Baboucarr Bojang muutti Gambiasta Yhdysvaltoihin 12-vuotiaana ja valmistui Illinois Staten yliopistosta vuonna 2003. Suomessa hän pelaa jo kolmatta kauttaan. Kaksi ensimmäistä hän vietti Kauhajoen Karhussa, jota Bojang oli nostamassa Korisliigaan vajaa vuosi sitten.
Kuluvalla kaudella Bojang on dominoinut divisioonan korinalustoja Korikobrien paidassa. Hän on tehtaillut keskiarvoikseen 25,4 pistettä ja 15,8 levypalloa. Pistelukema oikeuttaa sarjan kolmossijaan. Levypalloissa Bojang on ykkösenä – kuten hän oli myös viime kaudella.
– Olen joukkuepelaaja, pelaan kovaa ja teen kaikkeni joukkueen eteen. Haluan auttaa joukkuetta voittamaan ja pääsemään kevään playoffeihin. Odotan mielenkiinnolla uutta haastetta KTP:n paidassa, kommentoi Bojang siirtoaan.
Siirron myötä Bojangista tulee jo kolmas sarjaporrasta ylemmäs rekrytoitu vahvistus tällä kaudella. Aiemmin Porvoon Tarmo kaappasi divarin korintekijätilaston kärkinimen Anthony Bennettin riveihinsä Ura Basketista, jonka vahvuudesta Korihait puolestaan värväsi Darius Gloverin.
KTP on parhaillaan kiinni Korisliigan viimeisessä pudotuspelipaikassa kahdeksantena. Se on voittanut kauden 32 ottelusta 13.
Bojang saapuu Kotkaan keskiviikkona ja pelannee perjantaina Kymenlaakson paikalliskamppailussa Kouvoja vastaan.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/