13.5.2020 21:18 BC Nokian Korisliiga-joukkueen valmennusryhmä on valmiina tulevaan kauteen 2020/21. Greg Gibsonin kolmivuotisesta sopimuksesta on jäljellä vielä kaksi vuotta, Tero Vasellin kanssa on rustattu kaksivuotinen jatkosopimus ja uutena kasvona fysioterapeutiksi Näätiin saapuu Tommi Tatti.

Näädät jatkaa tutun valmentajakaksikon johdossa. Kuva: Ville Vuorinen.
Yhdysvaltalainen Greg Gibson on meritoitunut valmentaja, jonka keväällä 2019 tehdystä kolmivuotisesta sopimuksesta on jäljellä vielä kaksi vuotta. Gibson on valittu valmennusurallaan Korisliigan vuoden valmentajaksi 2012 ja hän on voittanut Suomen mestaruuden kolmesti, joista kaksi Loimaa Bisonsin (2012, 2013) ja yhden Kataja Basketin (2017) peräsimessä.
Urallaan Gibson on myös valmentanut Karhu Basketia sekä belgialaista Limburg Unitedia. Koronaepidemian takia päättyneellä kaudella Gibson luotsasi Näädät runkosarjassa kuudenneksi.
Tero Vasell jatkaa Gibsonin apuvalmentajana ja hänen kanssaan on tehty uusi kaksivuotinen jatkosopimus. Vasell on toiminut Näätien apuvalmentajana jo neljän kauden verran, joista kauden 2018/19 kevään hän toimi päävalmentajana pudotuspeleihin saakka. Korisliigan lisäksi Vasell jatkaa BC Nokian junioripuolen valmentajana.
– Tero on tehnyt jo monta vuotta todella hienoa työtä Korisliigassa ja nokialaisten junioreiden kanssa. Jos katsoo muutaman vuoden taaksepäin, niin meillä ei ollut yhtään pelaajaa tuloillaan junioreista, mutta nyt alkaa olemaan jo omia kasvattaja, jotka ovat murtautumassa miesten rinkiin, Näätien general manager Marko Pirhonen kommentoi.
Uutena kasvona Näätien tiimiin liittyy fysioterapeutti kaksivuotisella sopimuksella Tommi Tatti, joka toimii myös Optimovella fysioterapeuttina ja pienryhmien voimavalmentajana. Tatti on BC Nokian kasvatti, joka on työskennellyt myös Suomen juniorimaajoukkueiden kanssa.
– Tämä on yksi askel eteenpäin organisaatiossa ja koko meidän paletin rakentamisessa. Tommi on ammattilainen, jonka tietotaito auttaa meidän pelaajien huoltamisessa, Pirhonen kommentoi.
Fysiikkavalmennuksen osalta Näädät luottaa Kuntotehdas Punaisen Oven ja Joonas Koskisen palveluihin. Huoltajana jatkaa monitoimimies Jukka Schnabel.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Korihait vei kotivoiton Kauhajoesta ja alemmassa jatkosarjassa puolestaan Bisons päihitti Kobrat lähes 60 pisteen marginaalilla. Voiton ansiosta loimaalaiset nousivat toistaiseksi pudotuspeliviivan yläpuolelle.
Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.
Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.
Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.
Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.