Forssan Alulle kauden avausvoitto Peli-Karhuista

22.1.2020 20:48 Forssan Alku sai vieraakseen Kotkan Peli-Karhut keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan kamppailussa. Kotijoukkue otti kauden avausvoittonsa PeKasta loistavan toisen puoliajan ansiosta 81-56.

Taru Tuukkanen oli pitelemätön varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, FoA vei ensimmäisen neljänneksen kolmen pisteen turvin. Toinen neljännes oli sitten entistä tasaisempi. Sen aikana molemmat joukkueet saivat tehtyä 11 pistettä. Puoliaikatilanne oli 36-33.  

- Olimme tänään hyvin hereillä puolustuksessa. Vastustaja sai noin kymmenkunta vapaata heittoa, Alun päävalmentaja Risto-Matti Rousku kertasi.

Kentän ehdoton hahmo oli ensimmäisellä puoliajalla Taru Tuukkanen, joka teki 19 pistettä ja nappasi kahdeksan levypalloa. Kakkoset Tuukkanen upotti 70 prosentin tarkkuudella. Vierasjoukkueesta Zykera Rice teki 12 pistettä. FoA oli huomattavasti parempi levypalloissa, niitä joukkueelle kertyi 27. Peka jäi 18 levypalloon.

Kolmas neljännes oli hyvin kaksijakoinen. Peli-Karhut aloitti hyvin ja otti ensimmäisellä puolikkaalla johtoaseman itselleen. Jakson toinen puolikas olikin sitten jälleen kotijoukkueen. Viimeiselle neljännekselle lähdettiin tilanteesta 56-48

- Pysyimme tänään kolme jaksoa pelissä mukana. Viimeinen neljännes meni sitten kuitenkin ihan pelailuksi. Katseet täytyy nyt kääntää nopeasti sunnutaina pelattavaan Suomen cupin finaaliin, PeKan päävalmentaja Roope Mäkelä sanoi.

Forssan Alku ratkaisi pelin viimeisen neljänneksen loistavalla alulla. Joukkue teki 19 pistettä putkeen. PeKa sai tehtyä jakson ensimmäiset pisteet vasta noin kahdeksan minuutin jälkeen ja ottelun päättyessä tulostaululla lopputulos oli 81-56.

- Saimme toisessa pelissä putkeen todella ehjän puolustuspelin. Puolustuspelimme on kehittynyt huimasti tammikuun aikana. Se antaa meille mahdollisuuden voittaa vaikka hyökkäyspeli ei aina toimisikaan, Taru Tuukkanen pohti ottelun jälkeen.

Taru Tuukkanen rauhoittui hieman toisella puoliajalla. Hän teki kuitenkin 21 pistettä ja otti 14 levypalloa. Delaney Bruce sai kasaan 17 pistettä. Petra Noponen pussitti penkiltä kymmenen pistettä. PeKan Rice teki lopulta 14 pistettä. Hänen lisäkseen vain Tiasha Gray keräsi kaksinumeroisen pistesaaliin kymmenellä pisteellä.

Forssa nousi sarjassa ainakin hetkellisesti kolmanneksi. Peli-Karhut jatkaa kärjessä, yhden ottelun Kouvottaria enemmän pelanneena.

Ottelutilasto


 

 
16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

2.4.2024 09:55 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välierät käyntiin keskiviikkona

Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin keskiviikkona 3.4., kun molemmat sarjat käynnistyvät. Välierässä kohtaavat Torpan Pojat – Kouvottaret ja Peli-Karhut – Forssan Alku.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

Näytä lisää vastaavia