Divari B täydentyi, kauteen 15 joukkueella

1.9.2015 Suomen Koripalloliiton hallitus on ylimääräisessä sarjalisenssikäsittelyssään myöntänyt sarjapaikat miesten Divisioona B:hen Helsingin NMKY:lle ja Namika Lahti Junioreille. Ylimääräinen sarjalisenssikäsittely järjestettiin Urheilun Oikeusturvalautakunnan vaateesta.

Urheilun Oikeusturvalautakunta hyväksyi 19.8.2015 päätöksessään 26/2015 Helsingin NMKY:n valituksen ja päätti, että Suomen Koripalloliitto ry:n liittohallituksen päätös 15.6.2015 on poistettava siltä osin, kun miesten koripallon I divisioona B:n sarjapaikka oli myönnetty Namika Lahti Juniorit ry:lle. Asia palautettiin Suomen Koripalloliitto ry:lle uudestaan käsiteltäväksi ja asian jatkokäsittelyssä tuli ottaa huomioon päätöksen ratkaisun perusteluissa todetut näkökohdat.

Suomen Koripalloliitto pyysi 20.8.2015 kaikkia miesten 2. divisioonassa kaudella 2014-2015 pelanneilta joukkueilta ja joilla ei vielä ollut sarjapaikkaa miesten I-divisioona B:ssä, hakemaan sarjapaikkaa miesten divisioona B:hen pelikaudeksi 2015-16 toimittaen joukkueille sarjalisenssisitoumuksen sekä sen liitteet toimitettavaksi täytettyinä Koripalloliittoon 27.8.2015 mennessä.

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan 31.8.2015 sarjapaikkaa hakeneiden Helsingin NMKY ry:n (HNMKY U23) ja Namika Lahti Juniorit ry:n (Lahti Basketball) hakemukset sarjalisenssiyksikön esityksen mukaisesti ja myönsi seuroille C-lisenssin sekä osallistumisoikeuden miesten I divisioona B:hen pelikaudeksi 2015-16.

Päätöksen mukaisesti miesten Divari B pelataan alkavalla kaudella 15 joukkueen kaksinkertaisena sarjana (28 ottelua). Runkosarjan neljä parasta joukkuetta selviää pudotuspeleihin, joiden 1. ja 2. nousevat miesten I divisioona A:han pelikaudeksi 2016-17.

Runkosarjassa paremmin sijoittunut välierien häviäjä pelaa divarikarsinnan paras kolmesta (2 voittoa) miesten I divisioona A:n runkosarjassa viimeiseksi (8.) sijoittunutta joukkuetta vastaan. Ottelusarjassa kotiedun (1. ja 3. ottelu) saa I divisioona A:ssa pelannut joukkue. Ottelusarjan häviäjä pelaa miesten I divisioona B:ssa pelikaudella 2016-17 edellyttäen, että seura täyttää sarjalisenssin myöntämiskriteerit ja sen sarjapaikka vahvistetaan.

Runkosarjan neljä viimeistä (12.-15.) joukkuetta putoavat alueelliseen II divisioonaan pelikaudeksi 2016–17.

Kauden 2015–16 I divisioonan karsintojen voittaja sekä sarjalisenssiyksikön tekemän rankingin kaksi (2) parasta pelaavat miesten I divisioona B:ssä pelikaudella 2016-17.

 
21.10.2025 15:34 Koripalloliitto

Rohkaisijat-hanke jatkuu – pyydä henkilökohtainen rohkaisuviesti lapsellesi Susijengin tai Susiladiesin pelaajalta!

Kesällä käynnistyneen Rohkaisijat-hankkeen keskeinen viesti lapsille ja nuorille on, että että he eivät ole yksin. Nyt 100 nopeinta vanhempaa voi pyytää lapselleen henkilökohtaisen rohkaisun Susijengin tai Susiladiesin tähdeltä.

17.10.2025 08:00 Koripalloliitto

Haku strategisiin kehitystyöryhmiin on nyt auki

Koripalloliiton strategia muuttuu nyt konkreettisiksi teoiksi. Kehitystyöryhmissä pääset mukaan rakentamaan tulevaisuuden suomikorista – hae mukaan 31.10. mennessä!

15.10.2025 13:55 Koripalloliitto

Korismies ja kuvittaja Antti Kyrölle koris on silmäkarkkia

Koripalloliiton tuoreen strategian kuvittanut Antti Kyrö piilottaa muihinkin suunnittelutöihinsä korisviittauksia.

13.10.2025 17:30 Koripalloliitto

Suomen Koripalloliiton uusi strategia julkaistu – yhteinen suunta vie kohti vahvempaa suomikorista

Suomen Koripalloliiton uusi, rullaava strategia on julkaistu. Uudistettu strategia toimii koko koripalloyhteisön suunnannäyttäjänä ja käytännön työn tukena – rakentuen yhteiseen tahtotilaan kasvattaa ja kehittää lajia kaikilla tasoilla.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

26.9.2025 11:39 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee kenttä- ja seuratoiminnan kehityspäällikköä

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

18.9.2025 10:17 Koripalloliitto

Koululaisten koritalkoissa tehtiin lähes kaksi miljoonaa koria

Jos Susijengi ylitti EM-kisoissa odotukset, niin tekivät myös koululaiset Miljoona koria! -haasteessa. EM-kisojen aikana tavoiteltu miljoonan korin määrä tuplaantui, kun 1000 luokkaa ympäri Suomen otti haasteen vastaan.

10.9.2025 13:05 Pääjuttu

Miljoona rikki heittämällä

Samalla kun Susijengi on raivannut tietään EM-kisoissa, yli 20 000 koululaista on tukenut joukkuetta heittämällä koreja ympäri Suomen kouluja. Miljoonan korin tavoite saavutettiin keskiviikkona 10.9.

2.9.2025 15:54 Koripalloliitto

Korisukka heiluu kouluissa – miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa

Suomen kouluissa eletään vahvasti mukana EM-kisahuumassa. Susijengin ja Susiladiesin sekä Koripalloliiton jäsenseuroineen heittämä miljoonan korin haaste on temmannut mukaansa jo yli 12 000 koululaista.

27.6.2025 10:58 Koripalloliitto

Korisperhe kerää voimansa Vimpelin Vedon auttamiseksi – näin voit auttaa

Vimpelin Vedon yhteisö menetti reilu viikko sitten liikuntahallin tulipalossa peli- ja harjoituspaikan sekä harjoitusvälineet aina palloja myöten. Seura kerää nyt lahjoituksia tukirahastoon. Tavoite on hankkia uusia peli- ja harjoitusvälineitä ja palauttaa harjoittelu- ja peliolosuhteet mahdollisimman nopeasti.

Näytä lisää vastaavia