EuroCupin jatkolohkot käynnistyvät - Susijengin kolmikko valmiina

2.1.2019 11:07 EuroCupin lohkovaihe saatiin päätökseen joulukuun lopussa ja heti vuoden 2019 toisena päivänä pyörähtävät käyntiin jatkolohkot. Susijengin pelaajista mukana on Malagaa edustava Sasu Salin sekä Frankfurt Skylinersin Shawn Huff ja Erik Murphy.

Sasu Salinin ja Shawn Huffin vuosi alkaa EuroCupin merkeissä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Malaga ja Frankfurt pelasivat samassa alkulohkossa ja selvittivät tiensä 16 parhaan joukkoon. Malaga sijoittui lohkossa toiseksi ja Frankfurt oli heti perässä kolmantena. Jatkolohkot pelataan neljässä neljän joukkueen lohkossa, joista kaksi parasta etenee puolivälieriin.

Malaga saa lohkoonsa kotimaansa liigasta tutun Valencian, serbialaisen Punaisen tähden sekä ranskalaisen Limogesin.

- Lohkossa on paljon viime vuoden Euroliigassa pelanneita joukkueita, joten tiukkaa varmasti tulee olemaan. Meillä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet ja olemme pelanneet hyvin tällä kaudella, Salin miettii lohkon ennakkoasetelmia.  

Sasu Salin uskoo Malagan menestysmahdollisuuksiin EuroCupissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Malaga pelasi alkulohkon vakuuttavasti häviten vain kahdesti. Se ei kuitenkaan riittänyt lohkovoittoon, sillä UNIKS Kazan taipui lohkovaiheessa ainoastaan kerran ja kuittasi lohkon ykköspaikan itselleen.

- Hävisimme ensimmäisen pelin Vilnassa Rytasille emmekä saaneet parasta starttia lohkovaiheeseen. Muuten alkulohko meni osaltamme ihan hyvin. Voitimme kerran Kazanin ja hävisimme heille kerran. Annetaan heidän nauttia lohkovoitosta, mutta jos kohtaamme uudestaan, niin voitetaan heidät sitten.  

Malaga saa heti avausottelussaan tutun vastustajan, kun keskiviikkona vastaan asettuu Valencia. Joukkueet kohtasivat toisensa syyskuussa Espanjan liigan ottelussa ja tuolloin Malaga veti kotonaan pidemmän korren. Valencia on kuitenkin ollut hurjassa vireessä päättäen vuotensa kahdeksaan peräkkäiseen voittoon.

- Olemme pärjänneet Valenciaa vastaan ihan hyvin. He ovat parantaneet viime aikoina paljon ja heillä on varmasti jonkinlaista revanssihenkeä edelliskohtaamisen jäljiltä. Ei ole helppo peli heti kärkeen.  

Kovasta haasteesta huolimatta Salin uskoo Malagan mahdollisuuksiin mennä kilpailussa loppuun saakka.

- Puolustusta voisimme vähän parantaa, että voitot tulisivat hieman helpommin.  Kotona olemme olleet vahvoja ja toivottavasti pystymme nappaamaan myös jonkun voiton vieraissa. Voimme ihan hyvin pärjätä tässä kilpailussa ja mielestäni meillä on mahdollisuudet voittaa EuroCup, mutta helppoa se ei tule olemaan.

Frankfurtilla kova lohko

Gordon Herbertin valmentama Frankfurt voitti alkulohkossaan kuusi peliä ja hävisi neljä, joka oikeutti lohkossa kolmanteen sijaan heti Kazanin ja Malagan jälkeen. Huff oli tyytyväinen joukkueen otteisiin alkulohkossa.

- Pääsimme tavoitteeseemme eli lohkosta jatkoon. Moni ulkopuolinen ei varmasti odottanut meidän pääsevän jatkoon, Huff analysoi.

Vaikka pelit EuroCupissa ovat sujuneet mallikkaasti, niin Saksan Bundesliigassa on ollut tahmeampaa. Joukkue on sarjassa 11. voitettuaan 12 ottelustaan viisi.

- Välillä Bundesliigassa on ollut vaikeaa. Kahta sarjaa pelatessa tarvitaan leveä materiaali ja Bundesliigassa budjettimme on varmaan aika lailla keskitasoa. Bundesliigassa vastustajat pääsevät usein valmistautumaan meitä vastaan koko viikon, kun taas me joudumme niihin parin päivän valmistautumisella. Se on näkynyt Bundesliigassa pieninä vaikeuksina. EuroCupissa lähtötilanne joukkueilla on tasaisempi, kun molemmat pelaavat kahdesti viikossa. Tässä on kuitenkin paljon kautta jäljellä ja aikaa napata voittoja, Huff pohtii.

Erik Murphy ja Shawn Huff kuuluvat Frankfurtin avainpelaajiin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Frankfurt pääsee kovaan testiin, kun sen jatkolohkossa pelaavat venäläinen Lokomotiv Kuban Krasnodar, ranskalainen ASVEL Lyon-Villeurbanne sekä saksalainen Ulm. Frankfurt sai jo vähän esimakua juuri ennen vuodenvaihdetta Ulmista joukkueiden kohdatessa Bundesliigan ottelussa. Huff oli hyvässä iskussa heittäen 17 pistettä, mutta Frankfurt joutui taipumaan 72-82.

- Lokomotiv on varmasti yksi kilpailun suurimmista voittajasuosikeista, ASVEL sen sijaan on tyypillinen ranskalaisjoukkue eli kovia yksilöitä ja atleettisia pelaajia. Ulmia vastaan pelasimme juuri ja nyt kohtaamme heidät uudestaan torstaina. Meillä on mielenkiintoinen lohko ja pari kovaa voittoa pitää napata, mikäli haluamme päästä jatkoon.

Frankfurt ei pääse lähtemään jatkolohkoon parhaista mahdollisista lähtökohdista, sillä joukkuetta kiusaavat pienet loukkaantumiset. Tilannetta ei helpota edessä siintävä otteluruuhka, kun Frankfurt pelaa 15 ottelua seuraavan 1,5 kuukauden aikana.

- Meillä on aika tiukka tammi- ja helmikuu tiedossa, kun pelejä tulee olemaan paljon. Joukkueessa on myös pieniä loukkaantumisia ja tärkeintä olisi pysyä jotakuinkin terveenä. Meillä on 4-5 avainpelaajaa loukkaantuneina, mutta se antaa taas nuoremmille pelaajille mahdollisuuden näyttää. Mielenkiintoinen kuukausi tulossa.

Huff pääsee uuteen vuoteen hyvistä lähtöasetelmista, sillä mies on terve ja hän on pelannut vahvasti viime aikoina.

- Olen välttynyt isommilta loukkaantumisilta, jota voidaan pitää tässä iässä pienenä ihmeenä, 34-vuotias konkari naurahtaa.

- Olen pelannut viime aikoina hyvin ja tällä hetkellä pelaan varmasti kauden tähän mennessä parasta korista, Huff jatkaa.

EuroCupin jatkolohkojen ottelut käynnistyvät keskiviikkona 2.1. ja jatkolohkojen viimeiset ottelut pelataan 6.2.

Lisätietoja: EuroCup

 
14.11.2018 14:27 Susijengi

EuroCup-kierroksen MVP:ksi valittu Erik Murphy pelaa vahvaa kautta – ”Olen heittänyt hyvin”

Ennen tätä kautta Erik Murphy oli pelaamatta yhdeksän kuukauden ajan, mutta ruostetta ei ole miehen otteissa alkukauden aikana esiintynyt. Siitä parhaimpana osoituksena viime kierroksella saatu tunnustus EuroCupin kierroksen parhaaksi pelaajaksi.

28.9.2018 17:59 Susijengi

Bundesliigassa runsaasti suomalaismielenkiintoa

Saksan Bundesliigassa on iso suomalaiskiinnostus tällä kaudella, kun sarjan suomalaisedustus on noussut peräti neljällä.

27.9.2018 18:51 Susijengi

Susijengin nelikko kovin tavoittein Espanjassa

Espanjan koripallosarjoissa nähdään tällä kaudella neljä Susijengin pelaajaa, kun Sasu Salin aloittaa toisen kautensa Malagassa, Alexander Madsen hakee läpimurtoa Euroliiga-joukkue Gran Canariassa ja Roope Ahonen sekä Matti Nuutinen havittelevat nousua ACB-liigaan Oviedon riveissä.

27.6.2019 09:04 Susijengi

Mestaruus kruunasi Petteri Koposen kauden

Petteri Koposen, 31, debyyttikausi Bayern Münchenin riveissä päättyi pokaalin nostoon, kun Bayern München juhli toista peräkkäistä Saksan mestaruutta. Mestaruus oli Koposelle ensimmäinen kansallinen mestaruus kansainvälisillä kentillä.

15.6.2019 11:08 Susijengi

Petteri Koponen aloittaa finaalit Saksassa sunnuntaina

Petteri Koponen on raivannut tiensä Bayern Münchenin kanssa Saksan Bundesliigan finaaleihin. Sunnuntaina alkavissa finaaleissa Bayern München saa vastaansa ALBA Berliinin.

13.6.2019 16:04 Susijengi

Salinilla ”sasumainen” kausi Malagassa

Sasu Salin, 28, pelasi toisen kautensa Espanjan huippuseuroihin lukeutuvassa Malagassa. Salinin kausi päättyi pohjevammaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, mutta muuten kauden aikana nähtiin totuttua Salinia.

12.6.2019 17:45 Susijengi

Jamar Wilson palaa Ranskaan vaiherikkaan Liettuan kauden jälkeen

Erinomaisen kauden Liettuan liigan mitalipeleihin edenneen BC Lietkabelisin kanssa pelannut Susijengin takakentän tukipilari Jamar Wilson, 35, palaa yhden kauden jälkeen Ranskan pääsarjaan. 185-senttisen Albanyn yliopiston kasvatin uusi seura on suurin satsauksin 2019-20-kauteen lähtevä JL Bourg Basket.

6.6.2019 15:00 Susijengi

Lassi Tuovin valmentama Strasbourg jäi kauden tavoitteistaan

Lassi Tuovin, 32, valmentaman Strasbourgin kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Menestykseen tottuneelle Strasbourgille kausi oli pienoinen pettymys.

30.5.2019 12:08 Susijengi

Salin ja Murphy aloittavat Espanjan liigan pudotuspeleissä – Ahosen huippukausi laiha lohtu

Espanjan liigan pudotuspelit alkavat torstaina. Suomalaispelaajista Sasu Salin ja Erik Murphy aloittavat mestaruustaistelun. Sarjaporrasta alempana Roope Ahosen Oviedon kausi päättyi pettymykseen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

24.5.2019 16:05 Susijengi

Lassi Tuovin valmentama Strasbourg yllätysvalmiina pudotuspeleihin

Ranskan liigan runkosarja saatiin paketoitua viikonloppuna ja Lassi Tuovin valmentaman Strasbourgin osalta pudotuspelit käynnistyvät lauantaina.

23.5.2019 15:56 Susijengi

Iisalon ja Vertion valmentama Crailsheim teki seurahistoriaa – Frankfurtin suomalaiskolmikolla ailahteleva kausi

Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion luotsaama Crailsheim Merlins varmisti sarjapaikkansa Bundesliigassa vasta viimeisen kierroksen viimeisillä hetkillä. Shawn Huffin kipparoima ja Gordon sekä Daniel Herbertin valmentama Frankfurt Skyliners jäi niukasti ulos Saksan Bundesliigan pudotuspeleistä vahvasta loppukaudesta huolimatta.

17.5.2019 18:37 Susijengi

Petteri Koponen mestaruus mielessä pudotuspeleihin – ”Hyvät mahdollisuudet mestaruuteen”

Saksan Bundesliiga on edennyt pudotuspelivaiheeseen. Petteri Koposen Bayern München voitti runkosarjan ja aloittaa mestaruuden tavoittelun lauantaina kohtaamalla pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Braunschweigin.

14.5.2019 09:54 Susijengi

Jamar Wilson aloittaa pudotuspelit Liettuassa – ”Olen valmis jättämään kaiken kentälle”

Liettuan liigan runkosarja päättyi viikonloppuna ja pudotuspelit starttaavat tiistaina. Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Jamar Wilsonin Lietkabelis kohtaa puolivälierissä Pieno zvaigzdesin.

9.5.2019 14:09 Susijengi

Carl Lindbom nautti saamastaan vastuusta Puolassa – ”Pystyin vastaamaan siihen”

Carl Lindbom, 27, pelasi menneen kauden Puolan pääsarjassa Radomin joukkueessa. Kausi oli joukkueelle monin tavoin vaikea, mutta Lindbomille kausi oli menestys.

8.5.2019 12:29 Susijengi

Roope Ahonen aloittaa taistelun noususta Espanjan pääsarjaan

Espanjan kakkossarjan, LEB Oron, pudotuspelit pyörähtävät käyntiin torstaina. Roope Ahosen ja Matti Nuutisen joukkue Oviedo lähtee pudotuspeleihin hyvistä asetelmista.

29.4.2019 13:38 Susijengi

Välierätappio jätti karvaan maun Kanervon kauteen

Antti Kanervon, 30, kausi päättyi pettymykseen, kun Islannin liigan runkosarjan voittanut Stjarnan taipui välierissä IR:lle otteluvoitoin 2-3. Vaikka joukkueen kanssa kirkkain tavoite jäi saavuttamatta, niin Kanervon kausi henkilökohtaisella tasolla oli onnistunut.

20.3.2019 14:44 Susijengi

Antti Kanervo aloittaa Islannin liigan mestaruusjahdin

Islannin liigan runkosarja saatiin päätökseen viime viikonloppuna. Antti Kanervon, 29, Stjarnan valloitti runkosarjan ykköspaikan ja lähtee hyvistä lähtökohdista havittelemaan Islannin mestaruutta.

15.3.2019 07:28 Susijengi

Salinin tehoilta ei riittänyt jatkopaikkaan EuroCupissa – Kanervon Stjarnan runkosarjan voittoon

Sasu Salinin ja Malagan taival EuroCupissa päättyi puolivälierissä, kun Malaga hävisi ratkaisevan ottelun ALBA Berliinille Salinin 17 pisteen iltapuhteesta huolimatta. Islannin liigassa Antti Kanervon Stjarnan lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana.

11.3.2019 07:28 Susijengi

Susijengin kolmikolle voittoja Espanjassa

Espanjassa vietettiin suomalaisvoittoja, kun Sasu Salin, Erik Murphy ja Roope Ahonen pääsivät voiton makuun. Voittoa pääsi tuulettamaan myös Carl Lindbom, joka siivitti joukkueensa voiton makuun 18 pisteen saldollaan.

8.3.2019 08:13 Susijengi

Salinin Malaga avasi EuroCupin pudotuspelit voitolla

Sasu Salin ja Malaga saivat lentävän lähdön EuroCupin pudotuspeleille voittamalla ALBA Berliinin vieraskentällä. Islannissa Antti Kanervo tykitti Stjarnanin sarjakärkeen.

Näytä lisää vastaavia