Forssan Koripojille nippu pelaajasopimuksia

15.6.2018 09:43 Miesten I divisioona A:ssa pelaava FoKoPo on solminut jatkosopimukset Johan Kotavuon, Aku Haikosen, Konsta Mastomäen ja Antti Heinosen kanssa.

Päättyneellä kaudella I divisioona A:ssa 10. sijoittunut FoKoPo on kiinnittänyt tukun viime kaudelta tuttuja pelaajia myös tulevalle kaudelle 2018-19.

Seuran oma kasvatti Johan Kotavuo, 22, aloittaa jo kuudennen kautensa edustusjoukkueessa. 187-senttinen takamies pelasi viime kaudella tilastollisesti parhaan kautensa kun 22 ottelussa syntyi keskimäärin 6,6 pistettä ja 3,8 syöttöä ottelua kohden.

Myös 22 vuotiaan Aku Haikosen kanssa on tehty jatkosopimus. Lahdessa koripallo-oppinsa saanut 201-senttinen Haikonen tilastoi viime kaudella 8,0 pistettä ja 5,7 levypalloa FoKoPon paidassa. Aikaisemmin myös Porvoon Tarmoa edustanut, 4-5 paikoilla viihtyvä Haikonen aloittaa kolmannen kautensa divisioona A:ssa.

Joukkueen riveissä jatkavat myös viime kaudella ensimmäiset pelinsä edustusjoukkueessa pelanneet seuran omat kasvatit Konsta Mastomäki (2,1 pistettä, 1,0 levypalloa ja 44,4 3p %) ja Antti Heinonen.

FoKoPon sopimusnipun täydentävät vielä juniori-ikäiset Onni Kankkunen, Sauli Näppinen ja 16-vuotiaiden maajoukkueeseen valittu Niilo Tammi.

 
7.5.2018 12:09 Miesten I divisioona A

Petri Velling Lahti Basketballin peräsimeen

Lauantaina Korisliigan pronssimitalin Seagullsin apuvalmentajana kaulaansa saanut Petri Velling, 35, on I divisioona A:ssa pelaavan Lahti Basketballin uusi päävalmentaja. Sopimus on yksivuotinen.

28.3.2024 13:09 Miesten I divisioona A

Miesten I divisioona A:n pudotuspelit käyntiin torstaina - katso koko ohjelma

Miesten I divisioona A:n puolivälierät pyörähtävät kolmen ottelusarjan voimin käyntiin torstaina. ToPo ja Raiders aloittavat oman ottelusarjansa pitkäperjantaina.

5.3.2024 08:19 Miesten I divisioona A

Elias Eerikinharju loppukaudeksi Tapiolan Honkaan

Miesten I divisioona A:n kärjessä oleva Tapiolan Honka on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Elias Eerikinharjun kanssa.

21.12.2023 14:00 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2024–25 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2024–25 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

6.10.2023 10:43 Miesten I divisioona A

Miesten I divisioona A jyrähtää käyntiin perjantaina – huippuottelut katsottavissa Koristv.fi:ssä

Miesten I divisioona A käynnistyy tänään perjantaina 6.10. kahdella mielenkiintoisella ottelulla: HBA-Märsky – Torpan Pojat sekä Jyväskylä Basketball Academy – Äänekosken Huima. Sarjan mestari ja samalla Korisliiga-nousuun mahdollisuuden saava joukkue on selvillä viimeistään huhtikuun lopulla.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

5.9.2023 13:26 Miesten I divisioona A

Rokas Čivilis JBA:n riveihin

Miesten I divisioona A -kauteen valmistautuva Jyväskylä Basketball Academy on solminut sopimuksen 191-senttisen liettualaisen kanssa.

28.8.2023 13:16 Miesten I divisioona A

Santeri Makkonen Honkaan

Miesten I divisioona A:n kauteen valmistautuva Tapiolan Hongan miesten joukkue vahvistuu, kun joukkueeseen liittyy viime kauden Bisonsissa pelannut Santeri Makkonen, 22.

18.8.2023 16:00 Naisten I divisioona

Naisten Korisliigan sekä divisioonien sarjaohjelmat kaudelle 2023–2024 on julkaistu

Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.

Näytä lisää vastaavia