Gerald Lee Juniorin vahva kausi Israelissa päättyi pettymykseen

8.6.2018 13:29 Ensimmäisenä suomalaispelaajana Israelin liigassa pelanneen Gerald Lee Juniorin, 30, kausi loppui alkuviikosta, kun hänen seuransa Maccabi Ashdod putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Vaikka kausi päättyi pettymykseen, oli Lee kokonaisuudessaan tyytyväinen kauteen.

"Junnu" Lee pelasi vahvan kauden Israelissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Maccabi Ashdod ylsi runkosarjassa historiansa parhaaseen saavutukseensa, kun se sijoittui neljänneksi. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Hapoel Tel Aviv, joka eteni lopulta Final Four –turnaukseen otteluvoitoin 3-1.

- Se oli iso pettymys. Henkilökohtaisesti ja muista pelaajista tuntui, että alisuoritimme. Vaikka vastustaja pelasi hyvin ja ansaitsi jatkopaikkansa, niin siitä jäi hieman hampaankoloon, Lee harmittelee.

 

Hieman tummia pilviä kauden ympärille kerääntyi runkosarjan päätöskierroksen alla, kun Israelin pelaajayhdistys meni lakkoon liigan suunnitellessa nostaa sallittujen ulkomaalaispelaajien määrää. Loppukausi ehdittiin jo perua, kun päätösten takarajat umpeutuivat, mutta lopulta sopu syntyi ja kausi päästiin pelaamaan loppuun.

- Se oli erittäin raskas viikko, kun tilanne meni edestakaisin koko ajan. Siitä ei jäänyt kovin hyvä maku, mutta ymmärrän kyllä israelilaispelaajien mielipiteen.

 

Lee kuului läpi kauden Maccabi Ashdodin avainpelaajiin. Pientä loukkaantumista lukuun ottamatta Leen kausi Israelissa oli vahva. Hän tilastoi keskimäärin 11,4 pistettä ja 5,0 levypalloa yli 23 minuutin ottelukohtaisella peliajalla. 

- Israelin liiga oli positiivinen yllätys. Runkosarja oli todella tasainen ja viimeisellä kierroksella vielä neljä joukkuetta taisteli viimeisestä pudotuspelipaikasta. Vaikka voitimme keväällä paljon pelejä, niin ei meidän ero pudotuspelirajan alapuolelle ollut suuri.  Täällä oli todella hyviä pelaajia ja jotkut ovat pelanneet myös NBA:ssa.

Lee nautti ajastaan Israelissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Lee on ollut tietynlainen uranuurtaja suomalaisessa koripallossa, sillä hän oli ensimmäinen suomalaispelaaja Israelissa. Sitä ennen hän on ollut tienraivaajana Montenegrossa ja Romaniassa. Ensi kauden suunnitelmista Lee ei osaa vielä sanoa, muttei pistäisi pahakseen palata maahan ja liigaan pelaamaan.

- Israel olisi hyvä vaihtoehto. Pelasin mielestäni hyvän kauden ja sieltä voi jotain tarjouksia tulla. En näe mahdottomana palata Israeliin. Kelit olivat hyvät ihmiset mukavia. Monissa paikoissa kausi on kuitenkin edelleen kesken ja saa nähdä mitä tapahtuu. Yleensä päätökset ovat menneet loppukesään, mutta toivottavasti nyt asia ratkeaisi jo alkukesästä.

 

Leellä on edessään harvinainen kesä, sillä hän päätti maajoukkueuransa viime syksyn EM-kilpailuihin eikä häntä enää nähdä Susijengin paidassa. Hän aikookin nauttia vapaa-ajastaan

- Harmittaa tietenkin, ettei pääse hyvien kavereiden kanssa pelaamaan. Samalla olo on kuitenkin helpottunut, ettei tarvitse ottaa niin paljon paineita niistä muutamasta vapaapäivästä ja voi nauttia lomasta rauhassa.

 

Lisätietoja: Gerald Lee Juniorin tilastot Israelin liigassa

Henkilöt

 
15.10.2019 07:58 Suomalaiset ulkomailla

Salin, Tuovi ja Madsen aloittavat Mestarien liigan lohkovaiheen tiistaina

Vaikka hallitsevan Korisliigan mestari Karhu Basketin haaveet Mestarien liigan lohkovaiheesta kariutuivat dramaattisesti viimeisellä sekunnilla, niin Mestarien liigassa nähdään tällä kaudella suomalaisväriä. Sasu Salin on Teneriffan kanssa samassa lohkossa Alexander Madsenin VEF Riian kanssa ja Lassi Tuovin valmentama SIG Strasbourg on niin ikään mukana.

30.9.2019 09:51 Susijengi

Petteri Koponen puolustamaan Bundesliigan mestaruutta

Saksan Bundesliigan kausi alkaa Petteri Koposen, 31, ja Bayern Münchenin osalta maanantaina. Bayern lähtee kauteen hallitsevana mestarina ja Bundesliigan lisäksi joukkue tähyää menestystä myös Euroliigassa.

28.9.2019 08:19 Susijengi

Suomalaiskolmikko taistelee noususta Espanjan LEB Orossa

Espanjan kakkosliigassa, LEB Orossa, nähdään tulevalla kaudella kolme suomalaispelaajaa, kun Roope Ahonen ja Matti Nuutinen jatkavat sarjassa ja he ovat saaneet seuraa Alex Murphystä. Suomalaisittain tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että kaikkien kolmen joukkueet lukeutuvat ennakolta sarjan nousijakandidaatteihin.

25.9.2019 13:50 Susijengi

Carl Lindbom jatkamaan siitä mihin viime kaudella jäi

Susijengin laituri Carl Lindbom, 27, teki jatkosopimuksen kesällä Puolan liigassa pelaavan Radomin kanssa. Lindbom kuului jo viime kaudella joukkueen avainpelaajiin ja aikoo jatkaa siitä mihin viime kauden päätteeksi jäi.

21.9.2019 13:34 Susijengi

Salin uuden haasteen edessä – Maxhunilla debyyttikausi ammattilaisena

Espanjassa aiemmin Gran Canariassa sekä Malagassa pelannut Sasu Salin vaihtoi kesällä maisemaa, kun hän teki kaksivuotisen sopimuksen teneriffalaisen CB Canariasin kanssa. Edon Maxhuni sen sijaan jätti kahden vuoden jälkeen yliopiston taakseen ja aloittaa ammattilaisuransa Gran Canarian organisaatiossa.

21.9.2019 11:49 Susijengi

Topias Palmi hakee kauden ensimmäistä pokaalia viikonloppuna – sopeutuminen Italiaan sujunut hyvin

Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi viime kaudella valittu Topias Palmi, 25, tarttui kesällä Italian huippuseuroihin lukeutuvan Vanoli Cremonan sopimustarjoukseen ja teki seuran kanssa kolmen vuoden diilin. Palmi lähtee havittelemaan isoa roolia heti alusta lähtien.

20.9.2019 09:55 Susijengi

Wilsonin, Tuovin ja Seppälän kaudet käyntiin Ranskassa

Ranskan koripallokentillä nähdään tulevalla kaudella kolme Susijengin jäsentä, kun Jamar Wilson palasi ProA-kentille tehdessään kesällä sopimuksen JL Bourg Basketin kanssa, Ilari Seppälä ottaa ensiaskeleensa ulkomailla ProB-joukkue Aix-Mauriennen kanssa ja Lassi Tuovi jatkaa SIG Strasbourgin valmennusryhmässä valmentajalegenda Vincent Collet’n oikeana kätenä.

27.6.2019 09:04 Susijengi

Mestaruus kruunasi Petteri Koposen kauden

Petteri Koposen, 31, debyyttikausi Bayern Münchenin riveissä päättyi pokaalin nostoon, kun Bayern München juhli toista peräkkäistä Saksan mestaruutta. Mestaruus oli Koposelle ensimmäinen kansallinen mestaruus kansainvälisillä kentillä.

15.6.2019 11:08 Susijengi

Petteri Koponen aloittaa finaalit Saksassa sunnuntaina

Petteri Koponen on raivannut tiensä Bayern Münchenin kanssa Saksan Bundesliigan finaaleihin. Sunnuntaina alkavissa finaaleissa Bayern München saa vastaansa ALBA Berliinin.

13.6.2019 16:04 Susijengi

Salinilla ”sasumainen” kausi Malagassa

Sasu Salin, 28, pelasi toisen kautensa Espanjan huippuseuroihin lukeutuvassa Malagassa. Salinin kausi päättyi pohjevammaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, mutta muuten kauden aikana nähtiin totuttua Salinia.

12.6.2019 17:45 Susijengi

Jamar Wilson palaa Ranskaan vaiherikkaan Liettuan kauden jälkeen

Erinomaisen kauden Liettuan liigan mitalipeleihin edenneen BC Lietkabelisin kanssa pelannut Susijengin takakentän tukipilari Jamar Wilson, 35, palaa yhden kauden jälkeen Ranskan pääsarjaan. 185-senttisen Albanyn yliopiston kasvatin uusi seura on suurin satsauksin 2019-20-kauteen lähtevä JL Bourg Basket.

6.6.2019 15:00 Susijengi

Lassi Tuovin valmentama Strasbourg jäi kauden tavoitteistaan

Lassi Tuovin, 32, valmentaman Strasbourgin kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Menestykseen tottuneelle Strasbourgille kausi oli pienoinen pettymys.

30.5.2019 12:08 Susijengi

Salin ja Murphy aloittavat Espanjan liigan pudotuspeleissä – Ahosen huippukausi laiha lohtu

Espanjan liigan pudotuspelit alkavat torstaina. Suomalaispelaajista Sasu Salin ja Erik Murphy aloittavat mestaruustaistelun. Sarjaporrasta alempana Roope Ahosen Oviedon kausi päättyi pettymykseen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

24.5.2019 16:05 Susijengi

Lassi Tuovin valmentama Strasbourg yllätysvalmiina pudotuspeleihin

Ranskan liigan runkosarja saatiin paketoitua viikonloppuna ja Lassi Tuovin valmentaman Strasbourgin osalta pudotuspelit käynnistyvät lauantaina.

23.5.2019 15:56 Susijengi

Iisalon ja Vertion valmentama Crailsheim teki seurahistoriaa – Frankfurtin suomalaiskolmikolla ailahteleva kausi

Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion luotsaama Crailsheim Merlins varmisti sarjapaikkansa Bundesliigassa vasta viimeisen kierroksen viimeisillä hetkillä. Shawn Huffin kipparoima ja Gordon sekä Daniel Herbertin valmentama Frankfurt Skyliners jäi niukasti ulos Saksan Bundesliigan pudotuspeleistä vahvasta loppukaudesta huolimatta.

17.5.2019 18:37 Susijengi

Petteri Koponen mestaruus mielessä pudotuspeleihin – ”Hyvät mahdollisuudet mestaruuteen”

Saksan Bundesliiga on edennyt pudotuspelivaiheeseen. Petteri Koposen Bayern München voitti runkosarjan ja aloittaa mestaruuden tavoittelun lauantaina kohtaamalla pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Braunschweigin.

14.5.2019 09:54 Susijengi

Jamar Wilson aloittaa pudotuspelit Liettuassa – ”Olen valmis jättämään kaiken kentälle”

Liettuan liigan runkosarja päättyi viikonloppuna ja pudotuspelit starttaavat tiistaina. Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Jamar Wilsonin Lietkabelis kohtaa puolivälierissä Pieno zvaigzdesin.

9.5.2019 14:09 Susijengi

Carl Lindbom nautti saamastaan vastuusta Puolassa – ”Pystyin vastaamaan siihen”

Carl Lindbom, 27, pelasi menneen kauden Puolan pääsarjassa Radomin joukkueessa. Kausi oli joukkueelle monin tavoin vaikea, mutta Lindbomille kausi oli menestys.

8.5.2019 12:29 Susijengi

Roope Ahonen aloittaa taistelun noususta Espanjan pääsarjaan

Espanjan kakkossarjan, LEB Oron, pudotuspelit pyörähtävät käyntiin torstaina. Roope Ahosen ja Matti Nuutisen joukkue Oviedo lähtee pudotuspeleihin hyvistä asetelmista.

29.4.2019 13:38 Susijengi

Välierätappio jätti karvaan maun Kanervon kauteen

Antti Kanervon, 30, kausi päättyi pettymykseen, kun Islannin liigan runkosarjan voittanut Stjarnan taipui välierissä IR:lle otteluvoitoin 2-3. Vaikka joukkueen kanssa kirkkain tavoite jäi saavuttamatta, niin Kanervon kausi henkilökohtaisella tasolla oli onnistunut.

Näytä lisää vastaavia