan maajoukkueyksikön sekä valmentaja- ja pelaajakoulutusjärjestelmän johtamisesta. Hänen toimialueelleen kuuluu mm. aikuismaajoukkueiden ja nuorten maajoukkueiden valmennus- ja kilpailutoiminnan johtaminen.

Uudessa tehtävässään Selkee näkee kolme selkeää pääteemaa.

- Ensimmäinen selkeä tehtävä on nuorten maajoukkueiden kansainvälisten ohjelmien varmistaminen. Pidemmällä aikavälillä meidän tulee tukea seuraohjelmia siten, että mahdollisimman moni yli 15-vuotias, huipulle tähtäävä, nuori saisi mahdollisuuden harjoitella kahdesti päivässä ammattitaitoisen valmentajan johdolla. Kolmas erittäin tärkeä projekti tulee olemaan jo aloitetun valmennus- ja koulutusuudistuksen jatkaminen. Onneni on se, että valmennuksenjohtajana aiemmin toiminut Ari Tammivaara jätti jatkajalleen erinomaiset lähdöt, valoitti Selkee tulevaisuudennäkymiään.

Selkee aloittaa valmennuksen ja koulutuksen johtajan tehtävissä välittömästi. Hän tulee toimimaan sekä Koripalloliiton Lahden että Pasilan toimipisteissä.

Henrik Dettmann pähkinänkuoressa

Syntynyt

  • 5. päivä huhtikuuta 1958

Saavutuksia ja merkkipaaluja

  • MM-pronssi 2002, Indianapolisin MM-kisat (Saksan päävalmentaja)
  • EM-kisojen 9. sija 2003, Ruotsin EM-kisat (Saksan päävalmentaja)
  • EM-kisojen 4. sija 2001, Turkin EM-kisat (Saksan päävalmentaja)
  • EM-kisojen 7. sija 1999, Ranskan EM-kisat (Saksan päävalmentaja)
  • EM-lopputurnaus 1995, Kreikan EM-kisat (Suomen päävalmentaja)
  • Suomen mestaruudet 1987, 1989 ja 1992 (Helsingin NMKY:n päävalmentaja)
  • A-poikien EM-lopputurnaus 1984 ja 1986 (Suomen päävalmentaja)
  • B-poikien EM-lopputurnaus 1985 (Suomen päävalmentaja)

Valintoja

  • Vuoden valmentaja Urheilutoimittajain liiton ja Suomen valmentajat ry:n valinnoissa 2002.
  • Vuoden koripallovalmentaja Saksassa 2002.
  • Vuoden valmentaja Suomen Koripalloliiton valinnoissa 1987 ja 1992.

Päävalmentajaura numeroina

Helsingin NMKY (SM-runkosarja)

1986-92

187

128

59

68,4 %

Helsingin NMKY (SM-pudotuspelit)

1986-92

42

26

16

61,9 %

Suomen maajoukkue

1992-97

74

33

41

44,6 %

Saksan maajoukkue

1997-03

92

51

41

55,4 %

Sarakkeet vasemmalta: Joukkue, kaudet, ottelut, voitot, tappiot, voittoprosentti.

Petri Selkee pähkinänkuoressa

Syntynyt  

  • 25. päivä heinäkuuta 1968 

Poimintoja koripallouran varrelta… 

  • Koripalloliiton nuorisopäällikkö 2000-2003
  • Namika Lahden valmennuspäällikkö 1995-2000
  • Namika Lahden apuvalmentaja 1993-97 ja 1999-2000
  • Alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue 1998-1999 (apuvalmentaja)
  • Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue 1996-1998 (päävalmentaja)
  • Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue 1993-1995 (apuvalmentaja)

Saavutuksia 

  • Miesten Suomen mestaruus 2000
  • Miesten SM-hopeaa 1996
  • Miesten Suomen Cup –mestaruus
  • Alle 16-vuotiaiden EM-kisojen 10. sija 1995


Lisätietoja: /maajoukkueet/
 
30.4.2010 EM-karsinnat

Basket.fi-sivut avattu Facebookissa – osallistu kisaan!

Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.

10.12.2003 Pohjoinen alue

Naisille pienempi pallo 1.7.2004 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

Li-Ning on Suomen Koripalloliiton uusi yhteistyökumppani

Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

9.10.2009 11:55 Liittoa koskeva tiedote

Korisliiga ja miesten maajoukkue viiden vuoden sopimuksella URHOtv:lle

Kotimaisen joukkueurheilun TV-markkinoille voimakkaasti panostava URHOtv ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet viiden vuoden mittaisen mediaoikeussopimuksen. Jääkiekon SM-liigan ja jalkapallon Veikkausliigan oikeudet jo aiemmin hankkineelle URHOtv:lle siirtyy tuoreen sopimuksen myötä niin Korisliigan kuin miesten koripallomaajoukkueenkin mediaoikeudet.

22.4.2004 Pohjoinen alue

EM-karsintojen kotiottelupaikat valittu – YLE vahvasti mukana

Miesten ja naisten maajoukkueet pelaavat ensi syyskuussa viisi EM-karsintojen otteluaan Suomen kamaralla. Pelipaikat kyseisille otteluilla on valittu. Suomen Koripalloliitto on myös solminut EM-karsintoja koskevan televisiointisopimuksen YLE:n kanssa, joka takaa kattavan näkyvyyden Suomi-koriksen lippulaivoille.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

22.10.2014 Yhteistyökumppanit

Susijengin Petteri Koponen haastaa korisyhteisön Movemberiin

Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin Petteri Koponen haluaa aktivoida koko suomalaisen koripalloyhteisön mukaan Movemberiin. Movember on kansainvälinen hyväntekeväisyyskampanja, joka kerää varoja eturauhas- ja kivessyövän tutkimukseen sekä miesten terveyden edistämiseen.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

12.6.2007 EM-karsinnat

Naisten maajoukkueelle päävalmentaja Euroopan huipulta

Suomen naisten koripallomaajoukkue siirtyy espanjalaisen huippuvalmentaja Domingo Diazin komentoon. Koripalloliitto on solminut Diazin kanssa sopimuksen, joka ulottuu vuoden 2008 loppuun. 51-vuotias Diaz luotsasi Espanjan naiset EM-pronssille 2005 ja viime vuoden MM-kisoissa kahdeksanneksi.

22.2.2007 Pohjoinen alue

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat nimetty

Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.

13.2.2007 Pohjoinen alue

Vantaan Energia Areena maajoukkueiden uusi kotiluola

Suomen Koripalloliitto ja Vantaan Energia Areena ovat sopineet ensi kesän miesten ja naisten maajoukkueita koskevasta yhteistyöstä. Myyrmäen urheilupuistoon rakennettu ja uutuuttaan kiiltävä Energia Areena toimii koripallon lippulaivojen kotiluolana tulevissa EM-karsintaotteluissa. Areenalle mahtuu koripallo-otteluihin 2600 katsojaa.

Joukkuelajiliitot vetosivat kulttuuriministeri Tanja Karpelaan

Joukkuelajiliittojen johto tapasi Palloliiton puheenjohtajan Pekka Hämäläisen johdolla kulttuuriministeri Tanja Karpelan eduskunnassa ja vetosi alla olevalla kirjelmällä kulttuuriministeriin, jotta joukkueurheilumuotojen asema yhteiskunnan rahoituksessa huippu-urheilun osalta saatettaisiin samalle tasolle kuin yksilölajien tuki.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

Fanita Susijengiä tyylillä – rennot fanikamat nyt shopissa

Perinteisten maajoukkueen fanituotteiden rinnalle lanseeratun Susijengin streetwear-malliston ensimmäiset tuotteet ovat saapuneet. Uudet katu-uskottavat paidat ovat nyt saatavilla Koripalloliiton virallisesta verkkokaupasta osoitteessa shop.basket.fi.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

Näytä lisää vastaavia