Gerald Lee jr.: ”Onhan tämä ollut kuin kotihalli meille”

1.9.2014 11:20 Suomen Susijengin historian ensimmäinen MM-kisaturnaus on tuonut toistaiseksi mukanaan oppitunnin USA:lta, riemukkaan avausvoiton Ukrainaa vastaan sekä ennennäkemättömän koripallokuumeen, joka on tehnyt Susijengistä koko Suomen joukkueen. Gerald Lee jr.:n mukaan susifanit ovat tehneet Bilbao Areenasta Susijengin kotihallin.

Lee ja muut Susijengin tähdet haukkoivat henkeään hämmästyksestä sunnuntaina illansuussa, kun tuhannet mylvivät suomalaisfanit toivottivat suosikkinsa tervetulleeksi Bilbao Areenan fanialueen telttaan.

Susipelaajat ryhmittyivät ottamaan itsestään tukun selfieitä sinivalkoista yleisömerta vasten ja nauttivat sydämensä pohjasta päästessään ulvottamaan yleisöä, joka suorastaan söi jengiläisten kädestä.

– Ei voi muuta sanoa, kuin että kylmät väreet tulivat. En ole ikinä nähnyt mitään noin huikeaa. Luulin, että Koperissa oli viime vuonna paljon jengiä, mutta ei se ollut mitään tuohon verrattuna, Lee naurahtaa muistellessaan sunnuntaita.

MM-kisojen ensimmäisissä otteluissa USA:aa ja Ukrainaa vastaan Susijengi on saanut lisälatausta yli kahdeksasta tuhannesta lehtereillä juhlivasta suomalaisesta, joita mm. kaiken nähnyt amerikkalaislehdistö on hehkuttanut maasta taivaisin.

– Onhan tämä ollut kuin kotihalli meille. En tiedä, tietävätkö fanit sitä itse, mutta heillä on ihan uskomaton vaikutus meidän peliimme. Ukrainaa vastaankin huonoilla hetkillä yleisö alkoi kannustaa ja sai meidät taas uudelleen jaloilleen, Lee kiittelee.

Alkujännityksestä toivuttiin

Turnauksen odotetussa avausottelussa Susijengi pysyi kuutisen minuuttia hallitsevan maailmanmestarin ja olympiakultamitalistin USA:n NBA-miesten kelkassa, mutta uuvahti täysin toisella neljänneksellä, jonka mestarisuosikki juoksi nimiinsä 29-2. Vaikka USA takoi Suomen kumoon 59 pisteen erolla, Leen mukaan joukkueen pelihuumori pysyi hyvänä.

– Oli ylilatausta, todella myöhäinen ottelu, turnauksen ensimmäinen peli. Oli aika monta tekijää, jotka tekivät siitä haastavan matsin, Lee kelailee.

– Heitot meni ihan päin puuta. Jos me oltaisiin heitetty edes samalla varmuudella kuin Ukrainaa vastaan, jenkitkään eivät olisi päässeet juoksemaan niin paljoa ja lopputulos olisi ollut erinäköinen. Ehkä se saattoi vaikuttaa alitajuisesti, että tiesi jonkun Anthony Davisin hakevan blokkia heiton lähtiessä ilmaan.

Ukraina aloitti lauantaina turnauksensa voitolla ja moni pelkäsi, sakkaako Susijengin heittopeli vielä Ukraina-ottelussakin. Shawn Huff aloitti kuitenkin karkelot kolmella kolmosella ja Susijengi sai kolmannen ja neljänneksen kiskaisuillaan valettua voitolleen tukevan kivijalan.

Lee ei juhlinut Ukrainaa vastaan pisteillä, mutta oli puolustuspäässä eliittiluokkaa Ukrainan kovaotteisia Kyryl Natyazhkoa ja Vjatsheshlav Kravtsovia vastaan.

– Meidän puolustustaktiikkaan kuuluu se, että sisällä tuplataan tosi paljon, ja se vaikeuttaa monen sentterin tekemistä tuolla kentällä. USA oli niin paljon Ukrainaa atleettisempi joukkue, että heihin se ei vaikuttanut, mutta Ukrainaa vastaan sisäpuolustus toimi todella hyvin.

Huolellinen valmistautuminen, kaiken a ja o

Ukraina-pelin osalta Lee antaa joukkueelleen hyvän väliarvosanan. Ensimmäinen voitto MM-kisa-areenoilla on nyt tosiasia, mutta parannettavaakin löytyy.

– Ukraina-peli näytti jo ajoittain aika hyvältä. Muutama nukahdus vielä tuli, ja ne pitää saada pois jatkossa. Täällä on niin kovia joukkueita vastassa, että keskittymisen pitää koko ajan olla korkealla, tai muuten vastustaja ryvettää.

Maanantaina Susijengi viettää välipäivää, palautuu tiukan viikonlopun rasituksista ja keskittyy tulevaan. Alkulohkon kolmen ottelun loppurypistys käynnistyy tiistain myöhäisottelulla Dominikaanista Tasavaltaa vastaan.

– Maanantaina on virallinen videopalaveri, jossa katsotaan tarkemmin, mitä mitkäkin jätkät tykkäävät tehdä kentällä. Pitää tehdä huolellista työtä, niin saadaan tärkeä toinen voitto haettua.

Lisätietoja: Gerald Lee jr
 
22.6.2016 Haastattelu

17-vuotiaiden MM-kisajoukkueen Elias Valtonen: ”Kaaoskoripallolla on mahdollisuudet”

Suomen 17-vuotiaat pojat aloittavat historiallisen MM-kisataipaleensa huomenna Espanjan Zaragozassa, kun Suomi kohtaa torstain aamupelissä Kiinan. Suomen ykköstykki Elias Valtonen kertoo FIBA:n haastattelussa, että Suomella on mahdollisuudet mennä pitkälle ”kaaoskoripallolla”.

30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

28.8.2023 14:05 Susijengi

Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

27.8.2023 07:00 Susijengi

Mikael Jantunen 50. maaottelussaan: ”Nimenomaan nämä pelit kasvattavat”

Susijengin avainkalustoon pidemmän aikaa kuulunut Mikael Jantunen, 23, sai perjantaina ensituntumaa MM-kisojen tasosta ottelussa olympiapronssimitalisti Australiaa vastaan. Uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina pelaava Jantunen muistuttaa, mikä merkitys otteluilla maailman kovimpia maita vastaan on kehityksen kannalta.

24.8.2023 16:04 Susijengi

Lauri Markkanen MM-avauksesta: ”Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan”

Elämänsä ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 26, oli MM-avauksen aattona tyyni, leppoisa ja määrätietoinen. Australia tarjoaa perjantaina Susijengille maailmanluokan haasteen, mutta Markkanen luottaa omaan joukkueeseensa ja sen hyvään, tuttuun perustekemiseen.

23.8.2023 08:15 Susijengi

Edon Maxhuni: ”On meistä itsestä kiinni, miten pärjätään tässä turnauksessa”

Pelinrakentajansa Edon Maxhunin, 25, mukaan Susijengi haki vuoden takaisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa ”positiivista kiukkua” joukkueeseen kohdistuneista epäilyistä ja päättikin kisansa parhaaseen tulokseen yli 50 vuoteen. Sama näyttämisen halu toimii Susijengin johtotähtenä myös perjantaina käynnistyvissä Aasian MM-kisoissa.

19.8.2023 14:05 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi MM-kisojen kynnyksellä: ”Mennään ja nautitaan!”

Kauan odotettu hetki on viimein käsillä ja Susijengi valmis nousemaan MM-kisakoneeseen pitkälle lennolle kohti Aasian MM-kisoja. Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan viime viikot antoivat lupaavia signaaleja Susijengin iskukyvystä ja joukkue lähtee Okinawalle nöyränä, mutta itsevarmana.

24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

25.2.2018 12:15 Haastattelu

Shawn Huff: ”Mitä haastavammat lähtökohdat, sen suurempi merkitys yleisön tuella”

Susijengin sunnuntain MM-karsintaottelu Bulgariaa vastaan nousee arvoon arvaamattomaan, kun joukkueet paaluttavat lähtöasemiaan ensimmäisen karsintavaiheen huipentumaan ensi kesänä. Susijengin kapteeni Shawn Huff toivoo yleisön löytävän tiensä Helsingin Jäähallin lehtereille illalla sankoin joukoin auttamaan työvoiton hakemisessa.

21.2.2018 09:20 Haastattelu

Jamar Wilson: ”Meidän tulee olla varpaillamme Islannin varalta”

Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.

Näytä lisää vastaavia