FUN katukoriskiertue päättyi tyytyväisiin tunnelmiin

3.6.2005 Toukokuun ajan ympäri Suomea kiertänyt ala-asteille suunnattu Nordea Street Basket Fun-katukoriskiertue päättyi 1.6. Hyvinkäällä järjestettyyn tapahtumaan. Koko toukokuun ajan tunnelma oli rento ja monta hauskaa hetkeä jäi muistoksi.

Katukoriskiertueen mukana reissasivat nuorten maajoukkuetähdet Riikka Terävä ja Joonas Suotamo sekä viime kaudella Espanjassa pelannut Mari Puustinen. Kolmikko summasi kiertueen onnistuneeksi. Ja parasta kaikessa oli se, että lapset olivat täysillä mukana joka paikkakunnalla satoi tai paistoi.

- Joka pelipaikalla ihailtiin Joonaksen pituutta. Myös kengännumeroa vertailtiin omaan kenkään, kertoi Puustinen.

Otteluiden ohella lapset pääsivät kirjoittamaan tekstiviestejä jaloilla, tekemään pantteriliikkeitä ja painamaan itse tehtyjä rintamerkkejä. Myös palkinnoksi saadut DNA huivit olivat heti kovassa käytössä ja pantteriliikepisteessä eräs lapsi kävi suorittamassa radan yli 30 kertaa.

- Kaikki pistivät itsensä likoon. Katukorisrekan mikrofoni oli kovassa käytössä varsinkin Karkkilassa, jossa lapset lauloivat Antti Tuiskua, Joonas Ukko Nooaa sekä lähettivät terveisiä ahkerasti, muisteli Terävä.

FUN tapahtumien avulla paikalliset seurat saivat heti soittoja uusista innokkaista harrastajista. Paikalliset järjestäjät saavat myös kiitosta katukoris tiimiltä. Osalla joukkueista oli omat kannustajat kyltteineen ja kannustushuutoineen mukana seuraamassa tapahtumia.

- Lapualla, kuin myös monilla muilla paikkakunnilla tapahtuma kokonaisuudessaan oli erinomaisesti järjestetty. Aikataulut olivat hyvin suunniteltu ja vapaaehtoisia auttajia oli hyvin auttamassa, kertoi Suotamo.

- Kiertueella nähtiin paljon Suomea ja eri paikkakuntien koripallokulttuurit tulivat tutuiksi. Esimerkiksi juuri Lapuan korisbuumi oli ilahduttavaa ja ihailtavaa, lisäsi Terävä.

Lapset olivat jokaisen tapahtuman pääesiintyjät. Lapset tsemppasivat polvet ruvella, joten laastareille oli hieman käyttöä. Pienet haaverit eivät nekään estäneet pelin jatkumista.

- Oli harmi lopettaa näin vauhdikkaan ja erittäin mukavan kuukauden jälkeen. Aika kului todella nopeasti, totesivat kiertueen koristähdet yhteen ääneen.

Jos olivat katukoriskiertueen väki tyytyväisiä, niin samanlaisia tuntemuksia tuli myös lasten keskuudessa. Otteluiden lisäksi yhteistyökumppaneiden tarjoamat aktiviteetit saivat hyvää palautetta.

- "Liiku kuin pantteri" -kisa oli hieno. Minä sain siitä aina numeroksi 9., koska en karjaissut ja en lopuksi enää ehtinyt koittaa uudelleen, koska lopuksi vain ne, jotka eivät olleet vielä kokeilleet sitä, saivat yrittää. Pikkuveljeni Joonas sai täyden kympin siitä, koska käskin hänen karjaista. Hän sai hienon keltaisen pantteripaidan ja kaksi jättipussia "Duo pantteri"-karkkeja, mutta koska hän ei tykännyt karkeista, hän antoi ne minulle. Tein oman pinssinkin siellä, ja kirjoitin siihen, että Korikobrat ja sen alapuolellevielä sandra, totesi 12-vuotias Sandra.

Nordea Street Basket Fun-katukoris kiersi yhteensä 16 paikkakuntaa.

paikkakunta   

joukkueita

pelaajia

NOKIA

105

525

HÄMEENLINNA

83

415

LAPUA

153

765

OULU

110

550

ÄÄNEKOSKI

110

550

JOENSUU

68

340

KOUVOLA

130

650

LAPPEENRANTA

52

210

KOTKA

68

340

TURKU

100

500

UUSIKAUPUNKI

80

400

KARKKILA

40

200

KARJAA

40

200

ESPOO

29

145

FORSSA

63

315

HYVINKÄÄ

83

415

YHTEENSÄ

    

1314

6520

Asiat

 
Näytä lisää vastaavia