Espanjan intensiteetti ja aktiivisuus liikaa Suomen 18-vuotiaille pojille EM-kisoissa

28.7.2019 22:00 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi koki toisen peräkkäisen tappion, kun vauhdikas Espanja pudotti Sudenpennut kyydistään voittaen 81-45 (32-26). Suomen 16-vuotiaat pojat taas voittivat Latvian vieraissa.

Perttu Blomgren ja Suomi taipuivat Espanjalle EM-kisoissa. Kuva: FIBA

Reilun neljänneksen Sudenpennut esitti mainioita otteita ja peräti vei ottelua. Suomi joutui kuitenkin jatkuvasti rehkimään molemmissa päissä kenttää olan takaa, mikä alkoi hiljalleen näkymään.

Espanja keräsi puoliajalle kuuden pisteen johdon, mutta karkasi lopullisesti tavoittamattomiin vieden kolmannen neljänneksen 22-9.

– Tästä pelistä on hirveästi annettavaa suomalaiselle koripallolle tulevaisuutta ajatellen. Peli toimii meille valmentajille, ja toivottavasti myös pelaajille, aikamoisena motivaation lähteenä. Tuo aktiivisuustaso ja intensiteetti, jolla Espanja pelaa, varsinkin puolustussuuntaan, on ihailtavaa ja siitä on paljon opittavaa, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.

– Se, että tulos on lopulta noin ruma, ei tietenkään ole mieltä ylentävää. Jouduimme taistelemaan taitojemme äärirajoilla. Kun sitten tuli tarpeeksi pitkä putki ilman onnistumisia, niin ero repsahti. Se, että tuollaisia alkuja pystytään laittamaan putkiksi, niin sillä tavalla suomalainen koripallo menee eteenpäin.

Suomen onnistujiin kuuluivat Teemu Suokas (9/2) ja Perttu Blomgren (10/0/3 syöttöä), jotka varsinkin alussa pääsivät näyttämään koko taitopakkinsa. Espanjan ykkönen oli Usman Garuba (18/12).

Suomi kohtaa huomenna alkulohkonsa viimeisessä ottelussa Alankomaat.

Ottelutilastot >

Suomen 16-vuotiaat pojat hakivat revanssin Latviasta

Ville Tolonen johdatti Suomen voittoon Latviasta. Kuva: Ville Vuorinen.

Perjantaina Latvialle vieraissa hävinnyt Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pääsi maksamaan kalavelkoja, kun sunnuntain ottelussa Sudenpennut raapaisi 50-60 (22-30) -voiton. Sudenpennut viimeisteli voiton vieden päätösneljänneksen 10-18.

– Tänään otimme voiton etenkin taistelussa helpoista koreista. Saimme pidettyä Latvian 50 pisteessä, koska korin alustan puolustaminen ja siitä pienelle kentälle pakottaminen olivat korkeaa laatua. Latvian haastettujen heittojen jälkeen pidettiin yhdessä huoli, että meidän korin alle ei ole kiva tulla. Hieno suoritus pojilta joukkueena, Suomen päävalmentaja Ville Neva aloitti.

– Kyllä tästä on aika sinnikäs pakkijengi muodostumassa kohti EM-kisoja ja hyvä niin, Neva totesi iloisena.

– Lisäksi löysimme hyökkäyksessä aiempaa paremmin kentältä toisiamme ja saimme paljon hyviä heittoja. Tämä luo uskoa siihen, että tulevissa peleissä näin laadukkaat heittopaikat rupeavat tippumaan nykyistä paremmalla prosentilla.

Suomen paras pistenikkari oli Eino Pällijeff (16/4), joka sai taustatukea Ville Toloselta (8/9/6 syöttöä) ja Tommi Lehtoselta (8/1).

Suomen B-divisioonan EM-kisat alkavat puolentoista viikon päästä torstaina 8.8. Montenegrossa.

– Tehdään vielä viimeistelyt Kisakalliossa ja lähdetään rohkein mielin kisoihin.

Ottelutilastot >

 
16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

4.8.2019 20:24 Sudenpennut

Kroatia vei 18-vuotiaiden poikien EM-päätösottelun, Sudenpennut putosi B-divisioonaan

18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).

3.8.2019 22:40 Sudenpennut

18-vuotiaat pojat kaatoi loisteliaalla loppukirillä Latvian, 20-vuotiaat naiset ylivoimaisia EM-avauksessa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi vei ratkaisun A-divisioonapaikan säilymisestä huomiselle, kun Sudenpennut nousi viimeisten minuuttien aikana 85-83 (44-42) -voittoon Latviasta. Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taas avasi B-divisioonan EM-kisansa selkeällä voitolla Kreikasta.

1.8.2019 21:37 Sudenpennut

Serbia syöksi Sudenpennut kuolemanotteluihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi Serbialle 82-62 (39-33). Tappion vuoksi Sudenpennut pelaa lauantaina ja sunnuntaina sijoista 13-16. Molemmat ottelut pitää voittaa, jotta Suomi pitää paikkansa A-divisioonan EM-kisoissa.

1.8.2019 00:12 Sudenpennut

Sudenpennut lähellä EM-kisaisäntien kaatoa Kreikan hornankattilassa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomelta jäi paikka kahdeksan parhaan joukossa sivu suun, kun kisaisäntä Kreikka jylläsi ohitse kotiyleisönsä huutomyrskyssä. Kreikka nousi 13 pisteen takaa 68-55 (26-32) -voittoon.

29.7.2019 17:09 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat EM-avausvoittoon, Tainamo ja Gustavson siivittävät Sudenpennut karkumatkalle Alankomaista

18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomi nappasi avausvoittonsa alkulohkon viimeisessä ottelussa Alankomaita vastaan 53-59 (28-31). Sudenpennut raastoi puolustuksessa läpi ottelun ja pistehanat aukesivat kolmannella neljänneksellä Nikolas Gustavsonin ja Touko Tainamon toimesta.

27.7.2019 22:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kisat käyntiin, Kroatia niukasti parempi avausottelussa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Kreikassa, kun Sudenpennut hävisi niukasti Kroatialle 55-60 (30-33). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi valmistavassa maaottelussa Liettualle.

Näytä lisää vastaavia