Vuonna 1985 syntynyt Griffith valmistui Columbian yliopistosta kirjauttaen viime kaudella 28 pelaamassaan ottelussa keskimäärin 13,5 pistettä ja 2,4 levypalloa. Vastuuta pelintekijä sai keskimäärin 34,1 minuuttia ottelua kohden.
Forssan Alun sopimuspelaajiin kuuluvat amerikkalaistakamiehen lisäksi tällä hetkellä Minna Johto, Emilia Ylinen, Riina Ylinen, Aliisa Kivistö, Tiia Lyytikäinen, Heidi Tuomisto ja Sara Suominen. Alku hakee kokoonpanoonsa vielä 2-4 vahvistusta. Päävalmentaja Jari Marjamäen mukaan tavoitteena on lähteä esittämään hyvää korista tulevalla kaudella.
– Meillä on ensi vuonna urheilullinen joukkue ja tavoitteena on pelata hyvää koripalloa, kertoi Marjamäki.
Viime kaudella Forssan Alku sijoittui runkosarjassa viimeiseksi voittaen 28 ottelusta ainoastaan kaksi.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/