Discoveryn olympiakoriksen asiantuntijatiimi julki: mukana Dettmann, Huff, Rannikko ja Sten

22.4.2021 13:27 Heinäkuussa käynnistyvien Tokion kesäolympialaisen koriksen asiantuntijatiimi on julkaistu. Mukana on suomalaisen koriksen eturivin tähtiä niin kentältä kuin sen laidalta.

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann ja Shawn Huff heittävät tulevana kesänä läpyjä myös Discoveryn korisstudiossa. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi

Discoveryn olympiakoriksen asiantuntijakatras koostuu Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmannista, kapteenista Shawn Huffista, tähän kauteen upean peliuransa lopettavasta Teemu Rannikosta sekä hienon uran ulkomaan ammattilaiskentillä tehneestä Tiina Stenistä. 

Suomen maajoukkueen Henrik Dettmann on luotsannut EM-kisoihin vuosina 1995, 2011, 2013, 2015, 2017 ja 2022 sekä MM-kisoihin 2014. Dettmann on nykyisellä ajanjaksollaan toiminut maajoukkueen päävalmentajana yhtäjaksoisesti vuodesta 2004. Saksan vuosinaan Dettmann johdatti Saksan EM-pronssipeliin 2001 sekä MM-pronssille 2002.

Shawn Huff palasi Suomeen ja Korisliigaan kaudeksi 2019–20 vietettyään 15 vuotta maailmalla: Neljän Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:ssa vietetyn kauden jälkeen Huff siirtyi ammattilaiskentille Kreikkaan ja ehti yhdentoista ammattilaisvuoden aikana hakea kokemusta niin Kreikan, Italian kuin Saksankin sarjoista.

Teemu Rannikon ura Euroopan kentillä hakee vertaistaan, sillä harva pelaaja saa merkitä ansioluetteloonsa seurat Reggio Emilia, Euro Roseto, Scavolini Pesaro ja Cimberio Varese Italiasta, KK Union Olimpija Sloveniasta, Himki BK Venäjältä sekä CB Granada Espanjasta. Rannikko oli voittamassa Slovenian mestaruutta sekä cupia ja Venäjän cupia. Rannikko pelasi neljänä kautena Euroliigaa. Rannikko pelaa parhaillaan uransa viimeistä kautta ja taistelee tiukasti Suomen mestaruudesta Vilppaan kanssa, kun käynnissä on parhaillaan finaalisarja Kauhajokea vastaan.

Yli 100 naisten maaottelua pelannut Tiina Sten lopetti uransa joulukuussa 2016 12 ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Espanjan, Kreikan ja jälleen Espanjan jälkeen Stenin toinen koti löytyi Saksasta Wasserburgista, jossa Sten viihtyi neljä kautta pelaten Eurocupia ja voittaen Saksan mestaruuden neljästi peräkkäin. Vuonna 2014 Sten valittiin Saksan Bundesliigan parhaaksi ulkomaalaiseksi pelaajaksi.

Miesten olympiakultaa puolustaa kolme edellistä mestaruutta voittanut Yhdysvallat. Naisten puolella Yhdysvallat metsästää jo seitsemättä perättäistä mestaruutta. Tokion olympialaisissa ensiesiintymisen tekee 3x3-koripallo, jonka mestaruus ratkotaan ensimmäistä kertaa.

Otteluiden selostuksista vastaavat Kristian Palotie, Saku Mäkynen, Tomi Tiilikainen ja Otto Tolonen (3x3). 

Vapaasti katsottava TV5-kanava näyttää Tokion kesäolympialaisten tapahtumia ainoana suomalaisena tv-kanavana ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä. Suoratoistopalvelu discovery+ lähettää kaikki olympiatapahtumat.

 
9.6.2026 13:00 Susijengi

Susijengin Open Gym pyörähtänyt käyntiin 42 pelaajan kutsulistalla

Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

23.5.2026 11:30 Susijengi

Ranska kasaa väkivahvaa joukkuetta Susijengiä vastaan, Unkari kutsui kärkimiehistönsä koolle kesän MM-karsintoihin

Susijengi on saamassa keskikesän MM-karsintaikkunassa eteensä kaksi vaarallista joukkuetta. Loppuunmyytyyn Veikkaus Areenaan 3. heinäkuuta vieraaksi saapuva Unkari on kutsunut ikkunaan koolle parhaan miehistönsä, kun taas olympiahopeamitalisti Ranska lähtee tavoittelemaan lohkon kärkipaikkaa NBA:n nelinkertaisen parhaan puolustajan Rudy Gobertin ja NBA:sta ja Euroliigasta kootun veteraani- ja nuorisojaostonsa johdolla.

22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

21.5.2026 08:31 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon mestaruuteen, Daniel Dolencille hopeaa Islannissa

Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.

14.5.2026 09:00 Hall of Fame

Henrik Dettmann suomalaisen koripallon Hall of Fameen

Miesten maajoukkueen pitkäaikainen päävalmentaja ja nykyinen Koripalloliiton valmennuksen johtaja on yksi viidestä tänä vuonna suomalaisen koripallon Hall of Fameen nimettävästä legendasta.

11.5.2026 10:19 Susijengi

Lassi Tuoville jatkoa Yokohama B-Corsairsin päävalmentajana

Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.

9.5.2026 11:13 Susijengi

Jantusen Fenerbahce Euroliigan Final Fouriin, Kaukiainen taas Viron finaaleihin

Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.

Näytä lisää vastaavia