Erik Murphy: ”On ollut ikävä tätä jengiä”

15.2.2021 10:06 MM-kisakesänä 2014 suomalaisyleisölle esitellyn Susijengin ison pään luottomiehen Erik Murphyn, 30, edellisestä esiintymisestä sinivalkopaidassa on kuin varkain ehtinyt kulua runsaat kaksi vuotta. Tämän viikon ratkaisevien EM-karsintapelien kannalta onkin onni, että ”Susi-Erkki” on pitkän poissaolon ja kuntoutuksen jälkeen löytänyt peli-ilmeen ja -vireen Japanissa.

Tutut kasvot tauon jälkeen: Erik Murphy vetää tällä viikolla taas susipaidan ylleen. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Saapuessaan edellisen kerran Susijengin vahvuuteen marraskuun 2018 MM-karsintaikkunaan Murphy pelasi vahvaa kautta Saksan Bundesliigan ja Eurocupin Frankfurt Skylinersissa – niin vahvaa, että ovet Euroopan parhaaseen kansalliseen sarjaan, Espanjan ACB:aan, avautuivat kevätkauden kattavalla sopimuksella Murcian kanssa.

Murphyn Espanjan kevät katkesi kuitenkin polvivammaan, josta toipuminen ja kuntoutuminen piti ”Susi-Erkin” kokonaan sivuissa niin ammattilaisareenoilta kuin maajoukkuepeleistäkin koko 2019–20-seurajoukkuekauden ajan.

Kuntoutettuaan itseään kotikonnuillaan Massachusettsissa ja entisessä opinahjossaan Floridassa Murphy palasi ammattilaisareenoille syksyllä 2020 solmittuaan sopimuksen Japanin kakkosliigaa pelaavan Fukushima Firebondsin kanssa. Operaatio, kuntoutus ja pitkä huili tekivät tehtävänsä – Murphy on ollut 16,7 pisteen ja 8,9 levypallon keskiarvoillaan Firebondsin kaikki kaikessa.

Vaan kuinka aiemmin ammattilaisena NBA:ssa, NBA:n kehitysliigassa (G-League) ja Euroopassa pelannut Murphy päätyi kaukaiseen Japaniin asti?

- Espanjan liigassakin pelannut kaverini Nik Caner-Medley pelasi viime kaudella Japanissa ja kehui kokemusta maasta taivaisiin. Muutamat japanilaisjoukkueet olivat olleet minuun yhteydessä jo aikaisempina Euroopan vuosinani ja Nikin agenttiin tutustuttuani asiat alkoivat konkretisoitua, Erik kertoo.

- Kuntoutusaikanani Nikin kertomukset Japanista tuntuivat yhä varteenotettavammilta ja ajattelin, että oltuani niin pitkään sivussa Japani voisi olla minulle oikea paikka. Koris on Japanissa hyvin erilaista kuin mihin olen tottunut, mutta olen taas kunnossa, valmentaja on antanut minulle valtavasti vapauksia ja nautin koriksesta todella paljon.

Helmikuun karsintaikkuna alleviivattuna päivyrissä

Murphyn nimi oli kirjattu päävalmentaja Henrik Dettmannin papereihin jo marraskuun EM-karsintaikkunan lähestyessä, mutta uuteen seurajoukkueeseensa puolentoista vuoden kilpailutauon jälkeen yhä totuttautuvana pelaajana hän koki olevansa velvollinen omistautumaan Fukushima Firebondsille.

Mutta helmikuun EM-karsintaikkuna on ollut Murphyn päivyrissä alleviivattuna jo kauan.

- Olisin marraskuun karsintaikkunan aikana missannut yli viisi Firebondsin peliä, mitä en halunnut tehdä tilanteessa, jossa en tuntenut joukkuettani ja sen pelijärjestelmää vielä täysin, Erik kertoo.

- Sanoin kuitenkin valmentajalleni jo hyvissä ajoin, että aion matkustaa Suomeen ja edustaa Susijengiä ratkaisevissa karsintaotteluissa helmikuussa ja hän puolestaan on alusta asti sanonut, että ilman muuta sinun on mentävä maajoukkueen matkaan ja autettava maatasi menestymään.

Murphy seurasi marraskuun kahta niukkaa EM-karsintatappiota Georgiaa ja Serbiaa vastaan Japanin asunnoltaan. Palo kentille oli kova – erityisesti Susijengin ison pään pelaajien ajautuessa virhevaikeuksiin viime minuuteilla Georgiaa vastaan.

- Tietenkin se oli tilanne, jossa koin, että olisin voinut olla joukkueelleni avuksi. Muutenkin olen miettinyt paljon rooliani Susijengissä ja todennut, että mulle on nimenomaan luontevaa tehdä niitä asioita, jota koutsit käskee ja tilanne vaatii. On se sitten oman heiton ottamista, ekstrasyötön antamista tai Giorgi Shermadinia vastaan painimista.

Murphy tahtoo Susijengin arvokisatarinalle jatkoa

Viikonloppuna Tbilisin EM-karsintakuplassa pelataankin isoin panoksin. Ennakkosuosikki Serbia tahtoo lunastaa EM-kisapaikkansa ja edellisessä karsintaikkunassa Serbian kaatanut Sveitsi saapuu perjantaina Susijengin kimppuun tähtäimessään hyvitys vuodentakaisesta kotitappiosta. Sunnuntaina on puolestaan vuorossa jälleen uusi painimatsi 216-senttisen Shermadinin Georgiaa vastaan.

Käytännössä kaikki on lohkossa avoinna ja mahdollisesti EM-kisapaikkaa saadaan jännittää sunnuntain viimeiseen otteluun asti.

- Sveitsi ja Georgia ovat kaksi hyvin erilaista joukkuetta. Meidän vahvuuksiamme tosin on se, että meillä on taitavia pelaajia kaikille pelipaikoille ja että pelimme on monipuolista – osaamme pelata yhtä lailla pientä ja liikkuvaa kuin isoa puolen kentän joukkuettakin vastaan. Edessämme on iso haaste, mutta me kaikki tahdomme EM-kisoihin jatkamaan siitä, mihin 2017 Helsingissä jäimme.

Ennen kaikkea Murphy on onnellinen mahdollisuudestaan tavata ”toista perhettään” pitkästä aikaa. Marraskuun 2018 MM-karsintaikkunasta on kulunut pitkä aika.

- Olen pitänyt yhteyttä Henkkaan (Dettmann), Lassiin (Tuovi), Shawniin (Huff), pikkuveljeeni (Alex Murphy) ja tietysti muutamaan muuhunkin kaveriin, mutta on ihan eri asia olla täällä paikan päällä ja päästä tapaamaan heidät kasvotusten, treenaamaan ja pelaamaan heidän kanssaan. On ollut ikävä tätä jengiä!

Henkilöt

 
16.2.2021 10:01 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Kun isoja saappaita tarjotaan, haluan olla valmis”

Toista kauttaan ammattilaisena pelaava Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 22, on tehnyt huipentuvien EM-karsintojen aikana vahvan sisääntulon Susijengiin. Viron-Latvian liigaa johtavan Pärnun pelinrakentajana toimiva Maxhuni kertoo tähdänneensä jo vuodet siihen, että voisi jonain päivänä johtaa Susijengin peliä Rannikon, Koposen ja Wilsonin jalanjäljissä.

10.2.2021 16:00 Susijengi

Määrätietoinen Susijengi matkaa Georgiaan EM-kisapaikan perässä

EM-karsinnat paikoista syyskuun 2022 EM-kisoihin huipentuvat ensi viikolla Georgian Tbilisissä, minne Susijengi matkaa korkein panoksin. Kahdesta jaossa olevasta EM-kisapaikasta mittelevät samassa karsintalohkossa monivuotinen mitalisuosikki Serbia sekä Susijengin ”päävastus”, Tbilisin karsintakuplan avausottelussa vastaan asettuva Sveitsi.

4.12.2020 19:21 Susijengi

Susijengin EM-karsintalohkon ratkaisupelit Georgiaan, Susiladies palaa Portugalin

Susijengin, Serbian ja Georgian tasaväkinen kisa paikoista vuoden 2022 miesten EM-kisoihin huipentuu Georgian pääkaupungissa Tbilisissä ensi vuoden helmikuussa pelattavaan kolmanteen EM-karsintakuplaan. Susiladiesin karsinnat puolestaan huipentuvat Portugalin Matosinhosiin tammi- ja helmikuun taitteessa.

30.11.2020 21:58 Susijengi

Susijengi kasvoi pelin sisällä, jäi hipan rooliin Serbiaa vastaan

Sveitsi-tappion sisuunnuttama Serbia oli lyödä tilannekovuudellaan ja toteuttamisellaan Susijengin kanveesiin jo maanantai-illan EM-karsintaottelun alkumetreillä. Edon Maxhunin herättämä Susijengi kasvoi pelin aikana silmissä, mutta Serbia katkaisi huolella Susijengin toisen puoliajan kirinpoikaset ja jäädytti ottelusta 75–66 (35–25)-voiton.

30.11.2020 18:07 Susijengi

Georgia piti pintansa Sveitsiä vastaan

Viime sekunnin Serbia-voittonsa myötä peli-ilmeensä löytänyt Sveitsi nousi tappiotonta Georgiaa vastaan viidentoista pisteen takaa kummitteluetäisyydelle maanantai-iltana Espoon EM-karsintalohkossa. Georgia piti kuitenkin päänsä kylmänä ja voittotilinsä puhtaana Tornike Shengelian uroteoilla pistein 84–91 (39–46).

30.11.2020 10:51 Susijengi

Serbialainen koripallokulttuuri on Susijengin jäsenille tuttua

Susijengi saa maanantai-iltana vastaansa entisen Jugoslavian alueen koripallokulttuurin kruununjalokiven, Serbian, joka vuodesta toiseen kätilöi Eurooppaan ja maailmalle ensiluokkaisia koripalloilijoita ja joukkueita. Vaan miksi juuri Serbia menestyy vuodesta toiseen niin hyvin? Vastausta kysymykseen voi hakea Susijengin jäsenten kertomuksista uransa ajalta.

29.11.2020 22:32 Susijengi

Susijengi ja Serbia nimesivät miehistönsä maanantain otteluun

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann ja Serbian päävalmentaja Igor Kokoskov ovat nimenneet pelaajatusinansa maanantai-illan EM-karsintaotteluun.

29.11.2020 13:28 Susijengi

Maanantain EM-karsintavastus Serbia on kurinalainen, huolellinen ja ärsytetty

Marraskuun EM-karsintakuplan ensimmäisessä ottelussaan Serbia opetteli nöyryyttä raskaimman kautta taipumalla kahdesti aiemmin hävinneelle Sveitsille viime hetken heitolla. Kulttuuri ja perinteet velvoittavat, että Serbia saapuu maanantaina Susijengiä vastaan merkittävästi paremmalla ilmeellä ja asenteella, kertoo Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovi.

29.11.2020 10:35 Susijengi

Sasu Salin maaottelupisteiden Top 20 -listalle

Helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti ja kymmenvuotisjuhlaansa Susijengissä viettävä Sasu Salin, 29, upotti lauantai-iltana Georgiaa vastaan 22 pistettä ja nousi siten Klaus Mahlamäen ohi miesten A-maaottelupisteiden Top 20 -listalle. Salinilla on nyt kasassa 1003 A-maaottelupistettä.

28.11.2020 22:29 Susijengi

Shermadini kuningas korien alla, Georgia Susijengiä väkevämpi

EM-karsintalohkoa tappiottomasti johtava Georgia lisäsi vyölleen kolmannen perättäisen päänahan kaatamalla Susijengin Espoo Metro Areenalla myöhään lauantai-iltana. Georgian korinaluspelaaminen suisti 216-senttisen Giorgi Shermadinin johdolla suomalaiset virhevaikeuksiin ja lopulta parkettiin pistein 85–91 (40–44).

28.11.2020 18:59 Susijengi

Sveitsin voittotili auki Mladjanin haamuheitolla

Kärsittyään kaksi kirvelevää viime hetkien tappiota Georgiaa ja Susijengiä vastaan helmikuun karsintaikkunassa sai Sveitsi viimein voittotilinsä auki Espoo Metro Areenan EM-karsintakuplan avausottelussa. Dusan Mladjanin kulmasta upottama hyppyheitto 0,5 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua nosti Sveitsin voittoon Serbiasta pistein 92–90 (49–44).

28.11.2020 10:50 Susijengi

Jamar Wilson: “Ihmisille tilaisuus saada ajatukset hetkeksi pois arjesta”

Susijengin kulmakiviin EM-kisakesästä 2015 asti lukeutunut Jamar Wilson, 36, on haastavan vuoden päätteeksi vertymässä verrattain hyvään pelikuntoon. ”Jammun” pelinrakennus- ja korintekokyky nousevat arvoon arvaamattomaan, kun Georgia ja Serbia asettuvat Susijengiä vastaan Espoo Metro Areenan EM-karsintakuplaan.

27.11.2020 22:20 Susijengi

Dettmann nimesi susitusinan Georgiaa vastaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt kaksitoista pelaajaa lauantai-illan EM-karsintaotteluun Georgiaa vastaan. Lauantain susitusinassa on mukana neljä arvokisakarsintojen ensikertalaista: Henri Kantonen, Elias Valtonen, Aapeli Alanen ja Daniel Dolenc.

27.11.2020 09:39 Susijengi

Georgian peli lepää kolmen tähden varassa

Vuoden 2022 EM-kisaisäntiin lukeutuva Georgia on EM-kisapaikkansa jo varmistanut ja onnistuikin helmikuun karsintaikkunassa kukistamaan Sveitsin ja Serbian paineettomalla pelillä. Moskovan TsSKA:sta saapuva kapteeni Tornike Shengelia, 216-senttinen Giorgi Shermadini sekä koritykki Thaddus McFadden ovat Georgian ylivoimaiset syömähampaat.

26.11.2020 10:34 Susijengi

Elias Valtonen: ”Näitä matseja varten on pitkään treenattu”

Elias Valtosen, 21, ensiesiintymisestä Susijengi-ympyröissä on kohta jo kaksi vuotta, mutta virallista arvokisa- tai arvokisakarsintaottelua ei Euran Veivin kasvatti ole vielä ansioluetteloonsa kirjannut. Viime kesän Viro-otteluissa taitojaan väläytelleen Valtosen katse onkin nyt tiiviisti EM-karsintojen Georgia- ja Serbia-mittelöissä.

25.11.2020 14:31 Susijengi

Koponen ja Möttölä karanteenissa, eivät ole Susijengin mukana EM-karsintakuplassa

Susijengin pitkäaikaisiin keulakuviin lukeutuva Petteri Koponen sekä Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä altistuivat koronavirukselle ennen Susijengin EM-karsintakuplan alkua.

25.11.2020 10:45 Susijengi

Max Besselink: ”Olin tosi yllättynyt maajoukkuekutsusta”

Yksi kesä voi tehdä ihmeitä. Saatuaan kutsun ensimmäiseen Susijengin Open Gym -leiritykseensä kesällä 2020 Max Besselink päätti tunnustella, olisiko hänestä harjoittelemaan maan parhaiden pelaajien kanssa. Kesä jälkeen Besselink otti evoluutioloikan pelaajana, löi läpi Korisliigassa ja ansaitsi kutsun Susijengin EM-karsintaleiritykseen.

24.11.2020 12:00 Susijengi

Matti Nuutinen: ”Pidetään huoli, että vastustaja saa tehdä ylitöitä”

Susijengi lähtee marraskuun EM-karsintakuplaan Georgian ja Serbian jättikokoisia joukkueita vastaan tutusta pienen ja aggressiivisen joukkueen asemasta. Susijengin puolustuksen monitoimikoneeksi vuosien varrella kasvanut Matti Nuutinen, 30, uskoo omiensa kykyyn tehdä EM-karsintavastustajien elämä hankalaksi.

24.11.2020 09:19 Susijengi

Georgialla EM-karsintakuplassa ”kolme konkaria” ja Suomen-kävijä

Eurokenttien konkarit Giorgi Shermadini ja Tornike Shengelia sekä amerikkalaissyntyinen takamies Thaddus McFadden muodostavat EM-karsintakuplaan saapuvan Georgian iskunyrkin. Suomalaisittain mielenkiintoinen nimi päävalmentaja Ilias Zourousin ryhmässä on myös Lapuan Kobria uransa alussa edustanut Givi Bakradze.

23.11.2020 12:00 Susijengi

Susijengi on kokoontunut EM-karsintakuplaan

Vuodesta 2011 alkaneelle EM-kisaputkelleen jatkoa havitteleva Susijengi on kerääntynyt Espoo Metro Areenan EM-karsintakuplaan valmistautumaan ensi viikonvaihteen karsintaotteluihin Georgiaa ja Serbiaa vastaan.

Näytä lisää vastaavia