FoKoPo kesti hermopaineet pikkufinaalissa

22.1.2012 Miesten Suomen Cupin pikkufinaalin voittajaksi kruunattiin divaria johtava Forssan Koripojat, joka karkasi varhaiseen johtoon Tapiolan Hongasta ja piti ratkaisevilla hetkillä puolustuksellaan espoolaiset tiukasti takaa-ajoasemassa. Forssalaisvoitto merkittiin lopulta pöytäkirjaan lukemin 74–62 (37–32).

Sami Ikävalko johti FoKoPon pikkufinaalin voittoon.

HL Coleman kuului forssalaisten parhaimmistoon.

Villematti Kopio piti Hongan viiriä korkealla.

FoKoPo kruunattiin pikkufinaalin kultamitaleilla. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Derrick Craytonin valmentama FoKoPo antoi vahvan näytön nykykunnostaan dominoimalla kenttätapahtumia fyysisyydellään ja joukkuepuolustuksellaan.

 

Honka pysyi pelissä mukana aivan viime minuuteille asti Villematti Kopion (24/3) johdattamana, mutta ei saanut missään vaiheessa hyökkäyspään takalukkoaan asti. Lopulta FoKoPo pussitti vapaaheittoviivalta lopputilanteeksi 74–62 (37–32).

 

– Viime viikon Lapua-tappion jälkeen olimme todella alamaissa, ja olemme tehneet kovaa työtä koko viikon palataksemme omalle tasollemme. Kaverit olivat sitoutuneet joukkuesuunnitelmaan ja teimme tästä todella vaikean ottelun Hongalle, FoKoPon päävalmentaja Derrick Crayton tuumi.

 

Liiganousuun tähtäävän forssalaisjoukkueen kenttäjohtajana loisti pelinrakentaja Sami Ikävalko (20/4/3 syöttöä), joka hitaan alun jälkeen nousi omalle tasolleen ja säkitti tukun ratkaisevia heittoja kolmannella jaksolla, kun FoKoPo kävi jo 12 pisteen johdossa.

 

– Olemme viime aikoina hävinneet muutamia otteluita hirveän huonon 1-1-puolustuksemme johdosta, ja parin viimeisen viikon aikana olemme painottaneet puolustuksen ja erityisesti apupuolustuksen kehittämistä. Suomeksi sanottuna suunnitelmamme toimi tänään, Ikävalko summaili.

 

– Sami on Sami. Hän pelaa aina hyvin, ja Joel Heinikosken (4/6) liittyminen kokoonpanoon on helpottanut hänen työtään. Nyt hänen ei tarvitse enää pelata 40 minuuttia joka ottelussa, ja se näkyy lopputuloksessa, kehui Crayton kapteeniaan.

 

FoKoPolla vahva kolmas jakso

 

Ottelu oli luonteeltaan kovaotteinen ja fyysinen. Honka pelasi järjestelmällisesti ja kurinalaisesti, mutta löysi hyökkäyspäässä vain yhden tasaisen ratkaisijan Villematti Kopion muodossa. Peli alkoi ratketa kolmannella jaksolla, jolloin FoKoPo sai Kopion hetkellisesti kuriin Joel Heinikosken ja palloscreenien apupuolustuksen avulla.

 

– Halusimme saada Kopion tekemään työtä screenipuolustustamme vastaan. Ensimmäisellä puoliajalla isot miehemme pysyivät tiukasti korin alla ja Kopio pääsi heittämään, mutta kolmannella jaksolla isot miehemme olivat ajan tasalla, mietti Crayton.

 

Honka pysyi puolustuksellaan FoKoPon kannoilla kolmannella jaksolla ja hiipi viimeisen kymmenminuuttisen aikana parhaimmillaan kolmen pisteen päähän Kopion saatua taas heittojyvänsä kohdalleen. Viimeisillä minuuteilla Ikävalko, HL Coleman (21/7) ja Tracy Robinson (12/13/4 syöttöä/3 riistoa) saivat kuitenkin pidettyä forssalaiset turvallisessa johdossa.

 

– Heitimme huonosti vapaaheitot ja levypalloissa olimme surkeita. Veikkaan, että tappio herättää joukkuetta. Uskon meidän olevan paljon parempia, kun kevään tosipelit alkavat, mietti Hongan tehomies Kopio.

 

Hongasta Kopion lisäksi hyvän iltapuhteen pelasivat Tero Laitinen (15/4/3 syöttöä) sekä hetkittäin väläytelleet Daniel Dolenc (8/0) ja Ilkka Sirola (7/7). Coleman-Ikävalko-Robinson-kolmikon lisäksi forssalaisista yli kymmenen pisteen pääsi Markus Molenius (11/4).

 

 

 

Tapiolan Honka – Forssan Koripojat 74–62 (17–20, 32–37, 45–50), miesten Suomen Cupin pikkufinaali, Tampere 22.1.2012

 

Honka: Villematti Kopio 24/3, Tero Laitinen 15/4/3 syöttöä, Anselmi Vanjoki 8/4, Daniel Dolenc 8/0, Ilkka Sirola 7/7, Panu Vertio 0/3, Ville Puotila 0/2, Kalle Naapi 0/2, Visa Tarjanne 0/0, Henri Ventoniemi 0/0, Teemu Sulonen 0/0, Robin Nordman.

FoKoPo: HL Coleman 21/7, Sami Ikävalko 20/4/3 syöttöä, Tracy Robinson 12/13/4 syöttöä/3 riistoa, Markus Molenius 11/4, Christopher Thompson 5/2/4 syöttöä, Joel Heinikoski 4/6, Juho Helenius 1/2, Henri Kotavuo, Jarkko Suokas.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot


 
15.11.2018 13:00 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäinen kierros lähes pelattu – tässä ovat toisen kierroksen parit

Koripallon Suomen Cupissa ensimmäinen kierros on pelattu yhtä ottelua lukuun ottamatta. Kaikki 1. kierroksen joukkueet selvisivät 2. kierrokselle, jossa 1. kierroksen voittajat kohtaavat toisensa ja häviäjät toisensa ottelukaavion mukaisesti.

23.10.2018 15:35 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ohjelma vahvistettu

Miesten I divisioona A:n JBA ja FoKoPo avaavat tämän vuoden Cupin viikon päästä.

11.10.2018 12:00 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen otteluparit arvottu – mukana 16 joukkuetta

Koripallon Suomen Cup palaa ohjelmistoon seitsemän vuoden tauon jälkeen. Ensimmäiset ottelut pelataan 10. marraskuuta mennessä.

18.9.2018 15:48 Suomen Cup

Suomen Cup palaa koriskartalle alkavalla kaudella 2018–19

Osallistuminen Suomen Cupiin on vapaaehtoista ja avoin joukkueille, jotka osallistuvat kuluvalla kaudella Koripalloliiton sarjatoimintaan.

9.2.2013 Suomen Cup

Hurmioitunut Honka cup-voittoon Säynätsalossa

Tapiolan Honka vei nimiinsä uudistuneen miesten Suomen cupin mestaruuden pyörittelemällä finaali-isäntä Säynätsalon Rientoa vieraskentällä pistein 79–98 (41–49). Pitkästä aikaa lähes kaikki nimimiehensä parketille saanut Honka esitteli kauden parasta puolustustaan ja nautti hyökkäyspäässä onnistumisia laajalta rintamalta.

8.2.2013 Suomen Cup

SäyRi ja Honka iskevät yhteen miesten cupin finaalissa

Miesten Suomen cup huipentuu lauantaina Keski-Suomessa, kun Säynätsalon Riento kohtaa Tapiolan Hongan cupin finaalissa. Sekä SäyRin että Hongan kokoonpanot ovat muuttuneet melkoisesti talven aikana ja odotettavissa on tiukka, tasainen kamppailu cup-pokaalista.

17.1.2012 Suomen Cup

Kohti Final Fouria: Divarin suosikit iskevät yhteen pikkufinaalissa

Vuoden 2011 Suomen Cupin huipentava sunnuntaipäivä käynnistyy Pyynikin Palloiluhallilla klo 12:30 mielenkiintoisissa merkeissä, kun I divisioonaa identtisellä voitto/tappiosuhteella johtavat Forssan Koripojat ja Tapiolan Honka iskevät yhteen. Entistä mielenkiintoisemmaksi ottelun tekee se, että FoKoPon lisäksi myös Honka on ilmoittanut halunsa nousta Korisliigaan kaudeksi 2012/13.

Miesten ja naisten SM-sarjoihin uudet vahvistuskiintiöt

Koripalloliiton liittohallitus on Helsingissä pitämässään kokouksessa päättänyt miesten ja naisten SM-sarjojen uusista ulkomaalaiskiintiöistä. Miesten SM-Koriksessa sallitaan pelikaudella 2004-05 kaksi ja naisten SM-sarjassa yksi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolinen vahvistus. Samat säädökset koskevat myös Suomen Cup –kilpailuita.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

31.12.2019 13:51 Susijengi

2019 oli suomalaisen tyttökoripallon supervuosi

WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.

18.10.2019 09:00 Korisliiga

Elisa Viihde Sport vapaassa katselussa sunnuntaista perjantaihin – tarjolla huimat 33 ottelua!

Elisa Viihde Sport -kanavat sekä -kirjasto ovat vapaassa katselussa 20.-25.10., kun televisioviikko tuo huippukoripallon kaikkien katsottavaksi.

9.10.2019 13:07 Korisliiga

Elisa Viihteeltä lähemmäs 900 kotimaista koripallo-ottelua

Tällä kaudella Elisa Viihde näyttää Korisliigan ja miesten I divisioona A:n lisäksi naisten Korisliigan ja I divisioonan sekä miesten I divisioona B:n kaikki runkosarja- sekä pudotuspeliottelut.

12.8.2019 15:55 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ja divarien otteluohjelmat julkaistu kaudelle 2019-20

Naisten Korisliigan ja naisten sekä miesten I divisioonien otteluohjelmat kaudelle 2019-20 on julkaistu. Naisten Korisliiga käynnistyy 26.9. Divisioonat starttaavat lokakuun ensimmäisellä viikolla.

19.6.2019 20:58 Pääjuttu

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2019-20 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2019-20. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Tavoitetila seurojen määrän suhteen korkeimmilla sarjatasolla täyttyi, kun miesten divisioonissa pelaa 12 joukkuetta ja naisten 10.

6.6.2019 20:27 Korisliiga

Palmi Korisliigan arvokkain pelaaja, Jones finaalien MVP

Kataja Basketiin viime kaudeksi siirtynyt ja Susijengissä ihastuttanut Topias Palmi on nimetty Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Finaalien MVP-pysti matkasi Karhu Basketin Suomen mestaruuteen johdattaneelle Cameron Jonesille.

29.1.2019 20:49 Suomen Cup

Lahti Basketball selvitti tiensä Suomen Cupin välieriin

Suomen Cupin puolivälierät käynnistyivät Lahti Basketballin 102–83 (45–45) -voitolla BC Lepistä.

22.11.2018 10:53 Korisliiga

Elisa Viihde Sportin kanavat auki koko viikonlopun – Tarjolla 15 ottelua kotimaista koripalloa

Viikonloppuna on katsottavissa myös Petteri Koposen ottelu Saksan Bundesliigassa.

4.10.2018 14:59 Pääjuttu

Kotimainen koriskausi vahvasti esillä Elisa Viihde Sportilla

Uutuutena katsottavissa on myös suomalaisia vilisevä Saksan Bundesliiga.

23.8.2018 09:38 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ja divarien otteluohjelmat julkaistu

Naisten Korisliigan ja naisten sekä miesten I divisioonien otteluohjelmat kaudelle 2018-19 on julkaistu. Naisten Korisliiga ja miesten I divisioona A käynnistyvät torstaina 4.10., I divisioona B starttaa 7.10. ja naisten I divisioona 14.10.

18.6.2018 22:48 Korisliiga

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2018-19 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2018-19. Korisliigaan myönnettiin 11 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä.

Näytä lisää vastaavia