26.3.2021 09:25 17-vuotias takamies Emil Skyttä on allekirjoittanut jatkosopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa.

Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Ensimmäistä kauttaan Korisliigassa pelaava 17-vuotias Emil Skyttä ja Helsinki Seagulls ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen Korisliiga-kaudelle 2021–22.
192-senttinen takamies on edustanut Seagullsia tällä kaudella seitsemässä ottelussa, joista kolme on ollut pudotuspeleissä. Korisliigan lisäksi hän on pelannut kauden aikana 15 ottelua M1A-divisioonassa HNMKY:n riveissä.
“On hienoa päästä jatkamaan kehittymistä ja pelaamista ensi kaudella tämän joukkueen ja organisaation kanssa. Keskittymiseni on sataprosenttisesti kuitenkin nyt playoffeissa", Skyttä kommentoi tilannetta.
Vuonna 2003 syntyneeltä Tapiolan Hongan kasvatilta löytyy myös kahden ottelun verran maajoukkuekokemusta Suomen U18-kokoonpanosta viime kesältä. Näyttävillä donkkisuorituksilla tällä kaudella säväyttänyt Skyttä on nuoren uransa aikana saavuttanut kasvattajaseuransa joukkueissa kaksi juniorien SM-mitalia ja näiden lisäksi hänen palkintokaapistaan löytyy Seagullsin mukana helmikuussa voitettu Suomen Cupin mestaruus.
Helsinki Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso kommentoi uutta sopimusta:
“Emil on räjähtävä nuori takamies, joka on esiintynyt edukseen viime aikoina vastuuta saadessaan. Olen erittäin tyytyväinen, että nuori mies jatkaa kanssamme myös tulevalla kaudella. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, voidaan olettaa vastuun kasvavan myös Korisliigassa. Emilin yksi parhaista ominaisuuksista on valtava motivaatio kehittyä ja harjoitella laadukkaasti sen mukaisesti. Jo nyt olemme päässeet nauttimaan hänen ekstraharjoittelunsa tuottamista tuloksista.“
Skytän Korisliiga-kauden piste-ennätys syntyi maaliskuussa Korihaiden vieraana Uudessakaupungissa, kun hän tilastoi 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 syöttöä.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.