27.4.2018 Joensuulaisjoukkuetta kaksi edelliskautta valmentanut amerikkalainen Greg Gibson suuntaa seuraavaksi ulkomaille.

Greg Gibson juhli Korisliigan mestaruutta Kataja Basketin peräsimessä keväällä 2017. Kuva: Ville Vuorinen
Gibsonilla ja seuralla oli julkaisua vaille valmis paperi myös kahdesta seuraavasta kaudesta, mutta Gibson käyttää oikeuttaan purkaa tämä sopimus.
– Emme halunneet asettua Gregin urakehityksen tielle ja saimmekin neuvoteltua asian niin, että Kataja Basket saa sopimuksen purusta taloudellisen korvauksen, toiminnanjohtaja Riku Tapio selvittää seuran tiedotteessa.
Gibsonin johdolla Kataja voitti keväällä 2017 seurahistoriansa toisen Korisliiga-mestaruuden sekä napsi europeleissä muutaman erityisen makean voiton mm. ranskalaisista, israelilaisista, turkkilaisista ja espanjalaisista suurseuroista.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Tapiolan Honka jätti vastalausevarauksen 29. maaliskuuta pelatun Korisliigan puolivälieräottelun Korihait-Tapiolan Honka-ottelun loppuhetkien tapahtumista.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.
Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.
Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.