19.9.2011 Espanja ei jättänyt sunnuntai-iltana mitään epäselvyyttä siitä, mikä joukkue ansaitsi voittaa Euroopan mestaruuden. Espanja rökitti ykköshaastajansa Ranskan EM-finaalissa pistein 98–85 (50–41) ja pääsi juhlimaan toista perättäistä Euroopan mestaruuttaan. Pronssia vei Venäjä, joka kukisti pronssiottelussa sinnikkään Makedonian. Suomen loppusijoitus kisoissa oli yhdeksäs.

Juan Carlos Navarro oli EM-turnauksen ja -finaalin MVP. Espanja voitti Navarron johdolla toisen peräkkäisen Euroopan mestaruutensa.

Andrei Kirilenkon Venäjä voitti EM-pronssia.

Upeasti taistelleen Suomen loppusijoitus EM-kisoissa oli yhdeksäs.

Suomalaiskannattajat pääsivät juhlimaan saavutusta, joka jätti Suomen taakse mm. MM-hopeamitalisti Turkin ja olympiakuutosen Kroatian ja Italian. Kuvat: FIBA Europe & Ville Vuorinen.
Ranska yritti alussa päästä espanjalaispelaajien pään sisään kovilla otteilla ja Joakim Noahin (11/8) donkeilla, mutta Espanja ei hätkähtänyt vähästä vaan alkoi tehdä rutiinipelillään kaulaa ranskalaishaastajiinsa. Espanja johti toisella jaksolla parhaimmillaan 14 pisteellä, mutta Ranska taisteli Nicolas Batumin (10/4) johdolla taukoeron yhdeksään.
Toisella puoliskolla ottelun voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä. Espanja upotti palloa kovin tarkkuuksin sisään lähietäisyyksiltä, hankkiutui ahkerasti vapaaheittoviivalle ja piti Ranskan isot miehet varpaillaan blokeillaan, joissa kunnostautui erityisesti Serge Ibaka (4/1/5 blokkia). Espanja pääsi juhlimaan toista perättäistä Euroopan mestaruuttaan pistein 98–85 (50–41).
Espanjan mestariottelun takuumies oli uskomatonta heittovirettään jatkanut Juan Carlos Navarro (27/1/5 syöttöä), joka upotti kaikki 12 vapaaheittoaan. Navarron lisäksi Pau Gasol (17/10/4 syöttöä/3 blokkia), José Calderon (17/4/4 riistoa) ja Rudy Fernandez (14/4) kunnostautuivat finaalissa. Ranskan ykkönen oli Tony Parker (26/5/5 syöttöä).
Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) äänestettiin oikeutetusti Navarro, joka viimeisteli kisoissa 18,7 ja pudotuspeleissä uskomattomat 29,3 pistettä ottelua kohden. Kisojen tähdistöviisikkoon valittiin Navarron lisäksi hänen joukkuetoverinsa Pau Gasol, Ranskan Tony Parker, Makedonian Bo McCalebb ja Venäjän Andrei Kirilenko.
Makedonian taianomainen EM-kisataival päätyi pettymykseen, kun Venäjä päihitti kisojen suurimman yllättäjäjoukkueen pronssiottelussa lukemin 72–68 (36–30).
Makedonia taisteli pronssista suurella sydämellä, mutta venäläismiehistön leveys nousi ratkaisevaksi tekijäksi. Siinä, missä makedonialaismiehistöstä vain seitsemän pelaajaa uurasti merkittäviä minuutteja, venäläispenkiltä löytyi tulivoimaa 29 pisteen edestä.
Vain 48 sekuntia ennen loppua makedonialaisfanit riehaantuivat, kun Predrag Samardziski (6/2) nosti korin alta kakkosen sisään ja toi bonusvapaaheitolla joukkueensa tasatilanteeseen 68–68. Venäjän Sergei Bikov upotti vain 15 sekuntia ennen loppua kakkosen toisessa päässä. Makedonia onnistui aikalisänsä jälkeen pelaamaan avopaikan Damjan Stojanovskille (0/2), mutta Stojanovskin heitto jäi vapaaksi ja Aleksei Shved (5/2/3 syöttöä) pääsi kuittaamaan ratkaisupisteet vapaaheittoviivalta.
Pronssijoukkueen sankarit olivat Andrei Kirilenko (18/7), Sergei Monia (10/8), Andrei Vorontsevitsh (10/7) ja Timofej Mozgov (10/6). Makedonian pirteimmät olivat tuttuun tapaan Bo McCalebb (22/4/4 riistoa), Vlado Ilievski (16/0/4 syöttöä) ja Pero Antic (13/5).
Venäjä voitti kisojen 11 ottelustaan 10. Makedonialle voittoja kerääntyi seitsemän.
Kisojen päätyttyä kansainvälinen koripalloliitto julkaisi myös lopullisen sijoitustaulukon. Suomen loppusijoitukseksi aikakirjoihin kirjataan yhdeksäs sija, jonka se jakaa Saksan kanssa.
Suomen sijoitus on monella eri tavalla historiallinen. Kaikkiaan 13 kertaa EM-lopputurnauksessa esiintynyt Suomi oli viimeksi kymmenen sakissa vuonna 1967, jolloin suomalaiset venyivät kotikisoissaan kuudenneksi. Euroopan kymmenen parhaan joukossa Suomi on ollut lisäksi vain vuonna 1951 (9:s) ja vuonna 1939 (8:s). Näistä jälkimmäinen tosin on tilastoharhaa, sillä Liettuassa järjestetyissä kisoissa vuonna 1939 oli vain kahdeksan osallistujaa.
Sunnuntaina päättyneissä kisoissa Suomen taakse jäi kaikkiaan 14 maata, joiden joukossa oli melkoinen liuta lajin eliittimaita. Viime vuoden MM-kisoissa hopealle yltänyt Turkki sijoittui jaetulle 11. sijalle ja Pekingin olympialaisten kuutonen Kroatia ja tuleva olympiaisäntä Iso-Britannia jakoivat 13. sijan. Suomen takana olivat myös muiden muassa sellaiset koripallomaat kuin Bulgaria, Italia, Israel, Latvia, Montenegro ja Puola.
Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.
Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.
Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.
2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.
Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.
Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.
Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.
Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.
Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.
Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.