Forssan Alku vaihtoi valmentajaa

31.1.2004 Naisten SM-sarjajoukkue Forssan Alku on vaihtanut valmentajaa. Kyösti Kantakoski sai tehdä tilaa penkin päässä Pentti Kanervalle. Kanerva ottaa komennon FoA:n peräsimessä jo lauantaina, kun joukkueella on edessään tärkeä vierasottelu Äänekosken Huimaa vastaan.

FoA taistelee parhaillaan alemmassa SM-jatkosarjassa yhdestä tarjolla olevasta puolivälieräpaikasta yhdessä Huiman ja Tapiolan Hongan kanssa. Kantakosken luotsatessa FoA voitti 20 ottelustaan yhdeksän.  

Kanerva on valmentanut Alkua aiemminkin. Hän oli vastuuvalmentajana kausilla 1996-98, jolloin forssalaiset voittivat molemmilla kausilla SM-kultaa. Kanerva palkittiin naisten SM-sarjan vuoden valmentajana 1997.

FoA voitti kaikkiaan historialliset seitsemän peräkkäistä mestaruutta vuosina 1993-99.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
26.11.2021 12:34 Pääjuttu

Susiladies-yhteistyöverkosto on aloittanut toimintansa

Nais- ja tyttökoripalloilun kehittämiseen keskittyvä yhteistyöverkosto on kokoontunut syksyn aikana kaksi kertaa ja seuraava tapaaminen on sovittu tammikuulle. Verkoston toiminnassa on ollut mukana ensimmäisessä vaiheessa päävalmentajat kymmenestä pääsarjojemme seurasta.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

Susijengin luottoluotsi Pekka Salmisesta naisten päävalmentaja

Vuodesta 2001 Suomen miesten koripallomaajoukkueen eli Susijengin nousua rakentamassa ollut Pekka Salminen, 51, on nimitetty naisten päävalmentajaksi. Paraikaa joensuulaista Kataja Basketia Korisliigassa valmentava Salminen aloittaa laaja-alaisessa ja päätoimisessa tehtävässään Koripalloliitossa 1.6.

Myös naisten SM-sarjahistoria julkaistu Basket.fi-palvelussa

Suomen Koripalloliitto on julkaissut Basket.fi-nettipalvelussaan naisten SM-sarjan hakupalvelut, jotka ulottuvat vuodesta 1944 nykypäivään. Tuore julkaisu on osa Koripalloliiton monivuotista historiahanketta, josta on aiemmin julkaistu Korisliigan sekä kaikkien eri ikäluokkien maajoukkuehistoriat.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

10.5.2012 Valmentajat

Iisalo priimus, mestari-Gibson HKVT:ltä valmistuneiden joukossa

Vuosi sitten opintonsa Suomen Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnolla (HKVT) aloittaneesta valmentajakatraasta kymmenen valmistui viime viikonvaihteessa. Valmistuneiden joukossa oli tuoretta Suomen mestarijoukkue Nilan Bisonsia luotsannut Greg Gibson. Vastikään ToPo Akatemian päävalmentajaksi nimitetty Joonas Iisalo oli vuosiluokan priimus.

5.5.2012 Pohjoinen alue

Koripalloon valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset

Suomen Koripalloliitto ottaa valtakunnallisissa sarjoissaan käyttöön valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset. Päätöksen myötä valmentajalta edellytetään kullakin sarjatasolla tietyn koulutustason suorittamista, jonka lisäksi saavutettua koulutustasoa pidetään täydennyskoulutuksella. Vaatimustason nosto koskee niin aikuisten kuin nuortenkin sarjoja.

8.2.2010 Pohjoinen alue

Kenttäviivat uusiksi 1.7.2010 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.

15.3.2007 Pohjoinen alue

Koripalloliitto valmistelee uudistuksia kilpailusääntöihin

Suomen Koripalloliiton hallitus on pystyttänyt työryhmän valmistelemaan tukun pelikaudesta 2007-08 voimaantulevia uudistuksia kilpailusääntöihin, sarjamääräyksiin ja ohjeistuksiin, joilla mm. estettäisiin pääsarjajoukkueiden suuri pelaajavaihtuvuus sekä varmistettaisiin nuorten suomalaispelaajien entistäkin joustavampi siirtyminen sarjatasolta toiselle.

Koripalloliiton julkilausuma ulkomaalaiskiintiöistä käytävään keskusteluun

Suomen Koripalloliiton tekemä päätös ulkomaalaiskiintiöiden poistamisesta on viime viikkojen aikana synnyttänyt laajasti julkista keskustelua. Osin keskustelua on käyty omien ennakkoluulojen vankeina kokonaisuutta näkemättä. Koripalloliitto haluaa omalta osaltaan vielä taustoittaa päätöksen syntyä ja näkemyksiään vaikutuksista antamalla seuraavan julkilausuman.

30.9.2006 Pohjoinen alue

Koripalloliiton uusi tilastopalvelu julkaistu

Suomen Koripalloliitto on avannut uuden tilastopalvelunsa. Pelikaudella 2006-07 tilastopalvelu kattaa miesten ja naisten kaksi ylimmäistä sarjatasoa eli mestaruussarjat ja I divisioonat. Laajan tilastovalikoiman lisäksi palvelu tarjoaa live-seurannan Korisliigan ja naisten SM-sarjan otteluista.

29.4.2005 Valmentajat

Ilpo Rantanen valmentamaan Panttereita

Kuutena viime kauten naisten SM-finaaleissa esiintynyt ja neljä Suomen mestaruutta voittanut helsinkiläinen Pantterit on nimittänyt uudeksi päävalmentajakseen tamperelaisen Ilpo Rantasen. Päättyneellä kaudella Rantanen johdatti sarjanousija Tampereen Pyrinnön puolivälieriin saakka.

14.5.2004 Valmentajat

Suhonen ja Iivonen valmentajiksi EBT:n ja Hongan yhteishankkeeseen

Espoolaisseurat Espoo Basket Team ja Tapiolan Honka kertoivat huhtikuun alussa yhdistävänsä voimiaan yhteisen naisten huippukoripallo-ohjelman merkeissä. Seurojen suunnitelmissa on kahden tiiviissä yhteistyössä toimivan joukkueen, Espoo Teamin ja Espoo Akatemian, peluuttaminen naisten SM-sarjassa. Lahjakkaiden pelaajien koulutus- ja kehityspaikaksi suunnitellun Espoo Akatemian valmentajiksi on nimetty kokeneet Jyrki Suhonen ja Martti Iivonen.

Pasi Riihelä ja Susanna Rinta vuoden pelaajat

Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelästä oli kuluneella SM-kaudella tulla ensimmäinen suomalainen korikuningas yli 20 vuoteen. Korikuninkuus livahti ohi suun, mutta hän voitti IS-tähtikilpailun ja perjantaina Riihelä palkittiin SM-Koriksen vuoden pelaajana 2003-04. Naisten puolella vuoden pelaajan tittelin nappasi ensimmäistä kertaa urallaan Susanna Rinta, joka oli voittamassa helsinkiläisjoukkue Panttereille sen neljättä Suomen mestaruutta viiden vuoden sisällä.

Miesten ja naisten SM-sarjoihin uudet vahvistuskiintiöt

Koripalloliiton liittohallitus on Helsingissä pitämässään kokouksessa päättänyt miesten ja naisten SM-sarjojen uusista ulkomaalaiskiintiöistä. Miesten SM-Koriksessa sallitaan pelikaudella 2004-05 kaksi ja naisten SM-sarjassa yksi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolinen vahvistus. Samat säädökset koskevat myös Suomen Cup –kilpailuita.

10.12.2003 Pohjoinen alue

Naisille pienempi pallo 1.7.2004 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.

Joukkuelajiliitot vetosivat kulttuuriministeri Tanja Karpelaan

Joukkuelajiliittojen johto tapasi Palloliiton puheenjohtajan Pekka Hämäläisen johdolla kulttuuriministeri Tanja Karpelan eduskunnassa ja vetosi alla olevalla kirjelmällä kulttuuriministeriin, jotta joukkueurheilumuotojen asema yhteiskunnan rahoituksessa huippu-urheilun osalta saatettaisiin samalle tasolle kuin yksilölajien tuki.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

Näytä lisää vastaavia