Viime kaudella Levä pelasi Korisliigaa Porvoon Tarmon riveissä 17 ottelun verran tehoin 7,1 pistettä, 1,6 levypalloa ja 1,5 syöttöä ottelua kohden.
– Eero pelasi viime kaudella hyvän alkukauden, mutta kohtasi ikävän loukkaantumisen. On hienoa auttaa Eeroa pääsemään takaisin pelikuntoon ja on upeaa, että Eero haluaa tulla kuntouttamaan itseään tuttuun ympäristöön. Täydessä kunnossa ollessaan Eero on Korisliiga-tason ykköstakamies, arvioi HNMKY:n päävalmentaja Juha Oikarinen.
Ennen Porvoossa viettämäänsä vuotta Levä pelasi vuoden Kouvojen riveissä, jota edelsi kolme kautta divisioonaa HNMKY-paidassa.
Urallaan Eero Levä on ennättänyt pelaamaan 53 nuorten maaottelua.
Aiemmin HNMKY on kiinnittänyt ensi kauden divisioonamiehistöönsä Ilkka Ekströmin, Janne Hännisen, Clifton Jonesin, Tuomas Mantereen, Eetu Niemisen,Teemu Siitosen, Antti-Jussi Sipilän sekä Anton Telihin.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/