Finaalitappio jäi kaivelemaan Roosa Lehtorantaa – ”Eihän sitä ikinä halua finaaleissa hävitä”

Roosa Lehtorannan ja Saarlouis Royalsin hieno kausi Saksan Bundesliigassa tuli päätökseen, kun joukkue hävisi finaaleissa Kelternille. Kokonaisuudessaan kausi oli kuitenkin positiivinen finaalitappiosta huolimatta.

Roosa Lehtorannan kausi jatkuu Bundesliigan välierissä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Saarlouis Royals sijoittui runkosarjassa kolmanneksi valtaseurojen Stars Kelternin ja ALBA Berlin jälkeen. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Saarlouis raivasi tieltään Herner TC:n suoraan 3-0.

Toisella kierroksella vastaan asettui ALBA. Berliiniläisseura oli ollut Saarlouisille sopiva vastus kauden aiemmissa kohtaamisissa, sillä Royals oli voittanut molemmat runkosarjan ottelut ja kaatoi ALBA:n myös Saksan cupissa. Royals vei lopulta viiteen otteluun venyneen ottelusarjan.

Finaalissa vastaan asettui Keltern, jonka Royals oli aiemmin voittanut Saksan cupin finaalissa. Tällä kertaa Keltern oli vahvempi suoraan 3-0.

– Jälkeenpäin kun katsoo kautta, niin jos kauden alussa joku olisi sanonut, että voittaisimme cupin ja olisimme finaaleissa, niin se olisi varmasti kelvannut, mutta eihän sitä ikinä halua finaaleissa hävitä, Lehtoranta aloittaa kauden purkamisen.

Keltern ja ALBA operoivat Bundesliigassa selvästi suurimmilla resursseilla, mutta Saarlouis pystyi iskemään kiilaa kaksikon väliin.

– Meillä oli sellainen fiilis runkosarjan aikana, että voimme voittaa koko homman, sillä olimme pelanneet runkosarjassa tasaisesti Kelterniä vastaan voittaen myös heidät ja voittaneet ALBA:n. Siinä mielessä välierävoitto ALBA:sta ei ollut yllätys ja runkosarjan perusteella se pitikin hoitaa.

– Finaalisarjassa ei sitten enää riittänyt ja meiltä oli bensa ihan loppu. Siinä oli alla kuitenkin kuluttava viiden pelin ottelusarja ALBA:a vastaan kaikkine reissaamisineen.

Lehtorannalle itselleen kausi oli kaksijakoinen. Kausi käynnistyi hyvin, mutta marraskuussa tullut loukkaantuminen piti hänet sivussa pelikentiltä kahden kuukauden ajan.

– Ennen loukkaantumista pelasin tosi hyvällä tasolla ja mielestäni parasta koristani, mutta sitten loukkaantuminen sotki kauden. Kuntouduttuani rytmiin pääseminen oli vaikeaa ja sitten alkoivat pudotuspelit. Suoritusvarmuuteni ja itseluottamukseni eivät olleet samalla tasolla pudotuspeleihin lähdettäessä ja olisin tarvinnut enemmän pelejä alle. Tein kuitenkin parhaani ja yritin tehdä kaikkeni auttaakseni joukkuetta, Lehtoranta pui omaa kauttaan.

Seuraavaksi Lehtorannalla on edessään kesä Susiladiesin kanssa, kun joukkue jatkaa valmistautumistaan kesän 2027 EM-kotikisoihin.

– Hyvillä fiiliksillä kesällä taas Susiladiesin mukaan. Meillä on hyvä porukka kasassa ja pääsemme olemaan yhdessä kolme viikkoa ja viettämään aikaa yhdessä sekä kehittymään.

Susiladies on ottanut jatkuvia kehitysaskeleita viimeisten vuosien aikana ja Lehtoranta näkee joukkueella olevan vielä varaa parantaa.

– Meidän täytyy vielä oppia tuntemaan toisiamme paremmin kentällä ja mitä kukin osaa. Se auttaa pääsemään paremmin yhteiselle aaltopituudelle.

Susiladiesin pelaajat viime viikolla:

Italian Serie A1 (finaalit, paras viidestä):
Reyer Venezia-Schio 67-57 (otteluvoitot 1-2)
Awak Kuier (Venezia): 11 pistettä, 9 levypalloa, 4 syöttöä, 1 riisto
Ottelutilastot

Reyer Venezia-Schio 73-67 (otteluvoitot 2-2)
Awak Kuier (Venezia): 24 pistettä, 5 levypalloa, 2 torjuntaa
Ottelutilastot

Italian Serie A2 (lohkon välierät, paras kolmesta):
Mantova-Treviso 62-64 (otteluvoitot 1-2)
Anniina Äijänen (Treviso): 8 pistettä, 4 levypalloa
Ottelutilastot