Hakala upotti Slovenian juhlapelissään

Lea Hakalan unelmapeli juhlamaaottelussa viritti Suomen naisten koripallomaajoukkueen ylivoimaiseen voittoon EM-karsinnassa Sloveniaa vastaan. Hakala teki uransa 250. maaottelussa 24 pistettä ja Suomi avasi voittotilinsä lohkossa B pistein 86-61 (45-29) lauantaina Karkkilassa.

Ennakkoasetelma ei suosinut suomalaisia. Suomi kaatui pitkälti oman heikon viimeistelyynsä avausottelussa keskiviikkona Unkaria vastaan ja Slovenia taasen yllätti kotonaan Ljubljanassa lohkon mahtijoukkueen Venäjän. Ilmeisesti voitto Venäjästä painoi slovenialaisten mieltä vielä aika lailla, sillä tasaisen alun jälkeen Suomi hallitsi ottelua 25 minuuttia.

– Heillä taisi vielä olla hyvän olon tunne päällä Venäjä-voitosta, yksi ottelun ratkaisijoista Taru Tuukkanen pohti.

Enemmän Suomi saa kuitenkin voitostaan kiittää omaa hyvää peliään. Vaihdosta kentälle tullut Tuukkanen (20/5) teki kaksi koria perätysten ja vauhditti Suomen irtiottoon, kun vartti oli ottelua pelattu. Suomi voitti viiden minuutin jakson 19-5, ja karkasi tilanteesta 26-24 selvään 45-29-taukojohtoon. Irtioton aikana myös Hakala oli parilla vahvalla kaukoheitollaan näkyvästi esillä. Kaikkiaan hän teki puoliaikaan mennessä jo 16 pistettä.

Toisella puoliajalla suomalaisten hyvä vire jatkui, ja johto kasvoi suurimmillaan jo 32 pisteeksi (80-48). Lopussa Suomi vain varmisteli, että ero pysyy isona.

Hakala, 41, on pelannut maajoukkueessa yli neljännesvuosisadan. Juhlaottelussaan hän onnistui.

– Oli tämä viime vuosien parhaita pelejäni ainakin, sitä en osaa sanoa, oliko se urani paras.

– Unkari-ottelun jälkeen oli vähän kuin näytön paikka, ja kiva että onnistuin näin juhlapelissä. Vieläkin kivempi, että koko joukkue onnistui ja voitto tuli, Hakala sanoi.

Suomi jaksoi jauhaa

Suomi pelasi näyttävää hyökkäyspeliä, ja hallitsi myös levypalloja (40-22). Puolustuspäässä slovenialaiset olivat ahtaalla, ja kun ilmatila oli suomalaisten hallussa, pääsi Suomi ripeästi liikkeelle hyökkäyksiinsä. Hyökkäyspelissä Suomella oli malttia riittävästi, pallo liikkui ja heitoissa onnistuttiin – oli vastassa sitten mies- tai paikkapuolustus.

– Se antoi itseluottamusta, kun pääsimme niskan päälle heti alussa, Hakala mietti.

Suomen pitkistä pelaajista Michaela Moua (12 levypalloa) keskittyi Slovenian vaarallisen Daliborka Jocicin pitämiseen ja onnistui mainiosti. Jocic teki vain kuusi pistettä ja otti neljännen virheensä jo ajassa 14.20.

Kun Suomi oli edellisessä pelissä Unkarissa vaisu, nyt peli luisti eri lailla. Unkarissa viimeistely tuotti tuskaan, nyt Suomi upotti kakkosensa 57,5 prosentin (23/40) ja kolmosensa 41,2 prosentin (7/17) tarkkuudella.

– Tällaista koripallo on, joskus menee kaikki, joskus ei mikään, mutta juuri siksi tämä on kivaa, säteilevä Moua iloitsi.

Suomen hyvä ottelu sai myös päävalmentaja Risto Piipari hymisemään.

– Ottelu kulki alusta loppuun pelikirjan mukaan, Piipari kehui.

Suomen seuraava ottelu on keskiviikkona Venäjää vastaan Vologdassa. Matkalle Suomi lähtee bussilla ja hyvillä mielin.

– Ehkä nyt on meidän aikamme tehdä historiaa, Hakala pohti Venäjän-matkaa.

Suomi – Slovenia 86 – 61 (45-29), naisten EM-karsintaa, Karkkila 24.11.2001

Susanna Rinta 13/3 Minna Myllylä 11/3 Heidi Adler 4/2 Sanna Puskala 0/1 Lea Hakala 24/3 Hanna Rotinen 0/0 Anu Mahlamäki 0/2 Heli Roukanoja 12/8 Michaela Moua 2/12 Taru Tuukkanen 20/5