Elias Valtonen: ”Näitä matseja varten on pitkään treenattu”

26.11.2020 10:34 Elias Valtosen, 21, ensiesiintymisestä Susijengi-ympyröissä on kohta jo kaksi vuotta, mutta virallista arvokisa- tai arvokisakarsintaottelua ei Euran Veivin kasvatti ole vielä ansioluetteloonsa kirjannut. Viime kesän Viro-otteluissa taitojaan väläytelleen Valtosen katse onkin nyt tiiviisti EM-karsintojen Georgia- ja Serbia-mittelöissä.

Ensimmäistä EM-karsintaottelua odottaessa: Elias Valtosella on suuri rooli coach Dettmannin suunnitelmissa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengin huipentaessa harjoituskesänsä 2020 Viro-tuplamaaotteluihin Tapiolassa ja Lohjalla pääsi Valtonen toden teolla irti. Euralainen osoitti susifaneille ratkaisuvoimaisuuttaan ja monipuolisuuttaan molemmissa kenttäpäädyissä ja osoitti arvonsa täydellisesti susikonseptiin sopivana tempopelaajana.

- Siinä oli hyvä Open Gym -kesä takana. Pääsin treenaamaan monta viikkoa keskeytyksettä kovaa ja hakemaan itseluottamusta. Kahden NCAA-vuoden aikana nälkä maajoukkuetta kohtaan kasvoi ja se purkautui noin, Valtonen arvioi Viro-otteluiden suorituksiaan.

Valtonen ansaitsi Viroa vastaan myös uuden liikanimen, kun otteluiden kommentaattorina Ylellä toiminut susilegenda Teemu Rannikko kutsui tätä useiden näyttävien pallonriistojen ja blokkien myötä ”Siivouspalvelu Valtoseksi”.

- On se puolustaminen ollut mun juttu myös junnusarjoissa ja -maajoukkueissa. Jostain se puolustuspään vire aina tulee, kun viitsii vetää työhaalarit niskaan. Blokit ja riistot ja muut näyttävät asiat on siinä lähinnä sivutuote.

Arizona State terävöitti pakkipäätä, Tübingen hyökkäyspään itseluottamusta

Kolme kautta HBA-Märskyä miesten divarissa edustanut Valtonen siirtyi Mäkelänrinteestä Yhdysvaltojen yliopistoliiga NCAA:han ja Arizona Staten yliopistoon syksyllä 2018. Tulokaskaudellaan Arizona Statessa Valtonen sai vähänlaisesti peliminuutteja, mutta toisella kaudellaan 2019–20 hänellä oli päävalmentaja Bobby Hurleyn rotaatiossa selkeä rooli.

- Toisena vuonna mun tehtävä jengissä oli puolustaa vastustajan takakentän tai laidan skoraajaa. Uskon, että viime kauden aikana menin selkeästi eteenpäin puolustuksessa sen ansiosta.

Valtosen ”työkomennuksiin” lukeutui viikon takaisessa NBA:n draftissa ensimmäisenä varauksena Minnesota Timberwolvesiin huudettu, Georgia Bulldogsin yliopistojoukkuetta edustanut Anthony Edwards. Valtosen Arizona State voitti ottelun 79-59 Edwardsin kirjauttaessa Georgialle 13 pistettä – ja heittäessä kaikki viisi kolmen pisteen heittoyritystään ohi.

- Tehtävä oli hidastaa Edwardsia. Se on sen verran liukas kaveri, että ihan kaikkea siltä ei voi ottaa pois, mutta mielestäni onnistui ihan ok siinä matsissa. Naamaan heitetty hypäri oli ainoa, jonka Edwardsille sain koutsin mukaan antaa, muistelee Valtonen.

Kahden Arizona Staten kauden jälkeen Valtonen vaihtoi yliopistopojan tyköistuvan puvun ammattilaishaalareihin ja suuntasi Saksan Pro A -liigaan, suomalaisten Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentamaan Tübingen Tigersiin aloittamaan ammattilaisuraansa.

Kausi on ehtinyt vanheta vasta kolmen ottelun verran, mutta Valtonen on nautiskellut suurta vastuuta (26,5 peliminuuttia/ottelu) ja kirjauttanut joukkueelleen 9,3 pistettä, 2,0 levypalloa, 1,3 blokkia (!) ja 1,0 riistoa ottelua kohden.

- Haettiin harkkapeleistä pari kovaa voittoa. Pro A:ssa on tullut pari harmillista tappiota, mutta ailahtelu on mun mielestä ihan ymmärrettävää näin nuorena jenginä, Valtonen summaa tähänastista ammattilaiskokemusta.

- Hyökkäyspään itseluottamus on noussut, kun valmentajat ovat rohkaisseet ottamaan omia ratkaisuja. Henkilökohtaisen treenin avulla olen saanut monipuolistettua hyökkäyspeliäni ja kentän ulkopuolella asiat rullaa mukavasti. Se auttaa, että jengissä on kaksi suomalaista valmentajaa.

Susijengi: tunnustelusta rotaation avainpalaseksi

Susijengiin Valtonen kutsuttiin ensimmäisen kerran helmikuun 2018 MM-karsintaikkunaan vasta abiturientti-ikäisenä nuorukaisena. Vaikka kentälle asti Valtonen ei Islantia ja Bulgariaa vastaan päässyt, muistelee hän noita kahden vuoden takaisia päiviä lämmöllä.

- Olen kiitollinen, että pääsin mukaan ja sain vetää viikon ajan treeneissä maan parhaiden pelaajien kanssa. Yhden leirityksen jälkeen olikin paljon helpompi lähteä Susijengin mukaan seuraavalla kerralla.

Seuraava susikomennus koitti kesällä 2019, jolloin Valtonen merkkautti runsaat 15 minuuttia ottelua kohden otteluissa MM-kisoihin valmistautuneita Venäjää, Serbiaa ja Liettuaa vastaan. Viime kesän Viro-maaotteluiden myötä Valtonen kokee olevansa nyt valmis auttamaan Susijengiä myös virallisissa EM-karsintamatseissa.

- Näitä karsintoja varten on pitkään treenattu ja kaikki kesän pelaaminenkin tähtäsi juuri näihin peleihin. Lähden kentälle pelaamaan omaa peliä ja tekemään samoja juttuja mitä Viro-matseissa, mutta vielä terävämmin.

Asetelma EM-karsintaikkunassa onkin mielenkiintoinen, kun Viro-maaotteluissa kunnostautunut nuori jaosto Valtosesta Henri Kantoseen ja Edon Maxhuniin saa rinnalleen kaiken nähneet susikonkarit Jamar Wilsonista Sasu Saliniin ja Shawn Huffiin.

- Eiköhän vanhemmat herrat pysy rutiinilla pelissä mukana. Se tuo meille hyvän kombon rytmitystä ja vauhtia, kun jengissä on kokeneempia ja vähemmän kokeneita pelaajia, Valtonen virnistää.

Susijengi kohtaa EM-karsintakuplassa lauantaina 28.11. Georgian klo 19.30 ja maanantaina 30.11. Serbian klo 19.00. Yle televisioi ottelut kanavillaan.
 

Henkilöt

 
26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

23.2.2024 10:50 Susijengi

Topias Palmi: ”Vastassa on yksi maailman parhaista joukkuepuolustuksista”

Jos Susijengi haluaa pelata voitosta Serbiaa vastaan myöhään tänä iltana Belgradissa, on sen onnistuttava puolustuspäässä täydellisesti ja käytettävä vapaat heittopaikkansa tuloksellisesti, kun niitä tarjoutuu. Haasteen ottaa innolla vastaan Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 29, joka pelaa ammattilaisuransa parasta kautta Karhu Basketissa.

28.11.2020 10:50 Susijengi

Jamar Wilson: “Ihmisille tilaisuus saada ajatukset hetkeksi pois arjesta”

Susijengin kulmakiviin EM-kisakesästä 2015 asti lukeutunut Jamar Wilson, 36, on haastavan vuoden päätteeksi vertymässä verrattain hyvään pelikuntoon. ”Jammun” pelinrakennus- ja korintekokyky nousevat arvoon arvaamattomaan, kun Georgia ja Serbia asettuvat Susijengiä vastaan Espoo Metro Areenan EM-karsintakuplaan.

25.11.2020 10:45 Susijengi

Max Besselink: ”Olin tosi yllättynyt maajoukkuekutsusta”

Yksi kesä voi tehdä ihmeitä. Saatuaan kutsun ensimmäiseen Susijengin Open Gym -leiritykseensä kesällä 2020 Max Besselink päätti tunnustella, olisiko hänestä harjoittelemaan maan parhaiden pelaajien kanssa. Kesä jälkeen Besselink otti evoluutioloikan pelaajana, löi läpi Korisliigassa ja ansaitsi kutsun Susijengin EM-karsintaleiritykseen.

24.11.2020 12:00 Susijengi

Matti Nuutinen: ”Pidetään huoli, että vastustaja saa tehdä ylitöitä”

Susijengi lähtee marraskuun EM-karsintakuplaan Georgian ja Serbian jättikokoisia joukkueita vastaan tutusta pienen ja aggressiivisen joukkueen asemasta. Susijengin puolustuksen monitoimikoneeksi vuosien varrella kasvanut Matti Nuutinen, 30, uskoo omiensa kykyyn tehdä EM-karsintavastustajien elämä hankalaksi.

18.9.2012 EM-karsinnat

Valmentajalegenda Tuominen: ”Nykymaajoukkueen pelaamista mielettömän kiva katsoa”

Suomen miesten maajoukkuetta mm. vuoden 1964 Tokion olympialaisissa sekä vuoden 1967 EM-kotikisoissa valmentanut Kalevi Tuominen, 85, on yli 40 vuoden ajan ollut miesten maajoukkuehistorian voittoisin päävalmentaja. Viikko sitten tiistaina valmentajalegenda seurasi hyvillään, kuinka ”Susijengin” tämän päivän päävalmentaja Henrik Dettmann kiilasi hänen rinnalleen voittotilastossa.

18.9.2012 EM-karsinnat

Henrik Dettmann: ”MM-kisat ja olympiakarsinnat ovat täysin mahdolliset”

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmannin johtamat joukot saavuttivat toisen peräkkäisen EM-kisapaikkansa viime viikolla päättyneistä EM-karsinnoista. Lisäksi Dettmann nousi Kalevi ”Kallu” Tuomisen rinnalle Suomen kaikkien aikojen voitokkaimmaksi maajoukkuevalmentajaksi. Dettmannin, 54, katse on kuitenkin jo tulevaisuudessa ja kovenevissa tavoitteissa.

9.8.2011 EM-karsinnat

Shawn Huff luottavaisena Unkari-otteluun

Kahden viikon takainen Pohjoismaiden mestaruus oli hyvä alkusoitto, mutta vasta viime viikon vierasvoitto Saksasta oli tulikoe, joka antaa hyviä merkkejä Suomen kisakunnosta. Näin miettii miesten maajoukkueen luottolaituri Shawn Huff, 27, joka uskoo Suomen aloittavan tiivistahtisen EM-karsinnat perjantaina vierasvoitolla Unkarista.

6.8.2011 14:05 EM-karsinnat

Koponen Saksa-voitosta: ”Osoitus osaamisestamme”

Suomen korismaajoukkueen tähtitakamies Petteri Koposen äänessä ei ole havaittavissa tyytyväisyydentunnetta, kun hän ruotii perjantaina saavutettua maaotteluvoittoa Saksasta. Ei siitäkään huolimatta, että MM-kisakävijä Saksan kaataminen on Suomelle harvinaista herkkua. Koposen ja kumppaneiden katse on – ja on ollut koko ajan – tukevasti ensi perjantaina käynnistyvissä EM-karsinnoissa.

Näytä lisää vastaavia